Kevään viimeisen kerhoviikon haikeutta…

Näin kevään tullen tulee haikeita asioita eteen, kuten useammankin perheiden kohdalla, pitkäkin yhteinen kerhotaival loppuu. Elämä kulkee eteenpäin, niin kuin sen kuuluukin tehdä.

Riikka Argillander-Karhila on tuonut lapsiansa jo kymmenen vuoden ajan päiväkerhoon. Emil, Elli, Joel ja nyt hännänhuppuna Vilho, ovat kaikki käyneet seurakuntatalon Pikkutaskun päiväkerhoa.

Pyysin Riikkaa vähän muistelemaan aikoja:

”Emilistä alkaen "Sarin kerho" on vaan kuulunut asiaan. Parastahan on kaikki, erityisesti kerhon vetäjä, joka on ihan helmi [❤] Enkä ole yhdenkään lapsemme suusta kuullut koskaan mitään epämieluisaa asiaa. Ja lämpimästi voin suositella kaikille. ”

”Meidän lapsille ainakin kerho on ollut tosi tärkeä, eräänlainen "kasvamisriitti". Siellä on saanut uusia, omia kavereita, päässyt askartelemaan ja touhuilemaan erityyppisiä asioita kuin kotona. Herkkukerhosta puhumattakaan. Ja ensin on lähdetty isomman sisaruksen mukana kerhoilemaan ja sitten on parin vuoden päästä saanut ottaa pikkusisaruksen mukaan ja opastaa häntä kerhoilun maailmaan. Se on ollut jokaiselle lapselle se oma viikoittainen harrastus ja kerhossa tapahtuneita asioita on kerrottu toisille perheenjäsenille pitkin viikkoa. Kerhoreppu on pakattu innolla valmiiksi joka sunnuntai-ilta ja viikoittaisia eväitä on mietitty huolella.”

Kiitos Riikka ja perhe. On ollut etuoikeus saada kasvattaa ja elää arkea teidän lastenne kanssa.

Siunausta ja enkeleitä teille kaikille <3

Yhteinen matkahan ei pääty tähän vaan muuttaa vain muotoaan lasten kasvaessa.

Sari

Vilho