Juhani Tikkanen-band & Freesia Areenalla

to 4.11. kello 18.00 - 20.00
Videoilla Juhani Tikkanen laulaa Miikasta ja Minnasta,nuoresta rakkaudesta ja Taivaan Isästä sekä toisella videolla masennuksesta ja Jumalan antamasta toivosta, väreistä siis. Freesian video kertoo uskosta ja sen tunnustamisen vaikeudesta. Valokuvassa Juhani soittaa kitaraa Maata Näkyvissä-festarien päälavalla.
Viitasaari Areena

Syksyn perinteinen nuorten konsertti-ilta sisältää tänä vuonna kaksi bändiä. Tule ja tutustu! Tähän konserttiin kutsutaan kaiken ikäisiä ja aivan erityisesti tulevan kesän riparilaisia.

Juhani Tikkanen saapuu iltaan bändinsä kanssa. Juhani on juuri julkaissut uuden levyn ja niinpä illan konserttiin on luvassa sekä uutta, että vanhaa materiaalia.

Tässäpä pari näytettä vanhasta: :)
Juhani: Miika & MinnaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Juhani: VäreissäLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Juhanin bändin lämppärinä esiintyy Pohjois-Pohjanmaalta saapuva Freesia-yhtye. Freesia vaihtoi juuri nimeään, aiemmin yhtye tunnettiin FRESH-nimellä. Todella sympaattinen nuorten soittajien bändi täynnä lämpöä ja iloa. 
Freesia: Mä pelkäsin silloinLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Illan konserttiin ovat tervetulleita kaikenikäiset konserttivieraat. Aivan erityisesti kutsumme mukaan tulevan kesän riparilaisia.


Tilaisuuteen on vapaa pääsy, kunhan muistat ettei korona-aikana passaa lähteä liikkeelle flunssaisena.


Ota yhteyttä