Aiemmin julkaistuja Ristipistoja

Kerhossa tutustutaan Taivaan Isän asioihin

Meillä oli kouluikäisten kerhossa aiheena itsensä tutkiminen. Mitä se oikein on? Me pohdimme kerhossa tätä samaa!

Kerhon hartaudessa luettiin ensimmäisellä kerralla kertomus, missä kerrottiin näin: "Kassu-niminen lapsi oli matkalla kotiin, kun hän näki, että maassa makasi tyttö ja hänen vieressään oli joku toinen tyttö. Kassu jatkoi matkaa, kunnes tyttö huusi perään: ”Hei, onko sulla lainata puhelinta?"

"ON", Kassu vastasi ja kääntyi. "Joku pyöräilijä ajoi mun siskon päälle, ja mun sisko Maria meni tajuttomaksi. Mä soitin äitille ja äiti tulee kohta ja se soittaa ambulanssin", tyttö selitti Kassulle. Kohta tuli tyttöjen äiti ja ambulanssi ja kaikki kääntyi parhain päin."

Tässä kohtaan voimme tutkia itseämme että, mitä me tekisimme samassa tilanteessa. Menisimmekö auttamaan vai menisimmekö vain ohi? Aina, jos ei uskalla mennä auttamaan, voi rukoilla apua ja voimaa ylemmältä taholta. Niinhän sitä lauletaan "Rukous on silta luokse Jumalan, rukous on polku luokse auttajan". Auttaminen on todella tärkeää!

Muista auttaa hädässä olevia, vanhempiasi, mummoa/vaaria tai jopa sitä tuntematonta! Pienillä teoilla voi vaikuttaa suuresti! Ja ne tuovat iloa muitten elämään ja itsesi elämään.

Hanna Hämäläinen
kerhonohjaaja

Kotikirkko – turvapaikka

Kävin kesälomalla kotikirkossani Rantasalmella. Konfirmaatiomessussa mieleeni tuli oma rippikouluaika.
Muistin vasemmalla puolella olleen jyhkeän pylvään, jonka viereen alttarin ääreen sain polvistua ensimmäiselle ehtoolliselle.

Rippikoulussa tutustuimme kirkon historiaan ja tiloihin. Kirkkosali näytti suurelta ja avaralta urkuparvelta katsottuna. Kellotapulista ihailimme kirkonkylän maisemaa. Myös varhaislapsuuden joulu- ja kevätkirkko, holveissa kaikunut suvivirsi ja alttarilta jännityksellä lausuttu kevätruno tulivat mieleeni.

Raivokas palo torniin osuneesta salamaniskusta tuhosi kirkon 1984. Suru oli suuri ja menetys historiallisesti arvokas. Ylioppilaskeväänä veimme ruusuja sankaripaadelle. Tiilikirkon ulkoseinien kruunu, pehkupaaleilla suojattu lattia ja pihalla kuumuudesta sulaneet valolamput olivat lohduton näky. Muistovitriinin kuvista voi tapahtuneen elää yhä uudelleen.

Muutaman vuoden kuluttua uusi, modernin kaunis kirkko nousi entiselle paikalleen kirkonmäelle. Raunioista löytynyt virsikirjan lehti vanhasta virrestä 145 kehottaa turvaamaan yksin Jumalaan, sillä mikään aineellinen ei kestä. Uusi kirkko sai nimekseen Turvapaikka (Refugium). Olkoon kirkko turvapaikkana myös Sinulle täällä Viitasaarella.

Tarja Tarvainen
toimistosihteeri

Yhteistä hyvää tekemässä II

26 kättä saa nopeammin aikaan valmista kuin kaksi tai neljä kättä. Ehkei tämä ihan aina päde, mutta ainakin lentokoneen kokoamisessa tämä pitää paikkansa. Oli ilo saada innokas avustajajoukko kokoamaan ”MAF – Peltienkelin äärellä” -lähetysnäyttelyä Hurrikaani-hallille.

Silmät ilosta vilkkuen joukko nuoria, nuoria aikuisia ja keski-ikäisiä irrotti peräkärryyn kiinnitettyjä lentokoneen siipiä ja pakettiauton perään pakattuja vakaimia. Yli 1000-kiloinen lentokoneen runko rullattiin kärrystä tekonurmelle ja sitten se sai rivakkaan tahtiin siivet, vakaimet, alustatuet ja ties mitkä paikoilleen.

Tekemisen riemu näkyi ja taisipa joku kuitata sanoneensa työpaikalta lähtiessään lähtevänsä kokoamaan lentokonetta. Oli kuulemma herättänyt vähintäänkin lievää keskustelua ja iloista hämmennystä.

Kiitos teille kaikille, jotka tähän projektiin jo aikaanne ja lahjojanne annoitte. Meidän kaikkien osalta paras kiitos olisi ehkä se, että poikkeamme katsomaan iloisten tekijöiden kädenjälkeä, eli tervetuloa Hurrikaani-hallille!

Ja sitten tähän hätään vielä suuri kiitos teille kaikille, jotka jo annatte lahjanne ja aikanne niin monenlaisiin projekteihin! Seurakunnan toiminnan syyskausi on pyörähtämässä käyntiin ja yhteistä hyvää teemme. Tule sinäkin.

