Aiemmin julkaistuja Ristipistoja
Lukutaito on ihmisoikeus
Mummoni Anna kävi Raja-Karjalan Suistamolla venäjänkielistä koulua. Koulussa ei saanut puhua äidinkieltä, suomea tai karjalaa. Kaverille kuiskatusta suomen sanasta seurasi rangaistus.
Itse sain käydä kouluni suomeksi. Hyvän lukutaidon ansiosta minulle aikuisena selvisi mummoni kokemuksen syyt, sillä ahmin kirjoja, myös historiasta kertovia teoksia.
Venäjä rakensi 1900-luvun alussa Raja-Karjalaan suomalaiskoulujen rinnalle vankan venäläiskoulujen verkon edistämään Venäjän valtiollisia tavoitteita. Houkuttimena oli koulussa tarjottu ruoka. Köyhien pitäjien suurperheille sillä oli iso merkitys.
Suomen suuriruhtinaskuntaan syntynyt Anna täytti 18 vuotta juuri ennen Suomen itsenäistymistä. Venäjän kieli ei kotikieltä ja suomalaisuutta hänestä syrjäyttänyt.
Silmiini piirtyy kuva mummosta lukemassa sanomalehteä. Hän arvosti luku- ja kirjoitustaitoa. Nehän merkitsivät mahdollisuutta hankkia itse tietoa, hoitaa omia asioita ja pitää kirjeitse yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin aikana ennen puhelinta.
Suomessa vietetään suomen kielen ja Agricolan päivää 9. huhtikuuta. Mikael Agricola loi raamatunsuomennoksellaan pohjan suomen kirjakielelle ja suomenkieliselle koulutukselle.
Agricolan käännös Uudesta testamentista julkaistiin vuonna 1548 nimellä Se Wsi Testamenti. Viitasaarelaiset voivat olla ylpeitä siitä, että tuon painoksen yksi kappale on Viitasaarella.
Lukutaito on ihmisoikeus, mutta se puuttuu vielä maailmassa monelta. Suurin osa lukutaitoa vailla olevista on tyttöjä ja naisia.
Pipliaseura lisää Agricola-keräyksensä avulla naisten lukutaitoa Afrikassa. Tavoite on lahjoittaa lukutaito 20 000:lle naiselle.
Lukutaitoon kuuluu myös numeroiden tunnistaminen ja siitä syntyvä tasa-arvon kasvaminen esimerkiksi taloudellisesti, kun vaikkapa kyläkaupan perustaminen helpottuu. Lukutaito vahvistaa sekä yksilöä että yhteisöä.
Lukutaidon merkitystä ei tule aina ajatelleeksi Suomessa. Miten osaat perille, jos et osaa lukea kylttejä? Kuka lukee tekstiviestisi, jos et itse osaa?
Tuija Siidorow, tiedottaja
Kuka sinä olet?
Kysymys ”Kuka sinä olet?” on hyvin monisäikeinen ja -tunteinen ja vaikeakin kysymys. Kysymyksenesittäjän ikä ja suhde kysyjään vaikuttavat paljon. Hämmentyneen vanhuksen kysymänä poskelle vierähtää surun kyynel. Kyynel voi samalla kihota myös kysyjän silmiin. Uteliaan ja iloisen lapsen kysymänä tunnetila on juuri päinvastainen. Tätä kysymystä on aika ajoin hyvä pohtia myös omasta näkökulmasta. Kuka minä olen ja millainen olen?
Esimerkiksi työpaikkahakemuksessa saattaa olla kysymys ”Kuka sinä olet?”. Nopeasti ajateltuna mieleen tulee vastata ainakin nimi, ikä, ammatti ja koulutus. Työpaikkaa hakiessa nämä ovat varmasti juuri olennaisia asioita, mutta entäpä jos kysymystä miettii toisesta näkökulmasta, vaikkapa perheen, ystäväpiirin tai työyhteisön näkökulmasta.
