Muutama ajatus pienten lasten vanhemmille, kummeille ja isovanhemmille:

  • Rentoudu! Jumala on luonut lapset eläväisiksi, eikä heitä tarvitse vaientaa Hänen talossaan. Maailma tarvitsee myös Pyhää Meteliä ja lapset hallitsevat sen. Kaikki ovat tervetulleita!
  • Istukaa yhdessä etupenkissä, missä pienempienkin on helppoa nähdä ja kuulla, mitä edessä tapahtuu. Takaraivon tuijottaminen ärsyttää.
  • Sinulla on lupa selittää lapsillesi messun kulkua: papin ja avustajien tekemisiä, virsien laulua, musiikkia jne. Vastaa rohkeasti kaikkiin kysymyksiin. Toivottavasti myös tästä vihosta on apua.
  • Osallistu rohkeasti vuorolauluihin ja virsiin. Lapset oppivat liturgian kopioimalla ja he kopioivat mieluiten sinua.
  • Jos joudutte lähtemään aikaisin, tehkää niin, mutta tulkaa myös takaisin. Jeesuksen sanoin: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni.”
  • Lapset saavat tulla ehtoollispöytään huoltajan kanssa. Jos lapselle on kerrottu ehtoollisen merkityksestä (ikään sopivalla tavalla), hän saa huoltajan kanssa nauttia ehtoollisen. Mikäli et halua, että lapselle tarjoillaan viini tai tahdot vain siunauksen, voit sanoa sen ehtoollisen jakajalle.
  • Muistakaa, että tapa, jolla opetamme lapset käyttäytymään kirkossa johtaa suoraan heidän tapaansa ymmärtää Jumalaa, kirkkoa tai muita seurakuntalaisia. Auta lapsia ymmärtämään, että heillä on lupa olla kotona jumalanpalveluksessa.

 

Muutama ajatus muille seurakuntalaisille lapsista:

  • Lasten läsnäolo on lahja kirkolle. He muistuttavat meitä siitä, että seurakunta jatkuu myös tulevaisuudessa.
  • Olkaa ystävällisiä perheille ja toivottakaa lapset tervetulleeksi. Hymyilkää rohkaisevasti vanhemmille!