Aiemmin julkaistuja Ristipistoja

Sydämeni laulu

Sain haasteen. Tulisinko jakamaan omastani evääksi muille iltana eräänä, syksyn syrjässä?

Huokailin, minne minua nyt taas tarvitaan? Ihanko ihmisten ilmoille pitäisi ponnistaa? En taida kuontua. Olin ollut kotona, voimanrippeitä sairauksien keskellä kooten, koko kesän.

Mielessäni oli tavallista suurempi hämmennys. Se hidasti askelta, peitti näkymän eteenpäin. Eivät toiset tienneet, mihin valmistauduin, kun kesä veteli viimeisiään. Illat tummuivat aiemmin, kuin osasi odottaa.

Menin sykkyrälle, ujo kun olen. Kuulostelin haasteen heittäjää lähemmin. Pyysi mukaan, kun ei tohtinut mennä yksin. Hän toisi iltaan soinnut ja sävelet, minulta tahtoisi sanat, jotka rohkaisevat, ne, jotka kantavat, auttavat ikävän yli – ja saattelevat Perille.

No sitten! Sanoja minulla kyllä on! Niitähän tapailen ja tankkaan, lauluista, kirjoista, sydämeni sopukasta. Haastaja, Näsäsen Pauliina, riemastui, kun vastasin tulevani. Tekisimme yhdessä illan, näin sovittiin, jaamme omastamme seurakunnan keskellä. Se tuntui hyvältä.

Lastini keveni, kun aika oli. Kyllä minä vielä jaksan tämän annetun matkan. Sain uutta voimaa varmasta lähteestä, elävän Jumalan Sanasta:

”Sinä olit turvapaikka heikolle, pakopaikka kurjalle vaikeuksien aikana, suoja rankkasateessa, varjo helteen tullen.” Näitä ”Vapautetun kiitoslaulun” säkeitä Jesajan kirjan luvusta 25 saat tänään, tässä ja nyt evääksi, oli mitä oli, tuli mitä tuli – ”aina on aihetta lauluun”.

Marjaana Kotilainen, diakonian tukiryhmän pj.

Kiitos!

"Mitäs sitä sanotaan?"

"Mikä unohtui?"

Näin meitä opetettiin lapsina kiittämään. Useimmiten opetus lienee mennyt perille. Kiittäminen on hyvä tapa. Hyviä tapoja on syytä vaalia: opettaa ja opetella.

Kiitollisuus on kuitenkin enemmän kuin pelkkä tapa. Se on elämänasenne. Kiitollisuus nousee aina sydämestä. Kiitollisuuttakin voidaan opetella. Sen oppiminen vain on usein työlästä. Opettajaksi ei yleensä riitä toinen ihminen. Oppimestarina on elämä itse. Tosin ei sekään johda aina kiitollisuuteen. Varsin usein ajaudumme katkeruuteen.

Syvin kiitos syntyy kivun, kaipauksen, jopa kuoleman keskellä. Kiitollisuus on sitä, että me kaikkein synkimmässäkin hetkessä voimme nähdä valoa. Kiitos syntyy siitä, että me alamme nähdä uudella tavalla. Kiitollisuus on uusi tapa katsoa asioita. Kiitollisuus on sitä, että kiinnitämme huomiomme hyvään.

Jokaisen ihmisen elämään mahtuu ei-toivottuja asioita: sairautta, epäonnea, ikäviä ihmissuhteita, menetyksiä… Jokainen on kuitenkin osallinen myös monista hyvistä asioista - asioista joihin ei edes itse ole voinut vaikuttaa. Mietipä, mitä hyvää Jumala on sinulle tehnyt. Voit tehdä löytöjä.

Antti Hiltunen, kirkkoherra

Tulla kotiin

Taas on se aika vuodesta, kun uudet rippikoululaiset ilmoittautuvat tulevan vuoden rippikouluihin.

Tällä viikolla nuoret saavat tietopaketin ensi kesän rippileirien ajankohdista ja siitä, kuinka talven ja kevään aikana tutustutaan seurakunnan toimintaan. Toivottavasti tiedon ohella heille välittyy myös kuva siitä, että he ovat yhtälailla seurakunnan jäseniä, kuin pienet lapset ja jo elämänkokemusta omaavat aikuisetkin. Tunne siitä, että seurakunnan juttuihin voi tulla turvallisesti, niin kuin kotiin.

