Aiemmin julkaistuja Ristipistoja

 

Murrosikä parisuhteessa

Muistatko, millaista oli murrosiässä? Vanhemmista piti rimpuilla irti ja kaverit tulivat tilalle. Minä kävin isän kanssa loputtomia väittelyitä siitä, mikä on oikein ja miten maailma parannetaan. Pelastin ihmisiä ja eläimiä. Perhematkan sijaan piti saada kaveriviikonloppu.  Seksuaalisuus heräsi niin, että korvissa kohisi ja se vei tutkimaan ja kokeilemaan enemmän kuin äiti tietää. Vanhempien kanssa ei kehdannut näyttäytyä, ne niin ärsyttivät ja nolottivat.

Elli Raipela rinnastaa keski-ikäisten parisuhteen kriisin murrosikään kirjassaan Eriydy - älä eroa. Merkit ovat tutut: toiseen haluaa ottaa etäisyyttä, usein jonkin kolmannen (työn, ihastumisen, somen, suorittamisen, itsensä toteuttamisen tms.) avulla. Pari- tai perheajan sijaan maailma kodin ulkopuolella houkuttaa. Seksuaalisuus muuttuu ja hakee uomaansa. Arvot ovat puntarissa, ehkä koko oman elämän suuntakin. Oma tyytymättömyys heijastuu helposti ärtymyksenä toiseen, kun se on aina tommoinen.

Niin nuoruuden kuin parisuhteenkin murrosiän keskeinen kehitystehtävä on muodostaa uudenlainen suhde itseensä ja vanhempiin tai kumppaniin. Etäisyyden ja läheisyyden, itsenäisyyden ja toisen tarvitsemisen jännitteessä hapuilu voi olla haastava ja kipeäkin prosessi. Se on kuitenkin tärkeä vaihe tulevaisuuden kannalta. Sekä nuoren ja vanhemman että puolisoiden välisessä suhteessa on hyvä olla, kun riittävä itsenäisyys ja riittävä läheisyys ovat tasapainossa.

Pirjo Salminen,
perheneuvottelija, perhe- ja paripsykoterapeutti

Kiitollisuudella

Diakoniatyö on ajan tarpeen mukaan muuttuvaa. Diakoniatyö  on muuttunut paljon neljänä vuosikymmenenä, jotka olen saanut tehdä työtä seurakunnassa. Työn parasta on ollut sen vaihtelevuus. Aamulla ei tiedä millainen työpäivästä muotoutuu. Olen saanut tavata paljon erilaisia ihmisiä  kirkossa, tilaisuuksissa, kerhoissa, kotikäynneillä, laitoksissa, vastaanotolla, leireillä ja retkillä. Monta unohtumatonta muistoa on niistä tallennettuna mieleeni. On itketty yhdessä, jaettu suruja ja naurettu jaettu ilojakin.

Viime vuosina olen erityisesti iloinnut vapaaehtoisten määrän kasvusta, jokaiselle joka haluaa tehdä diakoniatyötä löytyy varmasti oma tehtävä pieni tai isompi. Sururyhmätoimintaa olen ollut aloittamassa ja perhekerhot, joita pidin reilut kaksi vuosikymmentä. Keskiviikkokerhon väki on erityisen lähellä sydäntäni, siellä meillä on erityisen hyvä tunnelma ja edes maskit korona-aikana eivät ole sitä estäneet.

Työkavereita ja kolleegoja on ollut useita. On ollut ilo, että olen myös saanut tavata minua edeltäneitä diakoniatyöntekijöitä, joista osa on siirtynyt taivaan kotiin. Eräs heistä jätti sanonnan, joka on jäänyt elämään diakoniatoimistossa: - Työ on ilomme ja kyllä lystiä on piisannut- !

Olen kiitollinen työkavereilleni ja yhteistyökumppaneille, erityisesti kaupungin vanhustyöntekijöille. Yhdessä on ollut ilo tehdä töitä.

Tänään 1.9. on valtakunnallinen diakonian päivä  ja ensi vuonna 100 v. diakoniaa Suomessa. Tänään on diakonia kunniaksi kahvit  eläkeikäisten liikuntapäivässä urheilukentällä, sateen osuessa Areenassa. Sieltä liikunnan iloa kaikille kahvin kera.

Siunausta elämäänne  toivon Filemonin kirjeen sanoin ”Minä kiitän Jumalaani aina kun muistan sinua rukouksissani”.

Ansa Litendahl, diakoni

Aina ei jaksa

Elämä ei mene aina helposti, tulee vastoinkäymisiä; sairautta, uupumusta, ihmissuhdehaasteita, talousongelmia ja ties mitä. Silloin tuntuu, että kaikki kaatuu elämässä, ettei jaksa.

Kaikille käy näin joskus, vaikka sosiaalisen median päivitykset näyttäisivätkin, että kaikilla muilla menee aina hyvin. On niin paljon helpompi kertoa, kuinka hyvin elämässä menee. Olisipa hienoa, että uskaltaisimme  kertoa siitäkin, kun ei jaksa, eikä mene hyvin. Kuinka tärkeää olisi, että on joku, jolle kertoa haasteista. Kun asioita pyörittää päässään yksin, ei helpotusta tunnu löytyvän. Kun jakaa huoliaan toiselle, se jo helpottaa ja usein käy niin, että kun kertoo omastaan, saakin kuulla myös muiden haasteista.

