Aiemmin julkaistuja Eilen, tänään, huomenna -palstan tekstejä

 

Aiemmin julkaistut Ristipistot

 

Sunnuntaisoitot

Mitä kuuluu?

Suojelusenkelit mukana marjamatkalla

Uskon salaisuus

Luottamuksen varassa

Kellot kaikuu, kellot temppelin

Ei mahdu

Muistojen maailmassa

Kiitos veteraanit, hoivataan kunnialla

Kenelle kellot soivat

Postimerkkikin auttaa

Elämä, usko, rukous

Ensi kesän siemenet

 

Sunnuntaisoitot

Sunnuntaisoitot muodostavat kokonaisuuden johon kuuluvat pyhänsoitto eli ehtookellot, huomenkellot, papinkellot, yhteensoitto ja loppusoitto.

Ehtookellot soivat lauantai iltana klo 18.00 (Marianpäivän ja Mikkelinpäivän välisenä aikana), ja talviaikaan auringon laskiessa (käytännössä klo 17.00). Soitto aloitetaan keskinopealla soitolla suurta kelloa käyttäen, sekä päätetään 9 läppäyksellä (3x3). Soitto kestää 10 minuuttia.

Vastaparin ehtookelloille mudostavat huomenkellot. Ne soitetaan sunnuntai aamuisin klo 9.00 muuten samoin kuin ehtookellot, mutta 3x3 läppäystä kuuluvat soiton alussa.

Papinkellot soitetaan sunnuntai aamuisin klo 9.50 pienellä kellolla keskinopealla tempolla. Alunperin papinkelloja lienee soitettu merkiksi papin saapumisesta kirkkoon, mutta tästä tavasta on sittemmin luovuttu.

Yhteyskellot eli yhteensoitto kajahtaa tapulista juuri ennen jumalanpalveluksen alkua. Nopeatahtisella, molemmilla kelloilla tapahtuvalla soitolla on tarkoitus koota mäelle kokoontunut kirkkokansa sanankuuloon.

Loppusoitto, 3 läppäystä isolla kellolla, on merkki jumalanpalveluksen päättymisestä.

Huomasit varmaan että luku 3 toistuu monesti näissä soitoissa. Lähdeaineistostani en löytänyt tälle selitystä, mutta arvelen sen muistuttavan meitä pyhästä kolminaisuudesta. Kunpa tunne pyhän läsnäolosta saisi kellojen soidessa usein vallata meidät.

Eero  Pulkkinen, kirkkoneuvoston vpj.

 

Mitä kuuluu?

Olemme saaneet viettää kaunista lämmintä kesää kukin omalla tavallamme.  Erityisesti kesällä on paljon  tapahtumia,  joissa saamme kohdata läheisiämme. Kohdatessa kysytään usein:   Mitä Sinulle kuuluu ? Tavallisin vastaus on: Kiitos ihan hyvää. Tuskin maltan kuunnella edes alkua, kun alan suoltaan  omia kuulumisiani.

Hetken kuluttua en edes muista kysyneeni  mitään. Valitettavasti näin itsekkäästi toimin liian usein. Annoinko hänelle edes suunvuoroa saati että olisin kuunnellut häntä?

Muistan jo lapsuudesta kun äitini kysyi: Kuulitko Sinä ollenkaan mitä minä sanoin? Kuuntele niin että kuulet! 

Niinpä niin - näin hyvin on neuvot  muistissani. 

Kirkossa pappi pyytää meitä kuuntelemaan päivän tekstiä, kiitos siitä. Keskityn kuuntelemaan ja  parhaani mukaan yritän myös ymmärtää kuulemani.

Kaikesta huolimatta haluan edelleen opetella kuuntelemaan. Toivottavasti vielä joskus olen parempi kuuntelija  lähimmäisilleni  sekä  osaan olla hiljaa silloin kun pitäisi kuunnella.

Virsi 501, 1

Kuule,  Isä taivaan, pyyntö tää:  Auta, ettei kukaan yksin jää.

Katso Isä lasta kärsivää. Siunaa koko maailmaa.

