Uutislistaukseen

Kaksi suurinta ryhmää yhdistää listansa

Kirkkovaltuuston nykyiset kaksi ryhmää, Vastuuta yhteistyössä  ja Palveleva seurakunta -listoilta viime vaaleissa valitut, ovat päättäneet lähteä tämän vuoden seurakuntavaaleihin yhteiseltä listalta.

Muitakin listoja voi vielä tulla, sillä listan voi koota kuka tahansa yhdeksän muun allekirjoittajan kanssa.

Ehdokasasettelu päättyy maanantaina 17.9. klo 16, jolloin viimeistään listat pitää jättää kirkkoherranvirastoon.

Ehdokkuudesta kiinnostuneiden kannattaa olla yhteydessä kirkkoherranvirastoon tai nykyisiin valtuutettuihin, mukaan ehtii vielä.

Vastuuta yhteistyössä -listan taustalla oli viimeksi Suomen Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien sekä eri herätysliikkeiden toimijat. Palveleva seurakunta -listan kokosivat sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliittolaisten sekä sitoutumattomien edustajat.

Kolmas lista neljä vuotta sitten oli Peruskirkko-lista, joka ehdokaslistansa kuvauksessa luonnehti olevansa poliittiisiin puolueisiin sitoutumaton ryhmä. Lista ei saanut ainoaa ehdokastaan läpi vaaleissa.

Lue lisää vaaleista vaalisivuilta.

TS

Sisko Linna ja Maria Kaisa Aula ovat joukkoineen päätyneet siihen, että valtuuston nyt suurimmat ryhmät lähtevät näihin vaaleihin yhteiseltä listalta.

 

2018-09-13 08:05:00.0