Uutislistaukseen

Kirkkovaltuustossa kaivattiin hautausmaaopasteita, kanttorihaku jatkuu

Viitasaaren seurakunnan kirkkovaltuusto päätti tilinpäätöksestä ja hautausmaiden käyttösuunnitelman päivityksestä sekä muutamista muista asioista alkukesän kokouksessaan Lummeniemessä keskiviikkoiltana 4. kesäkuuta. Kokoukseen antoi erityisen sävyn se, että uusi, vakituinen kirkkoherra Minna Rantalainen oli juuri kuun alussa aloittanut työnsä Viitasaarella.

Kirkkovaltuusto käsitteli viime vuoden tilinpäätöksen ja hyväksyi kokouspykälän kohdat kirkkoneuvoston esityksen mukaan. Tilikauden ylijäämä oli runsaat 328 400 euroa, mitä selittävät etenkin ennakoitua paremmat puunmyyntitulot kirjanpainajatuhoja ehkäistäessä ja kiinteistöjen hyvä vuokraustilanne. Talouspäällikkö Kirsi Salojärvi esitteli tilinpäätöstä valtuustolle. Hän mainitsi tulevaisuuden uhkakuvina muun muassa laskevan jäsenmäärän. Epävarmuustekijänä on monella työalalla se, että työntekijöitä on vain yksi ja tarvittaessa sijaisen saaminen voi olla vaikeaa. Viime vuoden ylijäämä mukaan lukien edellisten tilikausien yli-/alijäämä on plussalla runsaat miljoona euroa. Valtuusto myönsi vastuuvapauden seurakunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille.

Valtuutetut käyttivät kokouksessa runsaasti puheenvuoroja. Heidi Hämäläinen mainitsi, että työalat ovat hyvin nivoutuneet yhteen. Puheenjohtaja Maria Kaisa Aula antoi kiitosta siitä, että lapset ja nuoret ovat olleet mukana auttamistehtävissä kuten tekemässä kortteja ja auttamassa vanhuksia kirkkoon. Varavaltuutettu Sari Raitio sekä valtuutetut Hannu Glad ja Marjaana Kotilainen mainitsivat, että seurakunnan nyyttikestitapahtumissa tulee sallia kaikkien herkuttelevan tarjoilujen parissa, vaikkei osallistuja itse olisikaan tuonut tarjottavaa mukanaan. Kotilainen toivoi lisäksi tukea sen käytännön yleistymiselle, että järjestettäessä tapahtumia voi olla vapaaehtoisia aikuisia enemmän tehtävissä, eikä työntekijän ole välttämätöntä edes olla itse aina paikalla. Esimerkkinä muiden aikuisten roolista hän mainitsi lasten Pyhiksen.

Marjaana Kotilainen välitti myös työntekijäpuolen viestiä, että kun Miekkarinteen kerhohuone myydään ja toiminta siirtyy seurakuntatalolle, muistettaisiin remontissa huolehtia turvallisesta sisäilmasta.

Valtuuston kokouksessa puheoikeudella paikalla ollut nuorten vaikuttajaryhmän Teija Hämäläinen kertoi kuulleensa työntekijältä, että nuorten tapahtumissa on toiminta koronan jälkeen vilkastunut. Hämäläinen kertoi myös, että vaikuttajaryhmä suunnittelee parhaillaan oman 500 euron määrärahansa käyttöä.

Hautausmaille kaivataan opastustauluja

Kirkkovaltuusto hyväksyi hautausmaiden päivitetyn käyttösuunnitelman. Suunnitelmasta selviää esimerkiksi syvähautauksen mahdollisuus ja se, missä järjestyksessä hautaosastot otetaan käyttöön. Hautausmaille on lisäksi ohjesäännöt ja myöhemmin päivitettävä hoitosuunnitelma.

Seurakunnalla on yli 600 hoitohautaa, joilla istutuksista pidetään huolta kesäisin, ja lisäksi sankarihautoja hoidettavina yli 400. Hoidettavia hautoja on siis yhteensä yli tuhat.

Minna Hänninen käytti puheenvuoron, jossa hän kertoi edelleen kaipaavansa hautausmaille lohkokarttoja. Asia on ollut esillä valtuustossa viime vuonnakin. Varavaltuutettu Seija Ruuska kysyi, paljonko mahtaa olla ainaishautoja ja voisiko niistä käyttämättömiä palauttaa seurakunnalle. Hän vastasi myös kirkkoherran kysymykseen opastuksesta mahdollisten kuuluisuuksien haudoille, että Viitasaari-Seura on opastettuja hautausmaakierroksia järjestänyt. Kirkkoherra Rantalainen sanoi, että hautausmaaesittelyä voisi mahdollisesti laittaa digiversiona kotisivulle. Teuvo Ruuhi mainitsi, että tällekin kesälle on luvassa ainakin yksi hautausmaakierros.

Vanhan Kirkkosaaren hautausmaan osalta kokouksessa todettiin vesireittiin liittyvä vaikeus. Siihen on tulossa parannusta, kun kaupunki lahjoittaa vanhan Pihkurinrannan laiturin Vanhaan Kirkkosaareen. Seurakunta selvittää, miten se kiinnitetään paikoilleen ja liitetään pieniä veneitä palveleva vanha laituri samaan kokonaisuuteen. Laiturityömaan valmistumisesta ei ole vielä aikataulua. Se saattaa mennä ensi kesään.

Kanttorin haku jatkuu

Kokous merkitsi tietoonsa kanttorin viran tilanteen. Hakuaika kanttorin virkaan päättyi toukokuun puolivälissä. Ainoa pätevä hakija ilmoitti myöhemmin, ettei hän olekaan käytettävissä virkaan. Virka tulee uudelleen hakuun niin, että valintaprosessi päässee etenemään lomien jälkeen elokuussa. Vt. kanttorina toimii Markku Aho.

Valtuusto sai myös tietoonsa seurakuntapastori Juha Summalan irtisanoutumisen. Hän oli ensin virkavapaalla. Virkasuhde päättyi toukokuun loppuun. Kapituli laittaa viran auki. Vt. seurakuntapastorina toimii Elias Mustajärvi, joka on hoitanut virkaa tammikuun alusta. Hän jatkaa vt:nä viranhoitoa vuoden loppuun.

Keittiö- ja siivoustyöntekijä Teija Heinosen työsuhde päättyi 20.5. hänen irtisanouduttuaan tehtävästä. Kesän ajaksi on saatu hänen tilalleen toinen työntekijä.

Kirkkovaltuusto totesi ja kirjasi kirkkoherran vaalista jätetyn eriävän mielipiteen. Se jäi epäselvyyden vuoksi kirjaamatta edellisessä valtuuston kokouksessa, jossa se oli jätetty. Tästä pykälästä eivät valtuutetut käyttäneet puheenvuoroja.

TS

 

6.6.2025 18.48