 

Hyvää loppukesää.

 

Marjatta  Ruuska

kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsen

Suojelusenkelit mukana marjamatkalla

Oli kaunis kesäinen päivä lapsuuden kodissani Löytänä-järven rannalla, kun päätimme veljeni ja serkkujeni kanssa lähteä keräämään mustikoita. Suuntasimme järven toiselle puolelle Hiekan kallioiden liepeille. Äitini laittoi meille evääksi lasipulloihin kahvit. Pullot oli pyöritelty sanomalehteen ja laitettu sitten villasukkaan. Lisäksi oli kotona leivottua ruisleipää, joka maistuikin hyvälle, kun laittoi mustikoita päälle.

Mustikka-astiat täyttyivät ripeään tahtiin. Juuri kun päivä tuntui hyvin onnistuneelta, meidät yllätti voimakas ukkosen jyrinä. Mietimme, mitä pitäisi tehdä. Pikaisen päätöksen tehtyämme, lähdimme soutamaan kotirantaan. Alkumatka sujui hyvin, mutta yhtäkkiä aallot alkoivat kasvaa, salamat välkehtivät, satoi vettä ja välillä rakeita. Veljeni, joka istui marjasankojen kanssa kokassa, suojeli takillaan mustikoita. Minä ja serkkuni soudimme ja vanhin piti perää.

Äitini odotti meitä rannalla ja pelkäsi, kuinka marjaporukan oikein käy. Välillä vene oli näyttänyt siltä, että se kaatuu. Sillä retkellä meillä oli mukana suojelusenkelit ja pääsimme onnellisesti kotirantaan. Kovan soutu-urakan jäljet tuntuivat pitkään rakkoina käsissä ja koko retki on säilynyt unohtumattomana muistona mielessä.

On kaunis synnyinmaamme, maat, metsät, järvet sen.

Tuulikki Hämäläinen
kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsen

 

Uskon salaisuus

”Et mahdu sanoihin, et muottiin ihmisten, ei järki Sinua voi saavuttaa.

Et määritelmiin käy, et silmiin näy, vaan Sinut pieninkin voi löytää.”

Anna-Mari Kaskinen kuvaa osuvasti Jumalaa laulussaan ”Uskon salaisuus”.

Kirkkoisä Augustinus 300-luvulla sanoitti uskoaan lauseella ”Credo ut intelligam” eli ” uskon jotta ymmärtäisin”.  Usko Jumalaan antaa elämälle mielen ja tarkoituksen myös tänä päivänä.

Lähes 2000-vuotisen Kristuksen maailmanlaajuisen kirkon historian aikana Jumala on yritetty kuolettaa monesti. Tieteen saavutukset ovat pyrkineet tekemään tyhjäksi uskon Jumalaan, mutta uskon siementä ne eivät ole pystyneet sammuttamaan. Aina se on jossakin versonut kaikesta huolimatta. Tiede ja usko ovatkin kaksi eri asiaa, joiden ei kuitenkaan tarvitse olla ristiriidassa keskenään. Katsellessani ympärilleni minun on helpompi uskoa persoonalliseen Luojaan kuin kosmiseen alkuräjähdykseen.

”Kun tuuli puhaltaa, et kiinni sitä saa, ei hallita voi suurta Jumalaa.

Ei vettä virtaavaa voi taltuttaa, vaan Sinut haurainkin voi löytää.

Merten aavat, ääret taivaiden kuinka ymmärtää voi ihminen.

Jää suuri hiljaisuus, jää uskon salaisuus, jää Kristus, joka meitä kantaa.”

Raija Kuronen, kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsen
15.8.2018

Luottamuksen varassa

”Kun tuosta toivut, niin haehan meille sitten ensi kesäksi.” Vuosi sitten kohtasin nämä Samin sanat Joensuussa opiskelukämppäni keittiössä toipuessani sairaslomalla työuupumuksesta. Silloin tuntui käsittämättömältä, että joku uskaltaa luottaa noin paljon, vaikken itse uskonut enää koskaan lähteväni rippileirin vetäjäksi tai välttämättä mihinkään töihin pitkään aikaan. Onneksi joku muu luotti.

