Uutislistaukseen

Seurakunta myymässä tonttia hoivakodille

Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle kahden tontin myymistä. Toinen niistä on Kirkkotiellä ja toinen Rantatiellä.

Kirkkotien kohteen koko on noin 3767 neliömetrin määräala. Siitä on tullut Rakennusliike Lehdolta ostotarjous perustettavalle kiinteistöyhtiölle, joka aikoo rakentaa tontille ikäihmisten hoivakodin. Hoivakodissa olisi yhteensä 30 asukaspaikkaa, kahdessa erillisessä 15-paikkaisessa ryhmäkodissa. Kauppahinta olisi 70 000 euroa. Kiinteistöyhtiö vuokraa tilat edelleen hoivakotiyhtiölle.

Kirkkotien alue on kaavoitettu omakotitalotonteiksi. Kaavamuutoksen hakemisen sijaan rakennuttaja haluaisi lähteä viemään asiaa eteenpäin poikkeamislupamenettelyllä, koska yhtiö on kiinnostunut toiminnan aloittamisesta mahdollisimman pian. Rakennusliike hakisi seurakunnan valtakirjalla ehdollista poikkeamislupaa välittömästi rakennusluvan saamiseksi. Näin rakennustöihin päästäisiin mahdollisimman pian Kirkkohallituksen päätöksen jälkeen.

Rantatiellä oleva tontti on ollut vuokratontti, jonka perikunta haluaa ostaa vesijättöineen. Vuokrasopimus päättyisi vuonna 2019. Neuvosto esittää valtuustolle 1707 neliömetrin alan myymistä 27400 eurolla, mikä noudattelee aiempia kauppoja vastaavilla paikoilla.

Molemmat tonttikaupat ovat valtuuston käsittelyssä torstaina 25.8.

TS

2016-08-17 15:32:01.0