Lummeniemen lauteilla - jatkorippikoulu

Lummeniemen lauteilla -tapahtuma syntyi varttuneempien seurakuntalaisten halusta päästä kokemaan 2000-luvun rippileirin tunnelmia ja samalla itse oppia enemmän kristillisen uskon sisällöstä.

Kolmas Lauteilla-tapahtuma järjestetään 16.4. klo. 9 alkaen Lummeniemessä. Mukaan kutsutaan kaikenikäisiä seurakuntalaisia, jotka ovat kiinnostuneita uskon kysymyksistä ja lauantaipäivään mahdutetusta rippikoulutunnelmasta.

Aikaisemmat Lummeniemen lauteilla -tapahtumat

2014 Viitasaaren teologiset päivät - Lummeniemen lauteilla

Timo Tuikka - Islam
Jari-Pekka Kotilainen - Tiede ja usko
Virkapappien kanavat (Antti Hiltunen, Mervi Sahinaho, Sami Siltanen)
Tapahtuma päätettiin saunoihin ja iltapalaan.

2015 Lummeniemen lauteilla - katekismuspäivä

Saadun palautteen vuoksi päivä muutti nimeään. Vuonna 2015 käytiin läpi Katekismuksen uskonkappaleita seurakunnan pappien johdolla. Päivään oli kutsuttu erityisesti vastavalittuja seurakunnan päättäjiä.

Päivä aloitettiin lipunnostolla ja aamuhartaudella. Työskentelyn aikana tutkittiin Kolminaisuutta uskontunnustuksen kautta, ryhmätehtävänä käskyjä sekä kanavatyöskentelynä Raamatun, lähetyksen ja sakramenttien merkitystä uskolle.