Uutislistaukseen

Kirkon remonttisuunnitelma esittelyssä kaikille ke 6.11.

Kustannusarvio noin neljä miljoonaa euroa.

Viitasaaren kirkon korjauksen tarvetta ja mahdollisuuksia on selvitetty asiantuntijaryhmän voimin ja selvityksen tuloksista kerrotaan kaikille avoimessa tiedotustilaisuudessa keskiviikkona 6.11. klo 18-20 seurakuntatalolla. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet.

Tilaisuudessa ovat läsnä Tuija Ilves ARK-Kantonen Oy:stä, Marko Jokipii Ramboll Finland Oy:stä ja Pertti Helin PH-Rakennuttajapalvelu Oy:stä. Tilaisuuden juontaa kirkkoherra Antti Hiltunen. Seurakunnasta ovat paikalla myös mm. talouspäällikkö Kirsi Salojärvi ja kiinteistötoimen työnjohtaja Tommi Raatikainen.

Asiantuntijat kertovat kirkon korjauksen tarpeesta, tavoitteista, rakenteellisista ongelmista ja niiden korjaamisesta ja kustannusarviosta. Kustannusarvio on noin neljä miljoonaa euroa. Tässä vaiheessa tehdään hankesuunnitelmaa, jonka pohjalta seurakunta päättää kirkkohallituksen rakennusavustusanomuksesta tämän vuoden loppuun mennessä.

Kirkon korjaustarve huomattiin, kun kirkon kuntoa selvitettiin mm. sisävessojen mahdollista rakentamista varten. Kirkon kupolissa sisäseinät ovat vuosien saatossa alkaneet erkaantua toisistaan. Viime vuonna seinät tuettiin toisiinsa metallitangoilla.

Kirkkoinfoon toivotaan runsaasti osallistujia keskustelemaan kirkosta ja siitä, miten tässä pitäisi toimia. Asia on iso seurakunnalle ja paikkakunnalle.

Viitasaaren kirkkoon on asennettu viime vuonna seinien yläosia tukevat metallitangot.

TS

Aiempia uutisia asiasta:

Kirkon tuenta maksoi liki 93 000 euroa (4.4.2018)

Kirkon remontista päättänee seuraava valtuusto (31.10.2017)

 

 

Fri Oct 25 11:28:00 EEST 2019