Reformaatio500 – vanhurskaus

Viimeinen Reformaatio 500 -teksti on samalla aivan ensimmäinen. Vanhurskaus sanana nostaa todennäköisesti mieleen lähinnä samalta kuulostavia sanoja, kuten vanha ja hurskas. Sana kuitenkin kääntyy lähinnä ”oikeamieliseksi” tai ”jumalalle kelpaavaksi”. Oikeamielisyys tässä määrittyy Jumalan tahdon kautta. Raamatussa vanhurskaus on ennen muuta Jumalan ominaisuus. Ainoastaan jumala on todella oikeamielinen. Ihmisen kohdalla vanhurskaus on ulkoapäin tuleva hyväksyminen, Jumalalle kelpaavaksi tuleminen.

Reformaation tärkeimmäksi aiheeksi on pitkin kulunutta vuotta nostettu Lutherin oivallus Roomalaiskirjeen äärellä. Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun loppu: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää." (Room. 1: 16-17)

Yksinkertaistetusti sanottuna lauseesta ”Uskosta vanhurskas saa elää” tuli Lutherille reformaation tunnus: usko, ei raha, aneet, pyhiinvaellus tai luostarilupaus, tekee ihmisen Jumalalle kelpaavaksi. Usko ei kuitenkaan Lutherille tarkoittanut vain ihmisen kääntymistä Jumalan puoleen; usko on jotakin, jonka Jumala lahjoittaa meille, ei oma päätöksemme. Usko on lahja ja salaisuus, jonka avaamisen ihminen saa käyttää koko elämänsä.

Vaikka sana ”vanhurskaus” ei enää välttämättä yhdisty tarkoittamaan, mitä pitäisi, uskon lahja on 500 vuotta myöhemmin yhä loputtoman tärkeä. Maailmassa, jossa teot ja oleminen määrittävät yhä enemmän ihmistä, tekee hyvää uskoa, että sinun, minun, meidän ääretön arvomme ja kelpaamisemme tulee ulkoa päin. Lahjaksi.

Sami Siltanen
vs. kirkkoherra
29.11.2017

 

Reformaatio 500 – Pyhät

Usein keskusteluissa esiin nouseva, hautajaisten kaunis ja hyvä toteamus: ”En ole sillä lailla kristitty – minä ajattelen, että hän on vielä jotenkin meidän kanssa täällä” on oiva perusta pohdinnoille pyhistä.

Pyhistä ja pyhimyksistä puhuminen luterilaisessa kirkossa on harvinaista. Useimmille on jäänyt mieleen, että Lutherin reformaatio päätti pyhimysten, kuten Jeesuksen äidin, jumalansynnyttäjän Marian palvonnan. Kristitty sai reformaation jälkeen rukoilla asiansa suoraan Jumalalta. Vaikka reformaatio pitkälti riisti kirkoista pyhimysten kuvat ja patsaat sekä heille osoitetut rukoukset, asia ei ole aivan näin yksinkertainen.

Suomessa pyhimysten nimet ovat edelleen varsin tuttuja. Pyhät, kuten Yrjö, Lauri, Olavi, piispa Henrik, Birgitta, Franciscus Assisilainen ja Lucia näyttäytyvät juhlapyhissä ja kirkon seinissä. Osan legendat saattavat olla ihmisille hyvinkin tuttuja.

Pyhimykseksi julistaminen on virallinen prosessi, jota luterilainen kirkko ei ole toteuttanut olemassaolonsa aikana. Vaikka kirkko ei palvo pyhimyksiä, se muistaa heidän esimerkkiään kristityn luottamuksesta Jumalaan. Luterilaisessa perinteessä sana ”pyhät” viittaakin paljon useammin kaikkiin uskoviin, joiden elämää haluamme muistaa. Jokainen Kristuksen oma on pyhä. Hän on uskossa osallinen näkymättömästä pyhien yhteydestä.

Tuleva lauantai on pyhäinpäivä, jolloin myös Viitasaaren seurakunta muistaa poisnukkuneita pyhiä, vuoden aikana kuolleita seurakunnan jäseniä. Jumalan luo kulkeneet rakkaamme ovat kanssamme muistoissamme, mutta myös näkymättömässä pyhien yhteydessä. Kun käännymme Jumalan puoleen rukouksessa ja ylistyksessä, kosketamme myös hänen luonaan olevien rakkaidemme elämää.

Sami Siltanen
vs. kirkkoherra
1.11.2017

 

Reformaatio 500 - mitä se on?

Reformaatio

Kuluvan juhlavuoden aikana tarkoituksena on lähestyä reformaation aihetta sen keskeisten ilmiöiden kautta. Ensimmäiseksi sanaksi on kuitenkin valikoitunut itse ”reformaatio”. Sanalla tarkoitetaan arkikielessä niitä 1500-luvun tapahtumia, jotka saivat alkunsa Martti Lutherin aneita vastaan kirjoitetuista teeseistä.

