Menneitten muistelua

Vuosia sitten veljeksillä oli riitaa. Neljävuotias Nuutti oli mennyt lastenhuoneeseen sotkemaan pari vuotta vanhemman Topin leikit. Topi ei ilahtunut kutsumattoman vieraan sisäänmarssista.

- Et sinä saa tulla tänne.

Pikkuveli oli mielestään kuitenkin tervetullut.  

- Kylläpäs minä saan tulla. Et sinä sitä määrää.

Riitahan siitä syntyi. Kuuntelin tilanteen kehittymistä. Loukkauksia vaihdettiin puolin ja toisin. Lopulta häirityksi tullut Topi löi tiskiin mahdollisimman loukkaavat argumentit ja huusi:  

- Nuutti on pieni ja tyhmä ja heikko.  

Pikkuveli ei jäänyt lyötynä makaamaan taistelutantereelle, vaan sanoi ärsyttävän rauhalliseen sävyyn:

- Mutta Taivaan isään verrattuna kaikki on pieniä ja tyhmiä ja heikkoja.  

Eipä siihen ollut enää vastaan sanomista. Mieleeni tuli lasten virsi: ”Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan, sä suuri ja voimakas Isäni taivaan”.

Uskon, että moni meistä on joskus tuntenut itsensä ”pieneksi, tyhmäksi ja heikoksi”. Olet ehkä ollut tilanteissa, joissa et ole kokenut olevasi tervetullut. Silloin tekisi mieli painua maan alle, muuttua näkymättömäksi. Viime viikolla kouluillamme vieraili Seidi Koivusalo. Hän puhui kiusaamisesta ja muistutti siitä, miten tärkeää on kohdella toisiamme niin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan.

Perheessämme tilanne päättyi siihen, että hierottiin poikien kanssa sovinto, pyydettiin anteeksi ja annettiin anteeksi. Anteeksiantamus vaikutti sen, että isoveli sanoi velipojalle:

- Kyllä sinä saatkin tulla. Leikitään yhdessä.

Jussi Summala, seurakuntapastori

Aiemmin julkaistuja Ristipistoja