Aiemmin julkaistuja Ristipistoja

 

Haasteita ja lupauksia

Jokainen on varmaan joskus verrannut itseään muihin. Jos jotenkin olet onnistunut välttelemään tätä, voin kertoa, ettei se oikeastaan koskaan pääty hyvin. Ei ole väliä sillä, kuinka hyvä jossain asiassa on, joku muu on aina parempi siinä ja monessa muussakin asiassa. Kun kokee olevansa huonompi kuin kukaan toinen, mikään ei enää onnistu.

Näin tammikuun lopulla on mukava seurata toisten onnistumisia vuoden vaihtuessa tehtyjen lupausten osalta. Joku on onnistunut ulkoilemaan joka päivä tai opetellut laittamaan itse ruokaa. Joku on lukenut 10 kirjaa ja toinen on opettanut itselleen tehokasta työskentelyä. Minä olen opetellut vain katsomaan vierestä, kun muut toteuttavat unelmiaan. Minä olen levännyt ja se tuntuu hyvältä. Samalla kuitenkin ärsyttää se, että muut ovat onnistuneet hienoissa jutuissa, mutta minä en.

En minä oikeastaan edes osaa levätä tai nukkua kovin hyvin. Pikkuveljeni on niissäkin paljon parempi. Varmuudella voin kuitenkin sanoa, että on olemassa joku, joka ei vertaile meitä toisiimme. On olemassa joku, joka ei näe meitä toinen toistaan huonompina. On olemassa Hän, joka rakastaa heitäkin, jotka epäonnistuivat lupaustensa täyttämisessä.

Marja Puustinen, nuori seurakuntalainen

Kirkko on kallio kriisissä

Tutkimus kertoo suomalaisten odottavan evankelisluterilaisen kirkon tukevan lapsia ja nuoria sekä vanhuksia ja avuntarvitsijoita. Kirkon tutkimuskeskus kohdensi Norstat Finland Oy:ltä tilaamansa kyselyn syksyllä suuriin kaupunkiseurakuntiin, mutta tuskin täällä maallakaan ajatukset ovat kovin erilaiset.

Tutkimuksessa mielikuvat seurakunnasta olivat myönteiset. 55 prosenttia vastaajista ilmoitti mielikuvansa myönteiseksi ja 42 % neutraaliksi. Kaikkein myönteisimmin suhtautuivat nuoret ja yli 55-vuotiaat. Kirkkokriittisimpiä olivat 25-34-vuotiaat.

Seurakunnat koetaan luotettaviksi, mutta rutiininomaisiksi toimijoiksi. Seurakunnan toivotaan keskittyvän erityisesti nuoriin, lapsiin, vanhuksiin ja avuntarvitsijoihin. Vasta näiden jälkeen vastaajat kaipaavat tukea perheille ja hengellistä elämää.

Ihmiset kokevat kirkon olevan osa turvaverkkoa. Kriiseissä osataan tukeutua kirkkoon, vaikka sen toimintaan ei paljon osallistuttaisi muuten. Kirkko nähdään myös tärkeänä arvokasvattajana.

Syksyn seurakuntavaaleissa äänestysprosentti nousi jälleen korkeimmaksi pienissä seurakunnissa. Ilmiö perustunee ihmisten henkilökohtaisiin suhteisiin ja ihmisten tuntemiseen. Pienillä seurakunnilla on ”kasvot”. Viitasaarellakin pienuus on myös vahvuus.

Tuija Siidorow, tiedottaja

Alkutalven merkkipaaluja

Uusi vuosi aloittaa uuden kalenterivuoden.

Uutta vuotta juhlistetaan monin eri tavoin. Esimerkiksi rakettien ampuminen ja tinojen valaminen sekä erilaiset uuden vuoden lupaukset ovat kuulunut perinteisesti uuden vuoden juhlintaan.

Joulunajan lopettaa loppiainen, jolloin joulukoristeet kerätään laatikoihin ja kuusi viedään ulos pikkulinnuille suoja- tai ruokailupuuksi.

Joissakin kalentereissa joulunaika päättyi vasta 13.1. eli Nuutin päivään. Joillakin paikkakunnilla Nuutti- eli resupukit kiersivät talosta taloon ja anelivat joulusta jääneitä ruokia. Tästä alkaakin niukkuus eli ”härkäviikot ja reikäleivät” kuten ns. vanha kansa sanoi.