Vuosi on luterilaisesta näkökulmasta suuri juhla. Silti juhlaa vietetään nöyrissä merkeissä. Paljon puhuvaa on, että tänä vuonna pyritään tietoisesti välttämään tähän asti käytettyä ilmaisua ”uskonpuhdistus”. Luterilaisen rehentelyn rinnalle on tullut ekumeeninen nöyryys. Suomalaisesta näkökulmasta voi olla vaikeaa ymmärtää luterilaisuuden uskon olevan marginaalissa: luterilaisia on maailmassa noin 80 miljoonaa,  roomalais-katolisia 1,8 miljardia.

Historia on opettanut meille luterilaisille nöyryyden lisäksi myös yhteyttä. Viidensadan vuoden aikana Lutherin alulle panemat, reformaation keskeiset painotukset: latinankielisen messun toimittaminen kansankielellä, Raamatun kääntäminen ja oppi, ettei ihminen voi teoilla tai rahalla tehdä itseään Jumalalle kelpaavaksi, ovat tällä hetkellä totta niin luterilaisissa kuin katolisissa kirkoissa. 1999 kirjoitimme yhdessä katolisten veljien kanssa yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista. Martti-tohtori olisi epäilemättä tyytyväinen.

Samaan aikaan juhlavuoden alla vaikuttaa toinen näkökulma reformaatioon: että reformaatio on jatkuvaa - että kirkon uskon tulee aina löytää tapa elää maailmassa, joka muuttuu ympärillä. Kirkon usko on ajatonta, mutta uskon sanat etsivät muotoaan. Tästä nousee esimerkiksi yksinäisyyttä ja syrjäytymistä vastustava juhlavuoden teema: ”Armoa on, ettei kukaan jää yksin.”

Sami Siltanen, seurakuntapastori
25.1.2017

 

Luther

  • oli viisas ja älykäs – ehkä jopa nero. Ainakin lahjakas kielissä, filosofiassa ja teologiassa.
  • oli suorapuheinen mies – toisinaan suu aukesi ensin ja ajatus tuli perässä.
  • luuli, että paavi pistää aneiden myynnille lopun, kun saa tietää asiasta.
  • ei tarkoittanut, että maailmaan syntyy hänen nimeään kantava kirkkokunta.
  • ei välttämättä touhunnut vasara kädessä Wittenbergin kirkon ovella.
  • ei tyytynyt helppoihin ratkaisuihin tai pyörtänyt mielipidettään: ”tässä seison, enkä muuta voi”.
  • oli ilmeisesti ihan kelpo puoliso ja isä.
  • sairasteli paljon. Oikeastaan on ihme, että hän eli 63 -vuotiaaksi.
  • tykkäsi laulaa ja soittaa, koska musiikissa soi hänen mielestään ”evankeliumin elävä ääni” ja se on Jumalan lahjoista parhaimpia.
  • vaikutti siihen, että meillä on Raamattu suomeksi, virsikirja, Katekismus…
  • on kirjoittanut sanat moneen virteen. Ehdotan, että lukisit tai laulaisit niistä virren 267.

Antti Hiltunen, kirkkoherra
15.2.2017

 

Teesi

Teesi (kreik.) on lyhyesti esitetty väite, joka otetaan keskustelun tai väittelyn kohteeksi.

Reformaation vuoden näkyvimpiä tarinoita on 31.10.1517 julkistetut Lutherin teesit. Liki kaikki tuntevat tarinan, miten Luther naulaa teesinsä Wittenbergin linnakirkon oveen. Tarina ei ole erikoinen, koska kirkon ovi oli tavallinen ilmoitustaulu, jossa tiedotettiin paljon muutakin. Tämä selvennys ei silti muuta miksikään sitä, että tarina teesien naulaamisesta on nuorempaa perua.

Todellisuudessa ”Lutherin kapina paavia vastaan” alkoi raamatunselitysopin professorin esittämänä akateemisena väittelykutsuna. Historian Luther postitti teesinsä arkkipiispalle, mutta kirkon sisäiseen oppineiden väittelyyn tarkoitetut latinankieliset teesit käännettiin lähes välittömästi saksaksi. Kirjapainon ansiosta Lutherin alkuperäinen anekaupan epäkohdan osoittaminen muuttui hänen tahtomatta avoimeksi haasteeksi. Syntyi aikansa someraivo. Loppu on historiaa.

Teesi ei kuitenkaan ole menneisyyttä. Tänäänkin nopea tiedonkulku ja sosiaalinen media levittävät napakoita viestejä maailman ääriin silmänräpäyksessä. Syntyy keskustelua ja pöhinää, kun vastaväitteet lentävät ilmassa. Maailmassa, jossa oikeassa oleminen tuntuu olevan tärkeintä, teesit kutsuvat keskustelemaan, tavoittelemaan viisautta.

”Ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.” (Jaakobin kirje 3:17)

 Vuoden 2017 aikana Viitasaarella tehdään eri työalojen parissa teesityöskentelyä. Työn pohjana on reformaatiovuoden nimi ”Armoa!”, mutta teesit nousevat lasten, nuorten, eläkeläisten, työikäisten arjesta. Työn tuloksena syntyy paitsi väitelauseita, toivottavasti myös videoita, musiikkia ja maalauksia. Valmiita töitä esitellään seurakuntatalolla 29.10 eteenpäin.