Jumala kulkee myös ja aivan erityisesti huolien kanssa painivan vierellä. Hän kuulee hiljaisenkin huokauksemme. Usein Hän johdattaa vierellemme toisen ihmisen, kun vain uskaltaudumme jakamaan huolemme. Meistä jokainen voi olla tuollainen rinnallakulkija, kun olemme aidosti kiinnostuneita toisistamme. Rakastetaan lähimmäistä niin kuin itseämme, Jeesuksen opetuksen mukaan. Autetaan toista hädässä, mutta huolehditaan myös itsestämme. Toinen ihminen ei voi auttaa, jollemme kerro huoliamme. Jaetaan rehellisesti elämää, sen iloja ja haasteita.

Voimia ja siunausta arkeesi!
Anneli Palonen, diakonissa

Vuolas virta

Ensi viikolla seurakuntatalolle rakennetaan Lähetysyhdistys Kylväjän Bangladeshilainen bambumaja -lähetysnäyttely. Tällaisten käsinkosketeltavien kokemusten äärellä voimme välillä pysähtyä miettimään, että mitä kaikkea meillä suomalaisilla on melkein niin kuin itsestään selvyytenä elämässämme. Useimmissa talouksissa juokseva vesi tulee hanasta eikä juoksemalla, sähköä saamme katkaisinta napsauttamalla eikä tarvitse turvautua akkupakkiin.

Armokin on monesti meille suomalaisille vähän niin kuin vesi tai sähkö, itsestään selvää... Suomalainen kulttuuri ja yhteiskunta rakentuvat alun perin kristillisten arvojen päälle ja kokonaisuutena me voimme aika hyvin. Näyttelyn kuvaamassa maassa puitteet elämiselle ovat varsin erilaiset kuin keskiverto suomalaisilla, mutta silti elämä on arvokasta ja merkityksellistä juuri niissä puitteissa, missä sitä eletään. Lähetystyön kautta ihmiset eri puolilla maailmaa kuulevat uutisen vuolaasti virtaavasta armosta, hoitavasta rakkaudesta ja ihmisarvon esiin nostavasta Jumalan työstä ihmiskunnan keskellä. Me kaikki maapallon pintaa tallaavat ihmiset olemme arvokkaita omana itsenämme, Jumalan luomina ja Kristuksen pelastustyön äärelle kutsuttuina.

Alpo Syvänen,
nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri

Rukous kouluvuoden alkaessa

Hyvä Jumala, sulje suojelukseesi kaikki lapset ja nuoret sekä opettajat, jotka aloittavat uuden kouluvuoden. Suo vanhemmille kärsivällisyyttä myös silloin kun aamulla herääminen on vaikeaa.

Varjele eka kertaa kouluun saapuvien intoa. Rohkaise koulua vaihtavia ja uuteen siirtyviä. Väsyneille anna voimanlähteitä. Auta jokaista löytämään omat vahvuutensa ja luottamaan itseensä.

Koronavirus teki viime vuodesta poikkeuksellisen. Opimme ymmärtämään koulun, harrastusten ja kavereiden merkityksen lasten ja nuorten hyvässä elämässä. Rokotukset onneksi auttavat pitämään tautia kurissa. Varjele etäkoululta!

Anna meille ylen määrin ihmisten välisiä yhteyksiä, mahdollisuuksia harrastaa, oppia uutta, hengata kavereiden kanssa ja tavata isovanhempia.

Muistuta, että Sinun edessäsi kaikki lapset ja nuoret ovat yhtä arvokkaita, koenumeroista riippumatta. Jokaisella lapsella on oikeus olla oma itsensä ja vaikka erilainen kuin muut. Vahvista keskinäistä kunnioitustamme.

Kesä oli erikoinen tulvineen, helteineen ja metsäpaloineen. Kiitos, että nuoret haastavat aikuisia näkemään ympäristön tarpeet ja auttavat myös seurakuntaa uudistumaan ihmisen ja luonnon tasapainon vahvistajaksi.

Maria Kaisa Aula, kirkkovaltuuston jäsen

Ihanan kamalat äidit

Sain onnekkaasti kouluttautua seurakunnan vetämän Kamalat Äidit -vertaistukiryhmän vetäjäksi. Kyseessä on NNKY-liiton valtakunnallisesti toteuttama teinien äideille suunnattu suljettu vertaistukiryhmä, jossa kymmenellä kokoontumiskerralla luottamuksella voidaan purkaa niin omia tuntoja kuin arjen sattumuksia.

Ensimmäinen ajatus monelle varmasti on, että enhän minä voi sinne tulla. Mutta kyllä voit, jopa ilman, että teinisi on hankala. Sillä meillä ainakin vain äiti on ollut hankala. Tämä on ryhmä, jossa varmasti saat paljon. Huomaat, että ettet olekaan ainoa, joka kieltää. Vaikka niin lapsesi on sinulle kertonut. Monet arjen pulmat saavat uuden näkökulman.

Ennen kaikkea saat tiiviin ryhmän, jonka kanssa nauraa ja itkeä. Iloita ja surra. Toivoa ja pelätä. Nauttia äitiyden kaikista hetkistä, sillä onhan äitiys ennen kaikkea lahja.

Me hirveät ja kamalat äidit olemme kokoontuneet ryhmän loppumisenkin jälkeen muutaman kerran vuodessa, eikä perinne taida katketa vielä tänäkään vuonna.

Ryhmästä olen oppinut itsekin, niin armollisuutta itseäni kohtaan kuin myös toisten tekemiä valintoja kohtaan. Mutta ennen kaikkea olen saanut elämääni ihmisiä, jotka muistan koko elämäni.

Kohtaa. Kiinnostu. Kerro .Kehu. Kuuntele. Kosketa. Kasvata ja kunnioita. Kestä. Koeta eläytyä. Katso itseesi.

”Jos tekisin aina äidin toivomusten mukaan en itse ehtisi elää ollenkaan.”

Marika Kellokangas, kirkkovaltuutettu, kirkkoneuvoston jäsen

 

Paluu uusimpaan julkaisuun