Tänään olen kaksi kuukautta Viitasaarella seikkailua ja kolme pysäyttävää rippikoulua rikkaampi. Vieraasta Keski-Suomen pikkukaupungista on tullut kotoisa ja monista nuorista kasvoista rakkaat. Stressialttiista opiskelijasta purkautui yhdessä kesässä rohkea ja valoisa kohtaaja, eikä siihen tarvittu kuin tuota samaa kuin vuosi sitten: luottamusta. Kiitos työkaverit, nuoret ja seurakuntalaiset, kun luotitte minut pystyyn.

Päällimmäisenä kesästä jää rukouksiini yksi ikäluokka, nyt jo konfirmoidut nuoret. Niin monen kohdalla ajattelin, että kun vain tämä kaveri saisi edes hitusen enemmän luottamusta osakseen, niin hänestä voisi puhjeta vaikka mitä. Luotetaan toisiimme, myös heikon ja kurjan oloisiin - et voi koskaan tietää, millaisia sankareita heistä on kasvamassa. Sillä jokaista koskee suuri lupaus: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”.

Liisa Ruusukallio, Viitasaaren kesäteologi 2018
8.8.2018

 

Kellot kaikuu, kellot temppelin

Kirkonkellojen historia ulottuu varsin kauas. Jo varhaisella keskiajalla  katolisessa kirkossa alkoi esiityä kelloja jumalanpalveluskäytössä. Italiassa tiedetään kirkonkelloja käytetyn 1535, ja Irlannissa 1550 luvulla. Kellot olivat aluksi neli- tai kahdeksankulmaisia, rauta- tai kuparilevyistä niitattuja. Vasta keskiajan lopulla, 1400 - 1500 luvulla kellot saivat kauniin, pyöreän muodon kun kelloja alettiin valmistaa valumenetelmällä. Nykyisin käytössä olevat kellot ovat ovat yleensä kuparin ja tinan seosmetallia eli pronssia.

Kellon kaunis, kauaskantava ääni syntyy kun kellon "kielellä" lyödään, eli "läpätään" kellon laitaan. Keskiajalla kelloja soitettiin Jumalan ja pyhimysten kunniaksi ja "pimeyden voimien" karkottamiseksi kellojen kuuluvuusalueelta. Kellojen soitolla voitiin myös kehottaa esirukoukseen sairaan puolesta. Sielunkellot taas karkoittivat "pimeyden vallat", jotka yrittivät estää vainajan matkaa taivaaseen. Reformaation myötä kellojen soiton merkitys ymmärrettiin toisin. Yhteyskellojen soitolla kutsuttiin jumalanpalvelukseen, ehtoo- ja huomenkelloilla muistutettiin pyhän alkamisesta ja jatkumisesta. Nämä soitot ovat edelleen käytössä myös Viitasaarella. Ristipistojen aiheena 5.9 pyhänsoitot.

Eero Pulkkinen, kirkkoneuvoston vpj.
1.8.2018

 

Ei mahdu

Jeesus sanoo: "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”

Moni tekee näin kesäisin lomamatkoja autolla. Perheissä on tuttua, että juuri kun oltaisiin lähdössä, huomataan, että auton takaluukku ei mene kiinni. Tavaroita on liikaa ja joudutaan miettimään, mikä on todella tarpeellista ja minkä puolestaan voi jättää kotiin.

Jeesuksen mainitsemalla ahtaalla portilla on samanlainen tilanne. Kaikkea ei voi viedä mukanaan ja joutuu pohtimaan mikä on välttämätöntä. Omaan voimaansa tai osaamiseensa luottava ihminen joutuu huomaamaan, ettei sovi portista sisään. Portti on nimittäin niin ahdas, että siitä sopii vain ihminen yksin.

Tämä on meille vaikea asia hyväksyä. Itseriittoisen ja omavaraisen ihmisen ei ole helppo suostua siihen, että Kristus on kaikki mitä tarvitaan. Vain hän mahtuu meidän kansaamme portista. Kristus riittää, on sekä vaikea, että ihanan vapauttava totuus.

