Uutislistaukseen

Ilmolahden kesäkirkko kokosi kohtaamaan

Ilmolahdella toimii "kohtaamisten kirkko" ihan käytännössä. Kylätapahtumassa kohdataan ja saadaan sekä hengen että ruumiin ravintoa. Eri ikäisiä osanottajia oli sunnuntaina 12.8. noin 75, nykyisiä ja entisiä kyläläisiä, kesäasukkaita, lähikylien ihmisiä ja muuten Ilmolahdesta kiinnostuneita.

Kesäkirkon ja kesätapahtuman järjestäjinä olivat Ilmolahden kyläseura sekä evankelisluterilainen seurakunta. Tapahtumassa nautittiin mm. lohikeitosta, jonka keitti Janne Tenhunen. Sanottakoon, että muikut olivat liian isoja keittoon.

Tapahtumaan kuului myös kisailua. Kisoista vastasivat Lauri Pietiläinen, Liisa Tehnunen, Kaisa Tehnunen, Anni Pietiläinen ja Katri Baldissara.

Tuloksia:

Tikanheitto: 1. Seija Kahelin, 2. Hannu Peltola, 3. Vesa Tossavainen

Kettingin tarkkuusheitto: 1. Miika Kankainen, 2. Pentti Pietiläinen, 3. Mirja Pietiläinen

Ilmolahtiaiheinen tietovisa: 1. Pertti Jämsen, 2. Pirjo Paananen, 3. Jukka Matilainen, Seija Matilainen ja Sinikka Tikkanen (jaettu 3. sija)

Tikanheitto ja kettingin tarkkuusheitto, lapset, molemmissa 1. Elias Tossavainen.

Tietovisan nuorten sarjan voitti Mira Kankainen.

Teksti ja kuvat: M.K.A ja S.P.


Pietiläisen venevaja täyttyi kesäkirkkoväestä.


Kanttori Anna Karjalainen.


Seurakuntapastori Sami Siltanen.


Tunnelma oli kesäisen mukava.


Tarjottavat olivat herkulliset.

 

2018-08-15 00:51:00.0