Uutislistaukseen

Marjukka ja Ville uusina kasvoina seurakunnassa

Kyynärpäätervehdys, kops! Marjukka Liimataisen tai Ville Luokkasen saatat tavata esimerkiksi kirkonmäellä kesän ja alkusyksyn aikana.

Viitasaaren seurakunnan työporukkaan on saatu pari uutta, hymyileväistä kasvoa. Vt. kanttoriksi on tullut toukokuun alussa kanttori Marjukka Liimatainen. Hänen työsopimuksensa kestää lokakuun loppuun. Suntio Vilho ”Ville” Luokkanen on aloittanut jo vuoden alussa seurakuntamestarin sijaistamiset. Nyt hän on kokoaikaisesti seurakunnalla töissä syyskuun loppuun asti.

Ville Luokkanen ajelee töihin Pihtiputaalta, jonne hän muutti vuonna 2018. Pudasjärveltä kotoisin oleva Ville valmistui suntioksi viime kesänä. Hän teki suntion töitä Pihtiputaalla ennen Viitasaaren pestiä. Viitasaarella hänet on jo voinut nähdä työtehtävissä muun muassa messuissa ja hautajaisissa.

Kanttoria sijaistamaan rippikouluikäisenä

Marjukka Liimatainen, syntyjään Tanttu, on syntyperäinen viitasaarelainen. Kirkon urutkin ovat hänelle tutut, sillä niillä hän sai opetella soittamaan yläasteelaisena. Hän sijaisti kanttoria jo rippikouluikäisenä.

- En ole muuttanut Viitasaarelle takaisin, vaan koti ja perhe on edelleen Lahdessa. Olen ollut 17 vuotta Lahdessa ja kaipasin vaihtelua työhöni.

- Lähdin Viitasaarelta jo 16-vuotiaana musiikkilukioon Helsinkiin. Osittain nyt on vähän kotiinpaluufiilis, Marjukka nauraa.

Hän asuu Viitasaarella äitinsä luona, lapsuuskodissaan Soliskylällä. Myös Marjukan mies, Hannu Liimatainen, on kotoisin Viitasaarelta, keskustasta. Heillä on kaksi poikaa, joista vanhempi on jo saanut kesätöitä Viitasaarelta. Koko perhe aikoo oleilla kesällä melko paljon Viitasaarella.

Työyhteisö on melko erilainen Viitasaarella kuin Lahdessa. Siellä Marjukka Liimatainen työskentelee seurakuntayhtymässä, jossa kanttoreita on 11. Marjukan työalue on Keski-Lahti, jossa on hänen lisäkseen kaksi muuta kanttoria.

Monipuolinen työnkuva

Ville Luokkasella on kesäkauden ajan monipuolinen työnkuva, sillä seurakuntamestarin sijaistamisen lisäksi hän työskentelee hautausmailla eri tehtävissä. Erilaiset korjaustyötkin hoituvat tarvittaessa.

- Olin aiemmin kirvesmies. Alan vaihto tuli ajankohtaiseksi keuhkoahtaumataudin vuoksi. Ensivaikutelma Viitasaaren seurakunnasta on hyvä. Työntekijöistä on hyvä kuva ja samoin seurakuntalaisista, Ville kertoo.

Villen asuu Pihtiputaan Liitonmäellä tyttärensä kanssa. Lapset ovat jo aikuisia, joten aikaa jää harrastuksille. Niiksi hän mainitsee luonnon, kalastuksen virvelillä ja moottoripyöräilyn.

Marjukan harrastuslistalla on tennis perheen kanssa ja käsityöt, etenkin neulominen.

TS

2021-05-07 19:55:10.0