Uutislistaukseen

Nimitysuutisia: Jaana Myllynen on seurakunnan uusi keittiövelho

Viitasaaren seurakunnan uusi ”keittiövelho” on Jaana Myllynen. Hän on monelle jo tuttu Lummeniemen kesäleireiltä vuosien ajalta, mutta vakituisesti hän on ollut keittiötyöntekijänä seurakunnalla viime syksystä alkaen. Lisäksi hän hoitaa osittain tuikitärkeitä siivoustehtäviä – niistähän heti huomataan, jos ne ovat tekemättä.

- Aloitin seurakunnan leireillä työt vuonna 2018. Sen jälkeen kesät ovat menneet aika tarkasti Lummeniemessä. Viime kesästä olen ollut seurakunnalla jatkuvasti töissä, vakinaisena lokakuusta alkaen, Jaana Myllynen kertoo.

-Työt ovat monipuoliset: leivon, teen ruokaa, on leirejä, juhlien laittoa, seurakunnan tilaisuuksien tarjoilujen laittamista, siivoan. Pitojen laittaminen ja leipominen on se mieleisin työ minulle, minun juttu.

Töitä Myllynen tekee yhdessä ja vuorotellen Marja Markkasen kanssa. Lisäksi Myllynen jatkaa omaa pitopalveluyritystään sen verran kuin ehtii. Kaikkina viikkoina ei ole seurakunnan töissä täyttä työviikkoa.

- Kahta samanlaista päivää ei ole. Laitamme kirkkokahveja, kaikille yhteisiä aamupaloja, keskiviikkokerhon ruuat ja kokoustarjoiluja.

Seurakunnalta kysytään paljon esimerkiksi muistotilaisuuksien tarjoilujen laittamista. Niitä emännät laittavat aina, jos kalenteriin vain mahtuu. Sen sijaan esimerkiksi säännöllistä työpaikka- tai lounasruokalaa seurakuntatalossa tai Lummeniemen leirikeskuksessa ei ole.

Lummeniemessä nuoret täpinöissään juuri leivotuista

- Leireillä Lummeniemessä nuorten kanssa on välillä aika hektistä hommaa. Nuoret kyllä tykkäävät kotiruuan makuisesta ruuasta.

- Leivomme itse pullat ja leivätkin. Nuoret ovat niistä ihan täpinöissään. Perusvohvelitkin syödään käsistä, Jaana Myllynen nauraa.

- Minulla on koulutus alun perin tälle alalle. Tein Pihtiputaan ala-asteen keittiöllä töitä, kunnes keskuskeittiöuudistus muutti työtilanteen. Vaihdoin silloin alaa. Olin Fenestralla töissä 12 ja puoli vuotta.

-Sitten palasin tälle alalle ja perustin oman yrityksen. Rajalan Riiheä Pihtiputaalla pyöritin, kunnes korona vei ne työt. Sen jälkeenkin edelleen teen pitopalvelutöitä yrittäjänä, mutta ilman kiinteää toimipaikkaa.

Jaana Myllynen on ollut viime vuosina myös yrittäjäyhdistyksen hallinnossa Pihtiputaalla, viime vuonna puheenjohtajana.

Vapaa-ajalla Pihtiputaalla asuva Myllynen hurauttaa Viitasaarelle välillä tanssiharrastuksen merkeissä.

- Lavatanssit ovat aika kiva juttu. Lisäksi lenkkeilen ja ulkoilen. Perhettä on avomies, kaksi lasta ja viisi lastenlasta, Jaana Myllynen kertoo.

Leipominen on Jaana Myllyselle mieluisin juttu.

TS

 

2023-01-25 21:19:40.0