Jos tahdot ja ehdit, niin ota esille (vaikka kännykällä) virsi 365. Lue tai laula ainakin sen 10. säkeistö.

Siunausta kesääsi!

 

Antti Hiltunen, kirkkoherra
25.7.2018

Muistojen maailmassa

Katselin valokuvia vuosikymmenien takaa. Voi, kuinka ne toivatkaan monia muistoja mieleen. Sain elää koko elämänkirjon, nuoruuden ajoista lähtien. Lapsuuden kuvia ei juuri ollut. Siihen aikaan ei kovin paljon harrastettu kuvien ottoa, eikä kaikissa mökeissä ollut kameroitakaan… ja siitä on jo paljon aikaa. Tänä päivänä ”räpsitään” kuvia jopa kännykällä, kaikesta mahdollisesta.

Löytyi lastenlasten kastekuvia ja rippikuviakin jo neljännessä polvessa. Koulukuvia, syntymäpäiväkuvia, hääkuvia ja paljon hautajaiskuvia. Suvussakin on poisnukkuneita jo hyvänen joukko.

Oli myös paljon iloisia ilmeitä, monenlaisista tapahtumista. Rantajuhlia, retkeilykuvia, näytelmäpiiriä eri vuosilta sekä erilaisia esiintymisryhmiä, joissa olen saanut olla mukana.

Käteni yhteen liitän kiittäen, että olen saanut voimia ja terveyttä, ja toivon mukaan olen voinut ilahduttaa ihmisiä, niin laitoksissa kuin muuallakin.

On ollut aikaa myös itselle, hiljentymiselle kirkossa, sekä aikaa myös olla kotona, omien ajatusten kanssa. Elämä on suonut hyviä päiviä paljon, mutta paljon myös surun hetkiä.

”Totuuden henki, johda Sinä meitä.”

”Jokaisella on elämän pituinen matka.”

Eeva Koivumäki, ev.lut.seurakuntalainen
18.7.2018

 

Kiitos veteraanit, hoivataan kunnialla

 

Minä haluan kirjoittaa veteraaneista. Veteraanit olivat sodassa vuosina 1939-1945 vaihtelevissa oloissa ja tilanteissa. Siellä on rukoilta Jumalalta, että tästä valtavasta mylläkästä selviäisi vielä ehjänä kotiin.

Luvattoman paljon nuoria miehiä kaatui ja haavoittui. Kotirintamalla pelättiin, että tuleeko sieltä aviopuoliso taikka pojat elävinä kotiin.

Luvattoman paljon sinne rintamalle jäi sotilaita. Viitasaarellakin on sankarihaudoissa yli 400 sankaria, suurin osa juuri aikuiseksi varttuneita. Menetys oli suuri.

Veteraaneja on elossa enää pieni osa. Heidän keski-ikänsä on 93-94 vuotta. Hoivataan kunnialla. Veteraanit ovat sitkeää porukkaa, on yli 100-vuotiaitakin.

Suomi pysyi kuitenkin itsenäisenä valtiona, siitä erittäin suuri kunnia sodassa kaatuneille ja veteraaneille.

Toivotan kaikille viitasaarelaisille Jumalan siunausta ja mukavaa kesän jatkoa.

 

Arvo Pietiläinen, kirkkovaltuutettu

11.7.

 

Kenelle kellot soivat?

Alaotsikko on lainattu  Nobel–kirjailija Ernest Hemingwayn tunnetusta romaanista, jossa kerrotaan Espanjan sisäälissodan tapahtumista v. 1936–1939. Sama kysymys voi askarruttaa  kenen tahansa Viitasaaren keskustassa kadulla kulkevan mieltä ihan tavallisena arkipäivänä kirkonkellojen harvakseltaan kumahdellessa salmen takaa. Kyseessä ovat useimmiten sanoma- eli kuolinkellot. Myös sielunkelloiksi niitä kuulee joskus kutsuttavan.