Sami Siltanen, seurakuntapastori
1.3.2016

 

Armo

Tänä vuonna vietetään reformaation eli uskonpuhdistuksen 500–vuotisjuhlaa. Suomessa tälle juhlavuodelle on valittu teemaksi: Armoa 2017!  

Nimi viittaa armoon käsitteenä, pyyntönä ja kehotuksena. Merkkivuosi ohjaa pohtimaan, mitä omassa seurakunnassa tai kirkossa nyt olisi uudistettava. Mutta samalla merkkivuosi on mainio mahdollisuus lähteä laajemminkin, yhdessä muiden toimijoiden kanssa kyselemään, mitä on hyvä ja armollinen elämä tänään ja tulevaisuudessa. Mistä löydämme armon? Kuinka armo läpäisee viitasaarelaista tai suomalaista elämänmenoa?

Armo on sanana meille kenties liian tuttu. Tai ainakin kuvittelemme tietävämme, mitä se tarkoittaa. Kuinka sinä selittäisit tämän sanan vaikkapa ei-kristitylle maahanmuuttajalle, kun hän kyselee sinulta uskostasi?

Sanakirja tekee sen näin: ”Jumala armahtaa syntisen yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Tämä Jumalan pelastava armo perustuu Kristuksen lunastus- ja sovitustyöhön. Jumala jakaa armoaan armonvälineissä eli sanassa ja sakramenteissa. Sanassa vastaanotetaan armon evankeliumi, joka lupaa Kristukseen turvautuville Jumalan lapsen aseman ja tekee hänet osalliseksi Jumalan rakkaudesta. Kaste tekee ihmisistä Jumalan lapsia ja ehtoollisessa vastaanotetaan itse Kristus leivän ja viinin muodossa.

Luterilainen kirkko korostaa armon lahjaluonnetta. Kristitty on armahdettu syntinen, joka on kutsuttu armolliseen elämäntapaan rakastamaan lähimmäisiään niin kuin itseään ja Jumalaa yli kaiken. Rakastava elämäntapa ei ole armon ehto, vaan seuraus armon osallisuudesta.”

Minä opin omassa rippikoulussa tällaisen opettavaisen sanaleikin ja se toimii mielestäni edelleen:

ARMO = Ansioton Rakkaus Minun Osakseni

Tätä nykyä minulle merkittävin lause Raamatusta puhuu sekin tästä aiheesta. Päätän Paavalia siteeraten:

”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.”

Antti Hiltunen, kirkkoherra
26.4.2017

 

Virsi

Virsi on yhteislauluksi tarkoitettu hengellinen laulu, jota kristityt laulavat jumalanpalveluksissa, pyhissä toimituksissa ja henkilökohtaisen hartauden harjoituksena. Virsiä ja hengellisiä lauluja on laulettu aina alkuseurakunnan ajoista lähtien, mutta reformaation myötä niistä tuli keskeinen osa jumalanpalveluksen liturgiaa. Virret ovat rukousta, ylistystä ja opetusta, mutta ne ovat myös merkittävä osa kulttuuriperintöämme. Suomen Turku julistaa joulurauhan aloittamalla Martti Lutherin virrellä Jumala ompi linnamme.

Virsissä on hoitava vaikutus. Huomasin tämän jo lapsena kun kävimme vanhempieni kanssa dementiaa sairastaneen isoäitini luona Parikkalan vanhainkodissa. Mummi ei loppuvaiheessa muistanut enää meitä, mutta lapsuutensa virren Jeesuksesta laulan hän muisti ulkoa. Usein tunnin veisaamisen jälkeen hän tunnisti isäni. Virret olivat parasta terapiaa mummille. Virren veisuussa on myös yhteisöllisyyden voimaa. Kanttorin työn huippuhetkiä ovat ne hetket kun seurakunta laulaa yhdessä ja laulu kuuluu parvelle asti. Parin päivän päästä koululaiset laulavat taas kesäloman toivossa ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen.” Viime keväänä meinasin pudota urkupenkiltä kun alkusoiton jälkeen alhaalta kuului niin reipasta lasten laulua, etten kuullut edes omaa urkujen soittoani. Saa nähdä kuinka tänä vuonna käy. Yksi pieni laulaja ei kuulu kovin kauas, mutta pientenkin ihmisten suuressa seurakunnassa on laulun joukkovoimaa, joka voi tuoda valon maailman pimeimpäänkin kolkkaan.

Anna Karjalainen, virren veisuu -vastaava
31.5.2017

 

 

 

 

Reformaatio 500 -kirjoitukset on julkaistu Eilen, tänään, ikuisesti -palstalla, jossa julkaistaan joka viikko uusi kirjoitus jostakin ajankohtaisesta aiheesta.

Eilen, tänään, ikuisesti -palstan uusin kirjoitus