19.1. vietetään Heikin päivää, jolloin talvenselkä taittuu ja karhu kääntää kylkeään tokaisten ”talvi puolessa, näläkä suolessa”. Sanottiin myös ”Heikkinä eläinten ruoat kahtia ja ihmisten kolmia”. Tällöin vilja ja muu syksyllä varastoitu ruoka pitäisi riittää seuraavaan satokauteen.

Sanonta ”kevättä kynttilästä” eli 3.2. vietetään kynttilänpäivää. Se on 40 päivää joulusta, jolloin Jeesus vietiin ensi kertaa temppeliin, jossa Simeon siunasi hänet. Myös valon määrä lisääntyy päivä päivältä ja suksi luistaa entistä liukkaammin.

Mukavaa alkavaa kevään odotusta!

Ritva Muittari, kirkkovaltuutettu

Matka jatkuu

”Oletko huomannut, ettet koskaan lähde pois”, eräs ystäväni huomautti, kun omasta mielestäni tein verkkaista tahtia lähtöä hänen kodistaan. Ymmärsin ensin, että tämä oli kritiikkiä poistumiseni viipymisestä, kunnes hän jatkoi: ”Sinä jatkat aina matkaa.” Toteamuksen takana oli tavaksi muodostunut maneerini, jossa kopautan reittä, nousen pystyyn ja totean: ”Jaaha, matka jatkuu.” Samalla fraasilla olin äsken nostanut itseni sohvalta ja alkanut sovittaa takkia ylle.

Kun tämä teksti ilmestyy, olen jo Joensuun suunnalla, virittäytymässä erityispedagogiikan lähiopintoihin, joiden aloittamista olen suunnitellut jo reilun vuoden verran. Silti muutos työssä, asumisessa ja olemisessa on tullut todeksi hitaasti pitkin kuluvaa syksyä, kun opintojen aloituskirje kolahti sähköpostiin.

Matka on yksi kuluneimpia elämän vertauskuvia; heti pelin, tarinan ja kirjan rinnalla. Kulunut ei kuitenkaan tarkoita aina huonoa, koska eteenpäin kaatuva askellus on hurjan osuva elämän kuvaus. Askeleen nopeuden vaihtuminen, kompurointi, kaatuminen, eksyminen, polut, majatalot ja tiet ovat ihania kielikuvia elämän kululle.

Matkasta seuraa, että elämä on kokoelma saapumisia ja lähtemisiä, kohtaamisia ja jäähyväisiä. Jossain viivyn vain sen aikaa, että ehdin esitellä itseni. Toisaalla viivyn päiviä ja ehdin hetkeksi asettua. Toisaalla vuosia, ehkä viisikin. Mutta aina ennemmin tai myöhemmin: matka jatkuu, sanon ”hyvästi” ja jatkan reittä kopauttaen eteenpäin.

Ensimmäiset luennot alkoivat maanantaina. Matka jatkuu, kunnes päättyy.

Sami Siltanen, seurakuntapastori

Tyhjältä pöydältä

Onko sinulla uusi kalenteri? Minulla on. Avasin sen: Se oli vielä lähes tyhjä ja hyvin siisti. Viime vuoden kalenteri puolestaan on nurkistaan rispaantunut ja muutenkin elämän kuluttama, onhan se reissannut mukanani joka päivä.

Avasin kalenterin kotikonttorin pöydällä, joka tuli siivottua juhlapyhiä varten tavallista paremmin. Pöytäkin on siis lähes tyhjä.

Olo on hyvä. Kun on raivannut silmissä olevat asiat järjestykseen ja keskeneräisetkin asiat ovat nätissä pinossa odottamassa omaa hetkeään, tuntuu koko elämä olevan paremmin hallinnassa. Ei ollenkaan hullumpi tunne. Samalla mietin, miksi olin päästänyt pöydälle kertymään taas monenlaista turhaa.

Tyhjä pöytä on kuin pieni vauva, uusi elämä. Puhkeaako elämä kukoistukseensa ajan myötä vai peittyykö se kuorman alle?

Siihen voimme itse vaikuttaa ainakin jonkin verran. Voimme vaikuttaa pöydällä oleviin asioihin, mutta voimme vaikuttaa myös omaan ja toisenkin ihmisen kuorman määrään ja sisältöön.

Joskus kuormaansa ei voi valita. Tulee sairauksia, työttömyyttä, läheisen menetyksiä, muita koettelemuksia. Jospa silloinkin toivo säilyisi: valoisampi päivä voi olla vaikka heti seuraava kalenterissa.

Olkoon uusi vuosi sinulle hyvä!

Tuija Siidorow, seurakunnan tiedottaja

 

Paluu Ristipistoja -sivulle