Kuten nimikin sanoo, soitolla lienee ennen muinoin ollut myös viestinnällinen merkitys. Soitolla on voitu ilmoittaa poisnukkuneen sukupuoli siten, että soitto on aloitettu (ja lopetettu) miehelle isolla ja naiselle pienellä kellolla. Myös vainajan ikä on voitu ilmoittaa soittamalla täydet vuosikymmenet isolla ja vuodet pienellä kellolla. Viitasaarella ikäilmoitus ei ole ollut käytössä ainakaan minun muistini aikana.

Sanomakelloja soitetaan noin 15 minuutin ajan harvatahtisesti vuorottain isolla ja pienellä kellolla. Kelloja soitetaan arkipäivisin klo 10 ja 16 välisenä aikana ja soitto ajoitetaan yleensä vainajan siirron yhteyteen sairaalasta kappeliin tai kirkkoon. Vaikka kellot ovatkin vanhat, valumetallista valmistetut, niitä soitetana nykyisin sähkömoottoreiden avulla ja käynnistetään ja ohjataan matkapuhelimesta.

Sanomakellojen lisäksi Viitasaarella on käytössä myös muita soittoja. Niistä ja kirkonkellojen historiasta ja käytöstä eri aikakausina lisää tällä samalla palstalla 1.8.

Eero Pulkkinen, kirkkoneuvoston vpj.
4.7.2018

Postimerkkikin auttaa

Ihmettelin lapsena, miksi mummuni leikkelee postimerkkejä kirjeiden ja korttien nurkista ja vie niitä sitten joskus kirkolla käydessään kirkkoherranvirastoon. Hänellä oli myös kirjahyllyn nurkalla pieni kirkon näköinen säästölipas. Lippaan sisältö päätyi samaiseen virastoon tilitettäväksi lähetystyölle.

Saman auttamisen tahdon näin myöhemmin anoppini toiminnassa. Heidän kummankin pienistä eläkkeistä liikeni pennonen niin kotimaan kuin kehitysmaidenkin avuntarvitsijoille.

Kaikkinainen avustustyö on konkretisoitunut nykyisessä työssäni seurakunnassa. Pääsen läheltä seuraamaan niin diakonia- kuin lähetystyönkin toimintaa ja osin myös toteuttamaan sitä itse. Tänä päivänä poimin talteen postimerkit töihin tulevista kirjeistä toimitettaviksi Suomen Lähetysseuralle, joka myy ne edelleen keräilijöille mm. Suomen Filatelistiseuran järjestämissä huutokaupoissa.

Niin ikään tilitän eteenpäin lähetysjärjestöille vuoden mittaan eri tapahtumista ja toiminnoista kertyneet varat ja näiden varojen takana on aina yksittäisen ihmisen panos. Vanhoja keltaisia, ruskeakattoisia kirkkojakin on vielä käytössä! Tätä kirjoittaessa tulevat mieleen Martta ja Lilja. auttamisenhaluiset mummut.

Kirsi Salojärvi, talouspäällikkö
27.6.2018

Katekismuksesta hyviä ohjeita elämään

Meillä on seitsemän lastenlasta joista yksi jälleen pääsee ripille nyt juhannuksena. Muistuu mieleen oma rippikoulu aika yli viisikymmentä vuotta sitten, josta jäi hyviä muistoja. Rippikoulua pidettiin kirkossa tytöt ja pojat erillään. Ripille kyllä pääsimme yhdessä.

Sieviin tehtiin piispantarkastus silloin keväällä. Kirkkoherra sanoi, että katekismus pitää osata ulkoa. Minähän luin. Oulun hiippakunnan piispana oli silloin Olavi Heliövaara. Kirkko oli aivan täynnä väkeä. Piispa kyseli ja tiesin vastauksen kaikkiin kysymyksiin ja melkein kaikkiin sain myös vastata.Ihmettelin kun niin harva käsi nousi satapäisestä rippilasten joukosta.

