Uutislistaukseen

Kirkkoneuvostolta paljon päätöksiä

Kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan elokuun lopulla mm. seuraavista asioista:

Metsäsuunnitelma vuosiksi 2018-2027 on tehty ja esitetään kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi. Seurakunnalla on metsämaata runsaat 1770 hehtaaria. Metsäsuunnitelma on teetätetty Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomella.

Metsäomaisuuden hoidosta on huolehtinut viime vuonna eläkkeelle jäänyt seurakunnan talouspäällikkö Risto Kolari, jolla on metsäalan koulutus. Kolarin konsultointiapu kestää vielä vuoden loppuun. Nyt seurakunta kilpailuttaa metsähoidon jatkoa varten.

Lummeniemestä tulee yhdyslatu Savivuoden latuverkostoon. Seurakunta maanomistajana huolehtii alueeltaan puiden kaadot. Seurakunta tekee Viitasaaren kaupungin kanssa ulkoilualueesta maankäyttösopimuksen. Kirkkoneuvosto piti yhdyslatua hyvänä hankkeena. Kirkkoneuvoston mukaan myös pientä vuokraa voisi kaupungilta periä. Kaupungin edellytetään pitävän alueen eri liikuntareitit ja toiminnot hyvässä kunnossa ja kirkkoneuvoston mukaan kaupungilta voisi mahdollisesti pientä vuokraakin periä. Latu-ura kulkee aivan Lummeniementien vieressä.

Huoneistoremontti tuli äkillisesti tehtäväksi Hakatiellä, josta seurakunta sai kerrostalo-osakkeen lahjoituksena tammikuussa. Huonokuntoiset pinnat piti korjata ennen vuokraamista. Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle hyväksyttäväksi tämän vuoden lisätalousarvioon remontista aiheutunut 5100 euron kulu.

Linja-autoaseman piha-alueen vuokrasopimuksen neuvosto esittää valtuustolle hyväksyttäväksi. Sopimusta on tarkoitus jatkaa 21.3.2023 saakka. Sopimus tarkentaa ja korvaa aiemman sopimuksen.  Vuotuinen vuokra on 965,38 euroa, mikä on sidottu elinkustannusindeksiin.

Puolivuotiskatsauksen neuvosto päätti jättää kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi. Neuvoston mukaan kylätoiminnassa tehdyistä muutoksista olisi tehtävä kysely ja koottava onnistumiset ja kehittämistarpeet yhteen. Toinen asia, mihin neuvosto kiinnitti huomiota, oli työsuojelutarkastukset, joista osa on tehty viime keväänä. Työntekijöiden kokemaa psyko-sosiaalista kuormitusta käydään läpi kehityskeskusteluissa ja se tulee jatkossa huomioida mm. työnohjauksin. Taloudesta neuvosto totesi, että isoja asioita on tulossa päätettäviksi lähinnä kiinteistöjen osalta.

Tuloveroprosentiksi ensi vuodeksi neuvosto esittää valtuuston hyväksyttäväksi samaa kuin aiemmin, 1,6 prosenttia. Suurin epävarmuus taloudessa on jäsenmäärän väheneminen. Vuoden alkupuoliskolla jäsenmäärä väheni 92 henkilöllä. Poismuuttaneita oli 137.

Kirkolliskokouksen tulevaisuuslinjauksista on kirkolliskokous pyytänyt palautetta seurakunnilta. Palaute pitää antaa 8.9. mennessä. Palaute on käyty läpi työntekijöiden ns. pienessä työntekijäkokouksessa, johon osallistuu osa henkilöstöstä, ja kirkkoherra antaa siitä lausunnon kyselyyn. Muutoin palautteen valmistelee työryhmä, johon neuvosto nimesi Maria Kaisa Aulan, Marjatta Ruuskan ja Raija Kurosen.

Kirkkovaltuusto kokoontuu torstaina 7.9. klo 18.30. Kokous on avoin yleisölle.

Lue kokousasioista tarkemmin tästä. Aiemmat pöytäkirjat löydät tästä.

TS

2017-09-07 07:51:16.0