Aikuisrippikoulu ja -kaste Viitasaarella

Seurakunnan täysivaltaisen jäsenyyden edellytyksiä ovat kaste ja konfirmaatio. Jos sinua ei ole konfirmoitu nuorena, mutta uusi elämäntilanne, kuten mielenmuutos, kutsu kummiksi tai häät edellyttävät kuulumista kirkkoon, siihen tarjotaan mahdollisuus myös aikuisena. Seurakuntaan liittyminen edellyttää myös kastetta. Jos sinua ei ole kastettu ja tahdot nyt liittyä kirkkoon, liittyminen edellyttää rippikoulun lisäksi kastetta. Myös aikuinen kastettava tarvitsee itselleen kummin.

Viitasaarella ei toimi vuotuista aikusrippikouluryhmää vaan opetus käydään kahden kesken papin kanssa. Jos tahdot mukaan aikuisopetukseen, ole yhteydessä vs. kirkkoherra Sami Siltaseen (13.2.2018 saakka) tai kirkkoherra Antti Hiltuseen (14.2.2018 jälkeen). Rippikoulun sisältöjä ja suoritustapaa voidaan muokata sen mukaan, mikä on lähtötasosi ja kuinka paljon pystyt viettämään aikaa Viitasaarella. Lähtökohtaisesti myös aikuisrippikouluun kuuluu osallistuminen seurakunnan toimintaan (jumalanpalvelukset, toimitukset) sekä uskon perussisältöjen opiskeleminen.