Kirkkoherranvirkaan hakeneita yhdistää ainakin yksi asia: Viitasaaren luonto viehättää
Ehdokkaat vastasivat kysymyksiin.
Päivitys 5.2.: Sanna Bäckvall on vetänyt hakemuksensa pois. Tämä juttu on julkaistu sitä ennen, joten hän on tässä mukana.
Kaikki kolme Viitasaaren seurakunnan kirkkoherraksi hakenutta esittäytyy seurakuntalaisille tässä haastattelussa. Kaikille esitettiin samat kysymykset. Tämä juttu on kooste vastauksista. Niiden mukaan kaikki vaikuttavat olevan samaa mieltä ainakin Viitasaaren luonnon kauneudesta.
Raahessa syntynyt Sanna Bäckvall on 54-vuotias. Hän asuu Keski-Ruotsissa Järnbon kylässä Sandvikenin kunnassa. Kotikylä on niin suuri, että siellä on oma kirkko.
Lappeenrannasta kotoisin oleva Pirkko Hänninen on 53-vuotias. Hän on myös nyt lappeenrantalainen.
Jalasjärveltä syntyisin oleva Minna Rantalainen on 61-vuotias. Hän asuu Äänekoskella.
Sanna Bäckvallilla uraa pappina on 24 vuotta. Hän kertoo olleensa Suomessa seurakuntapappina 13 vuotta. Sitä ennen hän työskenteli uskonnonopettajana neljä vuotta.
- Ruotsissa olen asunut nyt 16 vuotta. Olen tehnyt enimmäkseen papin töitä ruotsinsuomalaisten keskuudessa. Minulla oli myös yritys muutaman vuoden, jonka kautta tein koulutustehtäviä. Viime aikoina olen tehnyt perinteistä papin työtä, ruotsin kielellä pääosin, mutta joskus myös kaksikielisesti, Bäckvall sanoo.
Pirkko Hänninen kertoo työskennelleensä pappina 26 vuotta, josta kirkkoherrana runsaat 11 vuotta. Oppilaitospappina hän on ollut vuoden ja kappalaisena ja seurakuntapastorina 14 vuotta.
- Tammikuusta alkaen olen hoitanut papin ydintehtäviä eli kirkollisia toimituksia, hartauksia ja jumalanpalveluksia Joutsenossa. Viime lukuvuonna olin Lappeenrannan ammattiopiston ja lukioiden pappi. Kohtasin opiskelijoita, keskustelin ja järjestin hyvinvointia edistävää toimintaa oppilaitosten sisällä ja opiskelijailtoja seurakunnan nuortentilassa. Nuorten ahdistus tuli tutuksi, myös kansainvälisten opiskelijoiden tarve saada tukea selviytyäkseen suomalaisessa yhteiskunnassa ja tutustuakseen kristinuskoon, Hänninen sanoo.
Minna Rantalainen on työskennellyt noin 18 vuoden pappisajasta suurimman osan Jyväskylän seurakunnassa ja Jyväskylän yliopistossa yliopistopappina. Aiemmin hän on toiminut muissa ammateissa.
- Kuokkalan kirkon vastuupappina pääasiallisesti koordinoin ja kehitän Kuokkalan kirkon toimintaa sekä vastaan jumalanpalveluselämästä ja aikuistyöstä. Vastuuryhmän kanssa kehitän vapaaehtoistoimintaa sekä ylläpidän että luon yhteyksiä eri toimijoihin ja yhteistyökumppaneihin. Pidän huolta sekä ulkoisesta että työyhteisön sisäisestä viestinnästä. Koordinoin toimitilojen käyttöä, Rantalainen kertoo.
Viitasaaren luonto viehättää
Yhtenä kysymyksenä tiedusteltiin, mitä ehdokas ajattelee Viitasaaren seurakunnasta ja Viitasaaresta paikkakuntana mahdollisena omana työympäristönä.
Sanna Bäckvallille Viitasaaren seurakunta on tuttu työpaikka noin kolmen vuoden ajalta. Hän mainitsee myös luontoympäristön.
- Ajatukseni Viitasaaresta ovat erittäin positiiviset. Sieltä lähdin Ruotsiin. Mukava olisi palata, se tuntuisi luonnolliselta. En ole hakenut mistään muualta kirkkoherrapestiä, vain Viitasaarelta, mutta miten käy – mitä Jumala haluaa, hän pohtii.
Sanna Bäckvall.
Bäckvall kertoo tuntevansa viitasaarelaisia ihmisiä ja työympäristön sekä muistavansa paikat. Hän sanoo haluavansa palata Suomeen ollakseen lähempänä sukuaan nyt, kun elämäntilanne paluumuuton mahdollistaisi. Sukua on esimerkiksi Haapajärvellä, mutta muutkin sukulaispaikat huomioiden Viitasaari on hyvässä kohden.
Pirkko Hänninen kuvailee, että olisi kiva olla hyvien uimavesien ja kuvauksellisten maisemien äärellä. Hän rakastaa marjastusta ja sienestystä.
- Tuntuisi huojentavalta saada olla sellaisen seurakunnan kirkkoherra, jonka itsenäisyyttä ei tarvitse puolustaa tai sen puolesta taistella. Viitasaari on ja pysyy, mutta kutsuu ystävälliseen kumppanuuteen ja yhteistyöhön lähiseurakuntia, hän sanoo.
Pirkko Hänninen (kuva: Risto Mäläskä, Kuvakeskus Hynninen).
