Aiemmin julkaistuja Ristipistoja

 

Shalom!

”Saavu Jeesus, suuri armon tuoja, luonasi on lohdutus ja suoja. Paimen parahin, taivaan rauha sydämeeni anna.

Viha, vaino riehuu kaikkialla, pelkään niin kuin peura nuolten alla, helle näännyttää. Rauhaa ei voi löytää muukalainen.

Murheen pilvet toisiansa ajaa, kuu on vuoroin täysi, vuoroin vajaa, sydän häilyy näin. Kesken en saa toivoani heittää!”

Nämä virren 357 säkeistöt ovat hyvin ajankohtaisia tähänkin maailmanaikaan. Ihmissydän väräjää! Mitähän tästä kaikesta vielä kehkeytyykään!?Maailmamme on myllerryksessä. Mutta, mitä sanookaan Jumalan Sana tähän kaikkeen pelkoon ja huoleen?

Jeesus sanoo: ”Rauha teille. ”Shalom! Tuo sana Shalom tarkoittaa paitsi rauhaa, niin myös kaikkea Jumalan hyvyyttä, täydellistä harmoniaa ja yhteyttä ihmisten ja Jumalan välillä. Shalom  sana avaa sydämet. Rauhaa me tarvitsemme. Sisäinen ihmisemme saa kokea rauhaa, kun itse Rauhan ruhtinas, Jeesus Kristus asettuu sydämeemme asumaan. Voimme levätä ja kellua. Rauhan hinta on jo maksettu. Sydämen yöhön on kuulunut huuto: ”Se on täytetty.” Tähän perustuu täydellinen rauha. Raamattu puhuu paljon tulevasta rauhasta ja aseistariisunnasta. Kuitenkin ihmiskunnan tulee varmaan maksaa vielä kalliit lunnaat, ennen kuin suostumme siihen rauhaan, mikä ei ole ihmisestä. Silti jokainen shalom-tervehdys ja jokainen hyvän mielen osoitus on eheyttämässä rikkinäistä ihmiskuntaamme. Saamme yhdessä rukoilla rauhaa koko maailmaan. Rukous on väkevä ase! Senhän olemme jo kansakuntanakin saaneet kokea! Tulevana sunnuntaina vietetään Kaatuneitten muistopäivää. Rauhanajastamme on maksettu kallis hinta. Rukoilkaamme yhdessä edelleen, jotta saisimme viettää rauhallisia aikoja rakkaassa kotimaassamme!

”Sun kätes Herra voimakkaan suo olla turva Suomenmaan, niin sodassa kuin rauhassa ja murheen onnen aikana. Sä turvaa maamme vapaus, sen kansalle suo viisaus. Suo armokaste maille sen ja sydämihin ihmisten. (virrestä 577)

Soikoon suvivirsi kauniisti! Siunausta alkavaan kesään!

Elina Räsänen, kirkkovaltuutettu, messuryhmien pj.

Ei mitään uutta auringon alla

Kesärenkaat vaihdoin pääsiäisen jälkeen. Liian aikaisin, arvelin, kun perjantaiaamulla ikkunasta katsoessani maa oli valkoisena. Onneksi ei heti aamusta tarvinnut töihin lähteä. Vaimon piti, meni sitten bussilla. Eipä mitään uutta, tuumin ja kaivelin esille Ristipistoja-kirjoituksen toukokuulta 2020. Se alkoi: ”Viime viikon loppupuolella raaputtelin jäitä tuulilasista aamulla töihin lähtiessäni. Piha oli valkoisena vastasatanutta lunta. Mieleen tuli Lauri Viidan runo: Räntäseula seudun päällä, saappaan alla lotinaa lantajuova järven jäällä - kesä tulee, ihanaa! Niin se tulee aina uudelleen ja uudelleen.”

Vuoden kierto on muuttumaton: talvea seuraa kevät, kevättä kesä… Kevät on minulle erityinen, hymyn suupieliin nostattava. Tänä keväänä on hymyilyttänyt sekin, että pitkän odottelun jälkeen on taas päästy kirkkoon kokoontumaan, iloitsemaan toistemme seurasta ja kuulemaan muuttumatonta Jumalan Sanaa, johon sisältyvät seuraavat Saarnaajan kirjan sanatkin: ”Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla. Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on uutta, on sitäkin ollut jo muinoin, kauan ennen meitä.” (Saarnaaja 1:9-10). Niin, on kirkkoa remontoitu ennenkin, viitasaarelaisittain jopa siirreltykin. Samalla tavalla edeltävät sukupolvetkin ovat vuorollaan päässeet iloitsemaan vastaremontoidun kirkon tunnelmasta väreineen ja tuoksuineen.

