”Hiljaisuus laskeutuu, annan rauhan tulla.

Leikit, juoksut unhoittuu, on paikka hyvä mulla.

Hiljaisuus laskeutuu, pyhäinpäivä koittaa.

rakkaitani muistellessa ilo surun voittaa.

Liekki pienen kynttilän pimeyden taittaa.

Taivaan kotiin täältä tahdon terveiseni laittaa.”

Lasten virsi 60: 1, 9, 10

Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivä antaa meille aikuisille mahdollisuuden pysähtyä kuulemaan, mitä lapsemme ajattelevat kuolemasta.

Samalla lailla, kun jokainen kesä päättyy syksyyn ja talveen, jokaisen ihmisen elämä loppuu kerran. Näin on tapahtunut niille, jotka ovat eläneet satoja vuosia ennen meitä. Näin käy meille, jotka olemme tällä hetkellä elossa.

Yhteinen keskustelu asiasta on tärkeää silloin, kun joku läheinen kuolee.

Suru ja kaipaus saa näkyä:

* sytyttäkää kynttilä
* muistelkaa yhteisiä hyviä hetkiä
* ota lapsi syliin, kuuntele, ole lähellä
* salli kysymykset
* puhu tunteista, älä pelkää surun näyttämistä: anna lapselle lupa surra
* leikkiminen, piirtäminen, tuttujen laulujen laulaminen on lapsen tapa käsitellä hänen tunteitaan

Pyhäinpäivänä on tapana käydä haudoilla – siistiä niitä talvikuntoon ja laittaa kynttilä palamaan. Pyhäinpäivän iltana kannattaa käydä hautausmaalla. Kynttilöiden paljous pimeässä illassa on kaunista katseltavaa. Silloin todella huomaa, kuinka tärkeä paikka hautausmaa on.

Tällä tavoin muistelemme niitä rakkaitamme, jotka ovat kuolleet. Kodeissa lipastojen päällä voi olla myös valokuvia heistä. Muistot säilyvät ja rakkaus säilyy. Vaikka he ovat poissa elämästämme, he ovat jollakin tavalla edelleen läsnä – osa elämäämme (ajattelemme heitä, suremme ja kaipaamme heitä)

Seurakunnissa ympäri maan vietetään Pyhäinpäivänä jumalanpalvelusta, jossa jokaisen tänä vuonna poisnukkuneen muistolle sytytetään oma kynttilä. Kynttilän liekki palaa aina suoraan ylöspäin. Se kertoo meille siitä, että meillä on rukouksessa suora yhteys Jumalaan. Kynttilän valo ja lämpö kertovat Jumalan rakkaudesta ja lohdutuksesta.

 

 

 

 

Lapsilla käsissä puuristejä, lapset makoilevat lattialla, jossa kynttilöitä ja hautakynttilä sekä havukrassi.