Kirkkoherrana meillä oli Hannu Koskimies. Jälkeenpäin kuultiin, että piispa oli kysynyt, kuka se tyttö oli, joka niin hyvin osasi vastata. Suntio kertoi asiasta naapurin emännälle ja hän edelleen äidilleni. Tietysti äiti oli hyvillään kehuista niin kuin minäkin.

Rippikoulusta on jäänyt lämmin side katekismukseen ja kymmenestä käskystä on tullut oman elämän ohjenuora. Siksi toivoisin tämänkin päivän rippilasten lukevan hyvin katekismuksensa, jospa sieltä tarttuisi mukaan hyviä ohjeita matkalle aikuisuuteen.

Arja Koskenkorva, kirkkovaltuutettu
20.6.2018

 

Elämä, usko, rukous

Tänäkin talvena rippikoululaiset ovat keränneet merkintöjä rippikoulukorttiin. Talvi on ollut nuorille noin puolen vuoden mittainen syventyminen itseen, seurakuntaan ja kristilliseen uskoon. Nyt kesän koittaessa alkavat rippikoulut, jotka päättyvät konfirmaatio-jumalanpalvelukseen, jossa nuoret siunataan ja he tunnustavat kristillisen uskonsa.

Rippikoulun käyminen antaa mm. oikeuden kirkolliseen avioliiton vihkimiseen ja toimimiseen kummina. Lapsen kasteen yhteydessä kummien tehtäväksi annetaan mm. huolehtiminen lapsen kristillisestä kasvatuksesta yhdessä vanhempien kanssa. On kaunis tapa, kun vanhemmat, pappi ja kummit siunaavat lapsen kastetilaisuudessa.  Ripille pääsyn yhteydessä kummi on myös yhdessä papin kanssa siunaamassa nuoren. On tultu saattaen lapsuudesta nuoruuteen.

Meillä jokaisella rippikoulun käyneellä on omat muistomme rippikoulusta, myös rippikoulun muodot ovat muuttuneet vuosien saatossa. Tänä vuonna on rippikoululaisilla mahdollisuus käydä joko päivä- tai leiririppikoulu. Toivotaan, että rippikoululaisille jää hyvät muistot jotka auttavat heitä elämään ja ymmärtämään sitä uskon todellisuutta, johon jokainen on pyhässä kasteessa tullut osalliseksi.

Mervi Paananen, kirkkovaltuutettu
13.6.2018

 

Ensi kesän siemenet

Kevät on vaihtunut kesään, vanha luokka jää taakse - uusi odottaa. Vaikka Suvivirren mukaan kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen, voi lukuvuoden jäljiltä olo olla väsynyt ja voimaton, ei millään tavalla täydessä kukoistuksessa oleva.

Jos et vielä valmistu ammattiin, hae jatko-opintoihin ja opintojen loppumisen myötä uuteen vaiheeseen elämässäsi, elämä jatkuu syksyllä entisen kaltaisessa maisemassa. Arvosanat ovat voineet olla erinomaisia tai jättää parantamisen varaa.

Kesä on kuitenkin levon – ja kasvun aikaa. Laiturin nokassa onkiessa tai ruohoa leikatessa voi pitkälle kesään miettiä korkeintaan sellaisen vaikeustason kysymyksiä, kuten pistääkö shortsit vai verkkarit jalkaan.

Kun lepoa on tullut tarpeeksi, voi miettiä pidemmälle. Jos laskisi matematiikkaa enemmän. Kirjoittaisi sähköpostia kavereille ulkomaille. Katsoisi kirjastolla sarjakuvien lisäksi paria sanomalehteä. Ottaisi syksyn ohjelmaan itseä kiinnostavan harrastuksen. Ei enää iltaisin olisi vain kotona koneen edessä istumassa tai tallailisi kaupungilla.

Voi olla, että kesäisen ajatustyön perusteella muutama kukka omassa mielessäsi antaisivatkin iloa ja väriä pitkälle talveen. Ja hyviä hedelmiä vielä keväälläkin.

Jaana Räihälä, seurakunnan viestintätukiryhmän jäsen
6.6.2018