- Olen naimisissa ja puolisoni voi muuttaa mukanani, asuisimme siis Viitasaarella. Ainokaisemme on lukiossa ja elää varsin itsenäistä elämää, Hänninen kertoo.
Minna Rantalaisesta Viitasaaren seurakunta vaikuttaa toimivalta, vireältä ja lämpimältä yhteisöltä. Hän sanoo, että tulisi mielellään osaksi sitä ja sen työyhteisöä. Hän kehuu upeaa vesistöä ja ulkoilureittejä.
- Julkisuuskuvan mukaan siellä asuu kekseliästä ja ennakkoluulotonta kansaa. Muun muassa Musiikin aika on tuonut Viitasaaren suurempiin piireihin, vaikka paikkakunta kutsuukin itseään mielellään periferiaksi, pikkasen paremmaksi, tosin. Eri toimijoiden yhteistyö kiinnostaa kovasti. Yhdessä toimimisen kautta Viitasaaresta saadaan vielä pikkasen parempi paikka niin ihmisille, eläimille kuin muille periferiassa viihtyville.
Minna Rantalainen.
Millaisen kirkkoherran Viitasaaren seurakunta sinusta saisi?
Tämäkin kysymys esitettiin jokaiselle ehdokkaalle.
Minna Rantalainen kertoo olevansa ahkera, vastuuntuntoinen ja rohkaiseva pappi, joka haluaa toimia ihmisten parhaaksi ja Jumalan kunniaksi.
- Haluan tukea työyhteisöä voimaan hyvin ja pääsemään parhaaseensa levollisuuden kautta. Seurakunnan keskellä tahdon edistää avaraa, luovaa rakkautta, rukousta, hengellistä hyvinvointia ja yhteyttä moninaisin ja moniäänisin keinoin. Haluan rakentaa seurakuntaa, joka on toimivassa vuorovaikutuksessa ympäröivän elämän kanssa, tuo Kristuksen kasvot elämänahdingossa oleville, hän sanoo.
Pirkko Hänninen arvioi 11:n vuoden kokemuksella kirkkoherran työstä osaavansa monia perustehtäviä organisoinnista, vaikka viitasaarelaiset seurakuntaperinteet ovatkin hänelle uusia. Hän luonnehtii olevansa työteliäs, tavoitteellinen, idearikas, sosiaalinen ja empaattinen.
- Olen halunnut opiskella hallintolakeja kokoustyöskentelyä ajatellen, jumalanpalveluselämän uusia toteutusmahdollisuuksia eri ikäisten virkistykseksi, palvelutarpeen arviointia toiveiden mukaisen toiminnan luomista varten ja markkinointiviestintää imagon kehittämiseksi. Hänninen sanoo.
Sanna Bäckvall pohtii, että seurakunta on koko ajan liikkeessä. Hän sanoo, ettei kirkkoherrana lähtisi sooloilun tielle, vaan haluaisi noudattaa yhteispeliä. Hän viittasi vastauksessaan myös mahdollisiin seurakuntien liitosneuvotteluihin.
- Olen kuunteleva kaikessa, joustava ja yhteistyökykyinen erilaisten ihmisten kanssa. Nämä kolme kuvaa sitä elementtiä, mitä muutosjohtajuudessa on. Lisäksi vahvuuteni on pystyä nopeasti vastaamaan tiedotuksessa, Bäckvall sanoi.
Kerro jotakin elämästäsi, mitä haluat: perheestäsi, harrastuksistasi, hassu muisto tms.
Haastattelun vapaavalintakysymykseen Pirkko Hänninen vastasi muistolla:
- Lempimakeiseni on Fazerin Sininen suklaa ja se johtuu siitä, että vanhin kummini, yksi niistä seitsemästä, tuli meille aina pienen suklaalevyn kanssa. Se oli minulle. Muistan hänen käynneistään keskustelut ystävyyden hengessä vanhempieni kanssa ja hänen kauniin puhetyylinsä, olihan hän myös sivutoiminen matkaopas.
Minna Rantalainen kertoi ensimmäisestä konfirmaatiosta:
- Pääni löi tyhjää alkuliturgian aikana. En muistanut säveltä. Ainut melodia, joka pyöri päässäni oli Ukko Nooa. Vedin liturgian sillä sävelellä toivoen, ettei paikalla olisi paljon kollegoita. Luotin, että muihin vieraisiin se menisi jonain liturgiauudistuksena. Keskeneräisyys ja mokaamisen taito pääsi kunniaan!
Sanna Bäckvall vastaukseen sisältyi visio:
- Minulle on luonto, metsä, hiihto ja muut vastaavat harrastukset tärkeitä. Minulla on hassu muisto ja hassu visio, että joskus eläkkeellä ollessani voisin asua samoin kuin Viitasaaren Rantatiellä. Sehän on idylli keskustassa ja lähellä luontoa. Lyhyt matka kaikkiin näihin kolmeen: kirkkoon, kauppaan ja uimaan.
Ehdokkaita voi kuulla seuroissa perjantaina 7. helmikuuta seurakuntatalolla. Kirkkoherraehdokkaiden illassa kahvitus alkaa kello 17.30 ja itse tilaisuus kello 18. Tilaisuus lähetetään suorana Facebookissa. Lähetystä voi seurata myös kotisivujen etusivulta Facebook-upotuksesta, vaikkei itse olisi Facebookissa.
TS
3.2.2025 20.44