Siunaavin terveisin, Alpo Syvänen
nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri

Pienestä koululaiseksi

Kun pieni kasvaa, muuttuu mukana koko perheen elämä. Yksi lapsuuden suurimpia virstanpylväitä on lähtö esikouluun ja kouluun. Pieni on voinut olla jo kerholainen, mutta koululainen on jo tavallaan iso.

Koululainen on silti myös pieni. Hän tarvitsee turvaa ja tukea, kannustamista, ohjaamista. Ajatuksissamme voimme palata siihen hetkeen, kun oma koulu alkoi. Jännää oli, vai eikö? Tuntui hyvältä, kun muut ympäristössä elivät hetkessä mukana, vaikka vain sekunteja.

Koulutaipaleen alkaminen on vanhemmille muistutus ajan kulumisesta. Kuinka nopeasti aika on rientänytkään! Se aika on koostunut pienistä hetkistä. Mihin ne hetket menivät?

Koulunaloitus on muistutus myös siitä, että lapsi itsenäistyy. Hän on jo hetkiä ”maailmalla” yksin, eikä kuitenkaan yksin. Pakataan evääksi vähän evästeitä siitä, miten toisia kohtaan käyttäydytään ja miten pidetään huolta omista asioista: ettei kiusata, ei juosta tielle, katsotaan miten pyöräillään, pakataan reppuun mitä tarvitaan, puhutaan nätisti, kuunnellaan opettajaa.

Voi kuinka toivon, ettei kukaan tunne olevansa yksin, ei eskarissa eikä ysillä. Pieniä olemme me ihmiset kaikki, mutta ollaan ihmisiä toisillemme. Jo hyväksyvä katse voi olla päivän pelastus ja siunaus.

Tuija Siidorow, tiedottaja

Lomalla

Monella ovat nyt ihanat joutilaisuuden ajat. Voi maata laiturilla, tarkkailla kaloja vedessä, katsella lokkien ja poutapilvien liitoa sinitaivaalla, kuunnella kesätuulen huminaa, laineitten loisketta tai luonnon hiljaisuutta. Eikö se ole lomalaisen onnea? Saa oleilla rauhassa, vapaana kellon orjuudesta. Eikö se ole juhlaa kaikille työn uuvuttamille? Tuntea olevansa osa luontoa on elämys, jota ei mikään muu voi korvata.

Kesälomalaisen onni kuuluu Jumalan järjestykseen, jonka muuttamiseen ei tämänkään ajan ihmisellä ole varaa. Riittävän levon laiminlyöminen ja luonnosta vieraantuminen ovat kuin velaksi elämistä. Velka tulee aikanaan maksettavaksi. Se maksetaan ihmisen terveyden ja tasapainoisuuden tililtä.

Kesälomalaisen evankeliumi on Matteuksen 11. luvussa:

"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." 

Moni on elämässään ponnistellut paljonkin kelvatakseen Jumalalle. Jumala tietää tuon työn vaikeuden. Hän tuntee uupuneen ja pettyneen taakan. Hän kutsuu väsyneitä ja toivonsa menettäneitä luokseen. Jeesukseen uskomisen peruselämys on oivallus: kaikki on jo täytetty. Työ on tehty. Lepo on jo valmistettu. Te pääsette lomalle.

Lomalaisen sopusointu luonnon kanssa ja syntisen sopusointu Vapahtajansa kanssa ovat elämän ja voiman lähde. 

Jumalan siunausta kesääsi!

Antti Hiltunen, kirkkoherra

Turvapaikka

Loppukesän hellepäivä hellii koko olemuksellaan.
Vedessä viivyn,
samettinen savipohja kutittaa,
kortteet suorina rivistöinä.
Kireys irrottaa otettaan uupuneesta olemuksesta;
järven syli huokuu lepoa,
korento ilosta surraten,
kaikkensa antaen,
huomenna jo poissa.
Auringon tulikehrä valuu alas.
Tätä päivää en takaisin saa.

Näissä mietteissä tutkailin elämän ainutlaatuisuutta, katoavaisuuttakin. Viime aikojen koettelemukset omassa elämässäni ovat saaneet minut etsimään yhä enemmän turvapaikkaa, lohtua ja tukea.

Ihanan turvapaikan olen saanut kerta toisensa jälkeen löytää Jumalan, Isän Kaikkivaltiaan sylissä. Psalmi 91kertoo juuri tästä, Korkeimman suojeluksesta:

"Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: Sinä Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.
Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla."

Saamme turvautua kaikissa olosuhteissa Jumalaamme, Jeesuksen täytettyyn työhön ristinpuulla. Meitä kannattavat iankaikkiset käsivarret. Saakoon tämä jo täyteläinen kesä kauneudessaan hoitaa meitä kaikkia, jotka vielä olemme matkalla. Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, tänään auttaa Herra.

Elina Räsänen, kirkkovaltuutettu, Aarteet-rukouspiirin vetäjä

 

 

Paluu Ristipistoja -sivulle