Itse ajattelen, että tärkeämpää kuin koulutus on se, kuka tai mitä olet muille. Oletko ihminen, jonka apuun voi luottaa? Lähimmäinen, joka kuuntelee ja kannattelee vaikeina aikoina rinnalla kulkien tai ihminen, joka osaa auttaa käytännön asioissa. Saatko olemuksellasi ja valoisuudellasi ympärillä olevat ihmiset hyvälle tuulelle ja tuntemaan itsensä merkitykselliseksi ja tärkeäksi? Halaatko silloin, kun keskustelukumppanin poskelle vierii kyyneliä tai halaatko, kun keskustelukumppani on iloa täynnä?
Mielestäni ammattia tärkeämpi on rooli elämässä. Oletko kenties saanut mahdollisuuden olla vanhempi lapselle? Saanut valtavan lahjan ja mahdollisuuden rakastaa, kasvattaa ja pitää huolta elämästä, jonka arvoa ei voi mitenkään mitata. Onko tehtäväsi olla jollakin toisella tavalla tärkeä ja turvallinen ihminen jollekin?
Mielestäni ehdottomasti tärkeämpää kuin se, mikä olet paperilla on se, mitä sydämeltäsi olet ja se, minkä tehtävän elämältä olet saanut.
Jaana Hyppönen, varhaiskasvatuksen tukiryhmän pj.
Levähdyspaikka paastonajan vaelluksella
Tulevana sunnuntaina vietämme neljättä paastonajan sunnuntaita. Tuota sunnuntaita on sanottu puolipaastosunnuntaiksi, olemmehan puolivälissä paastonaikaa. Kyseistä sunnuntaita kutsutaan myös leipäsunnuntaiksi, puhuvathan evankeliumitekstit ruokkimisihmeestä viidellä leivällä ja kahdella kalalla ja Jeesuksesta elämän leipänä.
Itselläni tulee jostain syystä mieleen ensimmäinen paastonajan sunnuntai, jolloin evankeliumiteksti puhui siitä, että Jeesus paastosi 40 päivää ja yötä autiomaassa ja silloin hänelle tuli vihdoin nälkä. Tuo sama 40 päivää on tullut meillekin sitten paastonajan pituudeksi. Jeesus paastosi koko 40 päivää ennen kuin hänelle vihdoin tuli nälkä ja silloinkin hän vielä opetti sielunvihollista, että: ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’” (Matt. 4:4) Me itse olemme siis nyt paastonmatkamme puolessa välissä, mutta tarjolla on jo nyt leipäsunnuntai, ja sunnuntain latinankielinenkin nimi on ”laetere”, iloitkaa. Saavumme ikään kuin levähdyspaikkaan paastonajan vaelluksella.
Viitasaarikin on monelle kulkijalle levähdyspaikka automatkallaan ja monet pidemmät ja lyhyemmät tapaamiset ovat järjestyneet tuosta syystä. Uskonkilvoituksessakin ihminen tarvitsee levähdyshetkiä ja levähdyspaikkoja. Viitasaarelainen Juho Evert Pietiläinen kirjoitti aikoinaan laulutekstin ”On lepopaikka suloinen”, jossa hän toteaa: ”Tässä se köyhä matkamies saa vähän levätä ja virvoitella itseään taivahan leivällä.” Taivaan leipää on saada kuulla omalle kohdalle julistettuna, että synnit saa uskoa anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden. ”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” (Jes. 53:5) Jumalan valtakunnasta kuuluu yhä kutsu tuon rauhan ja syntien sovituksen omistamiseen. Jumalan valtakunnassa ihminen saa nauttia lepoa ja rauhaa levottoman maailman keskellä ja kerran ikuisen elämän Taivaassa, Jumalan luona.
Siunattua puolipaaston aikaa sinulle ja läheisillesi!
Elias Mustajärvi, seurakuntapastori
Hänen kasvojensa kirkkaus
”Niin kuin on hanki valkoinen kirkkaimman auringon alla, puhdistuu tunto ihmisen armolle antautumalla. Jokainen muisto kunniaton pois kirjoista taivahan pyyhitty on, kun kaikki synnit on anteeksi annettu Jeesuksen ristin tähden.”
Tätä Lasse Heikkilän laulua olen viime päivinä usein hyräillyt ja ihmetellyt tätä valtavaa maaliskuun hankien kirkkautta ja valon lisääntymisen tuomaa uutta elämää koko luomakunnassa. Pihapiirin linnut ovat alkaneet sirkuttelemaan ja jostain kaukaa tuoksahtaa hentoisesti jo kevään ensi tuoksut.
