kummin kaa

 

Pirjon, Kirsin ja Marjaanan kummikimppa

Pirjosta, äidin 17-vuotiaasta sisaresta, tädistäni, tuli kummini huhtikuussa 1967. Minut kastettiin 21.4. vain reilun viikon ikäisenä Viitasaaren pappilan kappelissa. Pirjo oli lukiolainen ja pyysi koulusta sen verran vapaata, että pääsi kesken koulupäivän sylikummiksi ensimmäiselle kummilapselleen. Vapunpäivänä muutimme vuodeksi Kouvolaan, äiti, isä ja minä, mutta vain reiluksi vuodeksi. Jo seuraavan vuoden kesällä palasimme kotikonnuille. Pirjo-kummi puolestaan lähti maailmalle ylioppilaaksi pääsyn jälkeen, mutta asettui sittemmin asumaan Suolahteen eli välimatka ei ole ollut mahdottoman pitkä. Lapsena olin kova ikävöimään kotiin ja muistan, että kun alle kouluikäisenä olin kummin luona muutaman päivän, hellästä huolenpidosta huolimatta järsin ikävissäni kynsiäni. Sillä reissulla Pirjo osti minulle pienet punaiset kesäkengät.

Keväällä 1986 omien ylioppilaskirjoitusteni jälkeen olin Pirjon perheessä Suolahdessa kotiapulaisena, kun Pirjo odotti perheen neljättä lasta, tulevaa kummityttöäni Marjaanaa. Mallasta tuli minun ensimmäinen kummilapseni. Kuvassa Mallalla on pandakarhu, jonka ostin hänelle ensimmäiseksi joululahjaksi. Lienee ollut syy siihen, että Mallasta on tullut pandafani ja hän kävi muutama vuosi sitten Kiinassa hoitamassa pandoja.

Kuva on otettu helmikuussa ”naistenpäivillä”. Kyseessä on kymmenien vuosien perinne, jossa äidin sisarukset ja me seuraavien polvien naiset ja tytöt tapaamme kerran vuodessa. Viikonlopun aikana parannetaan maailmaa, nautitaan pöydän antimista ja toistemme seurasta. Muutoin näemme kummitätini ja –tyttöni kanssa vuoden mittaan erilaisissa suvun juhlissa ja lapsuuden kodissani kesällä järjestettävässä savusaunaillassa. Muistamme toisiamme nimipäivinä, syntymäpäivinä ja jouluisin. Suvun naisilla on erilaisia puhelimen WhatsApp-ryhmiä ja niiden avulla yhteyttä pidetään viikoittain, joskus jopa päivittäin. Kummitätinä ja –lapsena oleminen on oikein mukava ja antoisa juttu, joka kantaa läpi elämän.