Tulevalla viikolla järjestetään kirkkoseikkailuja mm. päiväkerholaisille. Seikkailijat pääsevät kurkistamaan kirkossa paikkoihin, minne ei yleensä tule katsottua. Mitä siellä sakastissa oikein on? Miltä näyttää kirkko saarnatuolista katsottuna? Miltä tuntuu soittaa itse urkuja?  Ja kellotapulissa ollaan jo tosi korkealla.

Kaikki kiinnostuneet voivat Antin johdolla tutustua vasta remontoituun kotikirkkoomme tiistaina 10.5. klo 18.

Juha Summala, seurakuntapastori

Yhdessä ilolla ja yhteistyöllä

On hankalaa miettiä tulevaisuutta ja uutta normaalia arkea, kun korona vielä jyllää keskuudessamme ja Ukrainan sodan kauheudet täyttää mielemme.

Viikonloppuna vietettiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallista leikkipäivää, niin myös meillä Viitasaarella. Hurrikaanihalli täyttyi mukavasti lapsista ja aikuisista, mutta ilo olisi jäänyt pienemmäksi ilman yhteishenkeä ja mukaan lähteneiden yksityishenkilöiden ja yhdistysten vapaaehtoisten heittäytymistä. Monesti me yritämme väkisin yksin pakertaa eteenpäin, niin omassa arjessa kuin yhteistoiminnassa. Sillä me unohdamme, että avun pyytäminen ei ole merkki heikkoudesta vaan vahvuudesta.

Viime viikolla olen itse ollut aika lailla juuri tuon yhteistyön ytimessä. Olen miettinyt useampaan kertaan luottamustehtävässä ja yhdistystoiminnassa tulevaisuuden strategioita. Erilaisten tarpeiden, erilaisten ihmisten ja erilaisten näkökulmien yhteensovittaminen ei ole helppoa. Mutta valoa on, jos suunta on yhteinen.

Maailman tilanne antaa monesti näkökulman myös omaan toimintaan. Herää kysymyksiä omista ja yhteisistä arvoista. Mitkä asiat meillä on hyvin? Mikä on oikeasti tärkeää? Mihin haluamme panostaa?

Viitasaaren seurakunnan uusi strategia on toivottavasti viime viikonlopun tapahtuman näköinen. Sillä silloin se sopii vauvasta vaariin, on suvaitsevainen ja toivoa antava, eri kulttuurit ja kansallisuudet huomioiva sekä pitää sisällään yhteistyön, yhteisöllisyyden ja ilon. Tulevaisuus on kuitenkin lapsissa ja nuorissa ja heihin meidän pitää panostaa niin arjessa kuin juhlassa. Unohtamatta, että tulevaisuus on heidän näköisensä.

”Älä pelkää, hän vierelläs seisoo ja kannattaa. Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa. Älä pelkää, hänen armonsa lopu ei milloinkaan. Älä pelkää hän kanssasi kulkee ja johdattaa.”

 Marika Kellokangas, kirkkovaltuutettu

Sävelten helinää

Pääsiäinen, kristikunnan suuri juhla näkyi ja kuului myös täällä Viitasaarella. Musiikki oli jumalanpalveluksissa tärkeässä osassa. Menneellä viikolla soivia säveliä kanssani olivat toteuttamassa päiväkerholaiset, kaksi kuoroa ja lauluryhmää sekä kolme solistia. Mahtuipa joukkoon gospel-yhtyekin.Tässä kohtaa kiitän myös laulavaista kirkkokansaa. Sävelet yhdistivät ja yhdistävät.

Kirkon remontin jälkeiset juhlaviikot jatkuvat kuluvan kuun lopulla, kun estradille astuvat 28.4. viitasaarelaiset viulisti Kaisamari Hiltunen ja pianisti Riitta Kotisara ystävineen. Mielenkiintoisia säveliä kuullaan myös vappuna urkuri Marko Hakanpään konsertissa.

