Ristipistoja

Et ole yksin

Parasta mitä tiedän, on pikkulapsen kirkkaat silmät ja vipeltävät jalat, valmiina valloittamaan maailman. Luottamaan oppinut mieli ja sopuisa sydän ovat aarteita, nuo harvinaiset lahjat ja käytössä koetellut.

Viime viikkoina näkymät ovat olleet toisenlaiset. Pilkkijöitä, paistetta ja vanhemman väen hämmennystä on näkynyt, eipä juuri muuta tällä kulmalla kotikaupunkiamme. Mutta eilen oli metsäkirkkopäivä, ja maisema niin silmillä, kuin sielullakin tarkentui.

Kuljin metsässä, mättähältä mättähälle, kuvasin sammalta ja lähteen tyyntä pintaa. Yksinäisyys tuntui hyvältä, etenin hissunkissun. Korvissani kuului radiojumalanpalvelus napeista. Yhdyin mielessäni virteen, kun sinnikäs ystävä vaati osansa huomiostani:

Tiainen istahti oksalle, omalleen, oletan, ja pöyhenteli siinä kuin peremmälle kutsuen. Seuraansa liittyi toinen tintti, liekö naapuri. Sirittelimme siinä tovin. Ääniapajille suhautti joutsenpari, ja etäämmältä kuulin korpin. Linnut käänsivät katseeni korkeammalle. Voi taivas, mitä sineä!

Saarna jatkui myös radiossa, siellä metsän siimeksessä. Kuulin astumisesta syvemmälle pääsiäisen sanomaan, paastoon, rukoukseen, kiitokseen. Yhdyin yhteiseen esirukoukseen maamme, sen hallituksen ja eduskunnan sekä kirkon ja kotien puolesta. En ollut yksin, kun yhdyin Isä meidän -rukoukseen.

Meillä on rukouksia kuuleva Jumala, Isä, joka ei unohda meitä, ei nytkään. ”Etsin apua Herralta. Hänelle kannan huoleni, hänelle kerron, mikä minua painaa. Voimani ovat lopussa, mutta Sinä näet jokaisen askeleeni.” Psalmi 142.

 

Marjaana Kotilainen, diakonian tukiryhmän pj.

 

 

 

Aiemmin julkaistut ristipistokirjoitukset