Ristipistoja

Kirkkotiellä

Pitäjän koilliskulmalla sijaitseva, soiden saartama Kolkun kylä oli vielä 1900-luvun alkupuolelle saakka vailla tieyhteyttä. Siksi kirkkomatka oli päiviä kestävä raskas patikkamatka.

Kylän keskellä sijaitseva Suurensuonmäki on pitäjän korkeimpia paikkoja. Mäeltä alkoi 1800-luvun kolkkulaisten kirkkotie. Pian ensimmäisen kilometrin jälkeen vastassa oli vetinen suo, jonka yli kylän miehet olivat rakentaneet poikittain ladotuista pölkyistä ”kapulasillan”. Suon jälkeen polku kohosi kangasmaille, jossa sijaitsee ensimmäinen levähdyspaikka, ”leppuukivi”. Laajan, matalan kiven reunoille mahtui iso joukko matkalaisia. Siinä levättiin, nautittiin eväitä ja rukoiltiin.

Tästä matka jatkui ”Joenkylälle”, edelleen Kärnään ja Kymönkoskelle, josta järvenselän yli veneellä kirkolle. Yösija matkalaisille löytyi pappilan väentuvasta. Kirkkomatkalla kuultiin sanaa, nautittiin ehtoollista, ja saattoipa mukana olla kastettava lapsikin. Kun samalla reissulla hoidettiin kauppa-, apteekki- ym. tarpeelliset asiat, saattoi kirkkomatka venähtää jopa kolmen päivän mittaiseksi.

Tämä on kuvitteellinen kertomus synnyinkyläni asukkaiden puolentoista vuosisadan takaisesta kirkkomatkasta.  Sama matka kestää nyt maanteitse autolla noin puoli tuntia.  Oma, noin viiden kilometrin mittainen kirkkomatkani kestää kymmenen minuuttia.

Kehitys on ollut huikeaa mutta jotain on ennallaan? Sama ikiaikojen Jumala kutsuu meitä edelleen yhteen ja yhteyteensä. Sama ehtymätön evankeliumi kaikuu saarnastuolista. Sama Kristus antaa edelleen ruumiinsa ja verensä ehtoollisessa. Siunauksen saattelemina, kevein mielin, saamme palata kirkkomatkaltamme. Kellot kutsuvat - kirkossa on tilaa!

 Eero Pulkkinen, jumalanpalvelus- ja viestintätukiryhmän jäsen

Aiemmin julkaistuja Ristipistoja