Uutislistaukseen

Koronatilanne koheni, rajoitukset väljenivät

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on todennut, että Vaasan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella olevat kunnat ovat koronaepidemian perustasolla. Tämän vuoksi aluehallintovirasto ei tee niille enää päätöstä kokoontumisrajoituksista.

Perustason alueilla yleisötilaisuuksien järjestäjillä tulee kuitenkin olla selvitys siitä, miten järjestäjä varmistaa tilaisuuden terveysturvallisuuden ja toteuttaa tartuntatautilain mukaiset käytännöt. Näitä ovat mahdollisuus käsien pesuun, riittävien etäisyyksien pito ja tilojen puhdistaminen.

Jumalanpalveluksiin ja leireille saa tulla

Lapuan hiippakunnan kapituli toteaa, että seurakuntien on mahdollista toteuttaa messuja ja muuta jumalanpalveluselämää. Seurakunnissa voidaan järjestää myös muita tilaisuuksia ja kokoontumisia turvallisuusnäkökohdat huomioiden. Alkavana kesänä on mahdollista järjestää leirejä ja retkiä.

Viitasaarella on tulossa vilkas leirikesä Lummeniemen leirikeskuksessa. Jumalanpalveluksia järjestetään joka viikko, vaikka kirkko meneenkin sunnuntaina 6.6. olevan messun jälkeen kiinni ison peruskorjauksen vuoksi. Jumalanpalveluksia pidetään remontin aikana pääsääntöisesti seurakuntatalon isossa salissa, mutta myös Hiekan kappelissa ja kylillä.

TS

 

2021-06-01 16:18:13.0