Päiväkerho

Seurakunnan päiväkerho on pienelle lapselle turvallinen paikka tutustua muihin lapsiin ja opetella toimimaan ryhmässä.

Päiväkerho on seurakunnan kasteopetusta. Kerhossa hiljennytään alttarin ääressä, kuullaan kertomuksia Raamatusta, lauletaan, leikitään, askarrellaan, liikutaan ja ihmetellään elämää. Samalla opitaan kiitollisuutta, toisen kunnioittamista, itsensä arvokkaaksi kokemista, ryhmässä olemista ja Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon luottamista.

Kerhot kokoontuvat kerran viikossa 2 tuntia kerrallaan. Päiväkerho on tarkoitettu 3-5-vuotiaille lapsille. Lapsi voi osallistua yhteen ryhmään. Hakuaika syksyllä alkaviin päiväkerhoryhmiin on toukokuu, mutta vapaita paikkoja voi tiedustella vielä kerhokauden aikana. Lapsi voi aloittaa päiväkerhon sinä vuonna, kun täyttää kolme vuotta.

Päiväkerhomaksu on 30€/koko vuosi, sisarusmaksu 50€/koko vuosi

Ota yhteyttä

Heidi Syvänen
Nuorisotyönohjaaja, Lapsiasiahenkilö
 
Sari Toikkanen
Lastenohjaaja