Tänään on kevätpäiväntasaus ja myös minun syntymäpäiväni. Koska olen syntynyt juuri tähän aikaan, koen vahvasti valon elvyttävän ja piristävän voiman. Valo myös paljastaa kaiken pölyn ja lian, ja kutsuu siivoustalkoisiin. Myös sisäinen ihmiseni kokee tässä häikäisevässä valossa puutteellisuutta, rikkinäisyyttä ja synnin likaa. Miten selviän tästä kaikesta seesteisyyteen ja puhtauteen? Hyräilen jälleen tuota ihanaa laulua: ”Niin kuin on metsä hiljainen sylissä yönavaruuden, vaiti on kaiku syytösten huoneissa sydämen uuden. Poissa on paino menneisyyden, kun kaikki synnit on anteeksi annettu Jeesuksen ristin tähden.”
Jumala kutsuu meitä kaikkia tykönsä, omistamaan kokonaisesti Poikansa Jeesuksen Kristuksen täydellisen sovituksen Golgatan ristinpuulla. Saamme asettautua turvallisesti valoon, Jumalan Sanan valoon. Minkä valo paljastaa, sen veri puhdistaa!
Kristus Jeesus on Jumalan kasvojen säteily, kirkkauden toivo!
Jesajan kirjasta saamme lukea: ”Niin Hän tuli heidän pelastajakseen, vapautti heidät ahdingosta. Ei sanansaattaja, ei enkeli, vaan Hänen kasvojensa kirkkaus pelasti heidät.”
Siunattua paastonaikaa kaikille!
Elina Räsänen, kirkkovaltuutettu ja jumalanpalvelustukiryhmän pj.
Sanoja ja tekoja
”Rakasta minua eniten silloin, kun sitä vähiten ansaitsen.” ”Älä kuuntele pelkästään mitä vihaisena sanon. Kuuntele sitä mitä teen ja mitä en osaa sanoittaa, kuuntele sydämelläsi.” Suunnilleen näin kuulin aikanaan elämässään oireilleen nuoren opastavan äitiään. Nuo ajatukset ovat työurani aikana pyörineet monesti mielessäni. Ihmisten kohtaamisessa läsnäolo ja kuunteleminen ovat olennaisia, sydämellään näkeminen. Näihin pyrin itseäni haastamaan ja näihin pyrin rohkaisemaan niin vanhempia kuin nuoriakin. Läsnäolemaan elämän arjessa ja aikaansa antamaan.
Raamatussa meitä kehotetaan toimimaan kanssakulkijoina ja kanssakulkemista meistä itse kukin tarvitsee tässä elämässä. Seurakunnan ja kristityn oikeus ja mahdollisuus on välittää Jumalan rakkautta sanoin ja teoin, siis elää omalta pieneltä osaltaan evankeliumia todeksi arjen keskellä. Tätä kirjoittaessani minulla on mielessäni mm. perjantain nuortenilta Lummeniemessä ja viikonloppuna Viitasaarella toteutettu Yhteisvastuukeräyksen lipaskeräys. Nuo kaksi tapahtumaa ovat kumpikin omalta osaltaan arjessa toimimista ja täynnä lähimmäisten kohtaamisia. Yhteisvastuukeräyksen vapaaehtoiset ja lahjoittajat kantavat toiminnallaan heitä, jotka elämäntilanteessaan tukea tarvitsevat. Ja ihan samalla tavalla avunsaajilla on voimavarojensa mukaan omat mahdollisuutensa kannatella toisia. Nuortenillan kävijät poikkesivat Lummeniemeen kuka mistäkin syystä. Joku kaipasi juttuseuraa, toinen pientä tarjolla ollutta purtavaa. Jokainen oli tervetullut omana itsenään. Kirkon toiminnassa me elämme sanojen ja tekojen keskellä. Etsi siis rohkeasti oma paikkasi ja sinulle parhaiten sopiva toimintatapasi seurakunnan arjessa.
Siunausta löytöretkeesi toivottaen,
Alpo Syvänen, nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri