Pysähdy runolle - Seurakuntalaisten kirjoittamia runoja

Syysaamu

Valkenee syksyinen aamu,
sumuverho kuin utuinen haamu.
Ruskalehtien kirkas loisto,
luonnon syksyinen värien toisto.
Helminauhana aura lentää,
kauas, kauas, jonnekin entää.
Äänten lintujen loittonevan kuulen,
hyvästit - niin luulen.
Paluutaan odottamaan jään,
jo tuulen lehtiä irrottavan nään.
Lepoon talven luonto vaipuu,
horrokseen hiljaiseen maa taipuu.
 
Tarja Tarvainen

Elämän rannat kaukana toisistaan,
mutta yritä soutaa lähemmäksi.

Toini Paananen

 

Maata keinussa koivun alla.
Sininen taivas pilkottaa oksien välistä.
Leppeä tuuli puhaltaa,
laineet loiskuaa
rantakiviä vasten.
- Ah onnea.

Eeva Koivumäki

Jokaisessa neulotussa silmässä piilee siunauksen siemen. Toini Paananen

On ikävän kaiho mun povessain,
kun ystävä tänään lähti.
Mutta toivon kipinä rinnassain
se vilkkuu kuin taivaan tähti.

Kun jälleen me taas kohdataan,
se on onni ja suuri ilo.
Siinä ”kultien” kilotkin punnitaan
ja muistellaan auringon ”kilo”,

joka aamuisin meitä tervehti
oman aittamme kynnyksellä,
kun ilta yöstä aamuun ehti
ja istuttiin rappusilla.

Nämä yhteiset päivämme onnelliset
ei koskaan loppua saisi.
Ne hetket on ikimuistoiset.
Miten paremmin sen sanoa taisi.

Eeva Koivumäki

 

Taivas kirkkaan sininen, muutama
untuvapilvi seilaa katsellen maailmaa.
Hento tuulen vire koskettaa Pihkurin pintaa,
joka muodostaa pieniä laineita, tuudittain
ne rantaan.

Riippakoivun lehdissä jo syksyn merkit,
hento keltaväri jo maahan pudonneissa.
Samassa kirkonkellojen kumu kaikuu tienoon
yllä. Yksi pudonnut lehti, eletty elämä.

Katselin maisemaa ja levähdin, kuinka kaunis
onkaan tämä hetki elämässäni, nautin täysillä.
Puhelin pirahti, sain viestin: toinenkin syksyn lehti
oli pudonnut.

Kun kaikki on sanottu, jää kiitollisuuteen käärityt
kauniit muistot.

Toini Paananen