Uutislistaukseen

Milja Aho aloitti kesäkanttorina

Milja Aho soittaa huilua koivun alla.

Huilu on Milja Aholle mieleinen soitin.

Viitasaaren seurakunnan kesäkanttorina toimii tänä vuonna Milja Aho, 25. Hän hoitaa kanttorin tehtävät elokuun alulle asti.

- Olen syntyisin Pihtiputaalta. Nyt asun Kuopiossa, opiskelen siellä Sibelius-Akatemiassa. Valmistun c-kanttoriksi jouluna, hän kertoo taustastaan.

Viitasaaren kanttorin töistä hän sai käytännön vinkkejä veljeltäänkin, sillä Altti Inkeroinen tuurasi kanttori Anna Karjalaista kevättalvella. Urkuja Milja on päässyt soittamaan Pihtiputaan kirkossa jo yläasteikäisenä tuuratessaan isäänsä Hannu Inkeroista.

Viitasaarella hänen kuullaan soittavan heinäkuun kuluessa urkujen lisäksi ainakin huilua ja pianoa.

- Jumalanpalvelukset soitan sunnuntaisin. Pidän myös keskiviikkoisin musiikkihetken kirkossa. Torstaisin on pihahartauksia hoivakotien pihoilla. Soitan tietysti myös kirkollisissa toimituksissa.

Milja Aho on Viitasaaren musiikkiopiston kasvatti. Kansalaisopistossa hän aloitti pianonsoiton opiskelun ensimmäisellä luokalla. Pääsoittimeksi nousi huilu.

Nyt rakkaasta harrastuksesta on tullut työ.

TS

 

2020-07-09 20:37:28.0