Uutislistaukseen

Laajapohjainen valitsijayhdistys seurakuntavaaleihin

Seurakuntavaalit käydään marraskuussa. Olemme koonneet vaaliasiaa kotisivulle, jossa on luetteloitu muun muassa tärkeät päivämäärät ja tietoa siitä, kuka voi asettua ehdolle vaaleissa. Ehdokasasettelu päättyy 15. syyskuuta, mutta jos ehdokkaaksi haluaa eikä ole vielä seurakunnan jäsen, täytyy jäsenyyden tulla voimaan viimeistään maanantaina 15. elokuuta.

Valitsijayhdistykset asettavat vaaleihin ehdokaslistoja. Elokuun alussa Viitasaarelle on perustettu ensimmäinen valitsijayhdistys, jossa on eri puolueryhmiä edustavia ihmisiä mukana. Yhdistyksen nimi on ”Yhdessä olemme enemmän”. On mahdollista, ettei muita yhdistyksiä tulekaan, jolloin kaikki ehdokkaat olisivat samalla listalla.

Perustavassa kokouksessa maanantaina 1.8. oli yhdistyksen tiedotteen mukaan mukana niin keskustan, sosialidemokraattien,  perussuomalaisten, kokoomuksen, vasemmistoliiton kuin kristillisdemokraattienkin taustoista tulevia sekä sitoutumattomia seurakuntalaisia. Vastaavanlainen yhteinen valitsijayhdistys perustettiin ensimmäisen kerran edellisissä seurakuntavaaleissa 2018.

TS

Juttua on muokattu 23.8.: Poistettu asiamiesten nimi, koska he vaihtuvat. Asiamies tai asiamiehen varahenkilö eivät voi olla itse ehdokkaina tai vaalilautakunnassa.

 

Fri Aug 12 15:32:00 EEST 2022