Seurakunnalle etsitään nimikkovirttä, ja oivallisimman virren löytymiseen tarvitaan kaikkien apua. Omia virsiehdotuksia voi lähettää minulle sähköpostitse tai jättää kirkon ja seurakuntatalon eteistiloissa oleviin vastauslaatikoihin. Ehdotusaikaa on kuun loppuun.

Nimikkovirsi julkistetaan helluntaina Seurakuntakuoron 130+2 –vuotta juhlamessussa. On upeata, että 1800-luvun lopulla perustettu kuoro porskuttaa edelleen eteenpäin.

Lapsikuoro Lyhde on ollut mukana perhekirkossa tänä vuonna jo kahdesti, ja seuraavan kerran kuoro esiintyy äitienpäivänä. Musiikin tukiryhmä musisoi helatorstain messussa. Ja kaikki kansa voi johdollani laulaa tulevana suvena kesäkuorossa. Se on projektikuoro eli vielä nimeämättöminä viikonloppuina harjoitellaan pari tuntia lauantaina ja esiinnytään sunnuntaina messussa.

Lisätietoja musiikkitoiminnasta löydätte lehdessä ja netissä. Iloista linnunlaulukevättä kaikille.

Eeva-Liisa Isosaari, kanttori

Kuolemasta elämään

Viime vuodet olemme odottaneet paluuta normaaliin tai tottumista uuteen normaaliin. Normaaliin ei näytä kuitenkaan olevan paluuta sodan uutisten nyt vyöryessä kohti. Epidemiaa saatoimme torjua ohjeita noudattamalla ja liikkumista rajoittamalla. Vaikka virusten hyökkäystä oli hankala torjua, vielä vaikeammalta tuntuu pysäyttää totaalista tuhoa tekevää hyökkäystä Ukrainassa. Kaikki näyttää niin silmittömältä ja säälimättömältä tuhoamiselta. Pahan valta näyttää todella päässeen valloilleen. Raamatun kuvaus väärästä paimenesta osuu kohdalleen: ”Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” (Joh. 10:10)

Äitini kertoo usein lapsuuden muistoja sodan ajan pommituksista kotipitäjässään Itä-Suomessa. Paljon lentopommeja osui tilan rakennusten lähelle. Yksi putosi suoraan navetan vintillekin, mutta se oli onneksi räjähtämätön pommi, suutari. Sirpale jätti jälkensä tuvan muuriin. Nyt nämä kaukaisilta tuntuvat muistot ovat raakaa todellisuutta tuhansien kohdalla Ukrainassa. Nyt heidän pitää suojautua ja paeta. Osa etsii turvaa täältäkin. Sota on tullut lähelle.

Uutiset sodasta ja mahdollisuus sodan leviämisestä ahdistaa lapsia ja aikuisia. Uudella lailla rukouksiin on tullut konkretiaa. Mielissä ovat hyökkäysten alla olevat siviilit ja sotilaat sekä huoli sodan leviämisestä naapurimaihin tai jopa maailmanlaajaksi. Toisinaan sanotaan, että Suomen pelasti viime sodissa kansan yhteinen rukous. Vieläkö meidän rukouksiamme kuullaan, vieläkö osaamme turvata rukoukseen?

Pääsiäisen kristillisessä sanomassa yhdistyvät kuolema ja elämä, väkivalta ja rakkaus. Vaikka ensin väkivalta, kuolema ja pimeys näyttävät voittavan, lopulta löytyy kuitenkin niiden yli käyvä valta. Rakkaus, anteeksianto ja ylösnousemus levittävät valoa, joka voittaa kaiken pimeyden ja kuoleman. Tätä toivon valoa voimme levittää ympärillemme. Sitä voimme levittää myös auttamalla eri tavoin sodasta kärsiviä ja turvaa etsiviä pakolaisia. Voimme turvata rukoukseen ja pyytää virren sanoin ”Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi, lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän, voit pelon poistaa. Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!” (Vk 600)

Siunattua ristin ja ylösnousemuksen juhlaa!

Matti Salomäki, Lapuan hiippakunnan piispa

 

Paluu uusimpaan julkaisuun