Tulla kotiin… Niin, sitähän seurakunta on, Taivaan Isän turvallinen perheyhteisö maan päällä. Kun vaan uskaltaisi tai jaksaisi tai kykenisi sen kokemaan niin. Tuntisi itsensä tervetulleeksi ja hyväksytyksi. Näiden tulevien riparilaistenkin kohdalla tuo on pitkälti kiinni meistä kaikista vastaanottajista, mukaankutsujista. Kristus rakasti meidät kaikki omikseen, nyt on meidän tehtävämme ottaa armollisesti ja kohdaten uusi ikäluokka toimintaan mukaan.

Siunaavin terveisin
Alpo Syvänen, nuorisotyönohjaaja

Rakastakaa toisianne

Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi! Tee toiselle niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan! Noinhan meille on opetettu. Jos nuo ohjeet joka päivä muistaisimme ja niiden mukaan eläisimme, olisi tämä maailma ja elämä paljon parempaa.

Kuinka oma napa onkin niin lähellä. Mitä minä haluan, mikä on minulle hyväksi, se on tärkeintä. Ei minun tarvitse muistaa, varsinkaan tuntemattomista piitata. Mutta, kun niitä lähimmäisiä ovat kaikki ihmiset, tutut ja tuntemattomat. Kuinka haluan, että minut kohdataan ja kuinka minuun suhtaudutaan? Haluan, että minut kohdataan hyvänä tyyppinä, arvokkaana ihmisenä. Kohtaanko niin kaikki muut? Autanko apua tarvitsevaa? Tervehdinkö vastaantulijaa ja saatan tuoda hänelle ilon päivään? Kysynkö ja kuuntelen myös oikeasti vastauksen, mitä toiselle kuuluu?

Pienillä teoilla voimme tehdä suuria. Meillä jokaisella on taitoja, joilla voimme auttaa tai ilahduttaa toista ihmistä. Ollaan rohkeita ja käytetään niitä! Kun ilahdutan toista, saatanpa saada itsekin paremman mielen!

Sunnuntaina on Lähimmäisen sunnuntai ja voisit ilahduttaa jotain ihmistä tarjoamalla hänelle seuraa ja kyytiä kirkkoon messuun. Jos et tiedä, kuka kyytiä tai seuraa kaipaisi, ota yhteys minuun. Kirkkokahveilta saat myös mukaasi pullapussin, jonka kanssa voit mennä kahveille jonkun yksinäisen luokse.

Siunausta syksyysi!

Anneli Palonen, diakonissa

Kerhossa tutustutaan Taivaan Isän asioihin

Meillä oli kouluikäisten kerhossa aiheena itsensä tutkiminen. Mitä se oikein on? Me pohdimme kerhossa tätä samaa!

Kerhon hartaudessa luettiin ensimmäisellä kerralla kertomus, missä kerrottiin näin: "Kassu-niminen lapsi oli matkalla kotiin, kun hän näki, että maassa makasi tyttö ja hänen vieressään oli joku toinen tyttö. Kassu jatkoi matkaa, kunnes tyttö huusi perään: ”Hei, onko sulla lainata puhelinta?"

"ON", Kassu vastasi ja kääntyi. "Joku pyöräilijä ajoi mun siskon päälle, ja mun sisko Maria meni tajuttomaksi. Mä soitin äitille ja äiti tulee kohta ja se soittaa ambulanssin", tyttö selitti Kassulle. Kohta tuli tyttöjen äiti ja ambulanssi ja kaikki kääntyi parhain päin."

Tässä kohtaan voimme tutkia itseämme että, mitä me tekisimme samassa tilanteessa. Menisimmekö auttamaan vai menisimmekö vain ohi? Aina, jos ei uskalla mennä auttamaan, voi rukoilla apua ja voimaa ylemmältä taholta. Niinhän sitä lauletaan "Rukous on silta luokse Jumalan, rukous on polku luokse auttajan". Auttaminen on todella tärkeää!

Muista auttaa hädässä olevia, vanhempiasi, mummoa/vaaria tai jopa sitä tuntematonta! Pienillä teoilla voi vaikuttaa suuresti! Ja ne tuovat iloa muitten elämään ja itsesi elämään.

Hanna Hämäläinen
kerhonohjaaja

Kotikirkko – turvapaikka

Kävin kesälomalla kotikirkossani Rantasalmella. Konfirmaatiomessussa mieleeni tuli oma rippikouluaika.
Muistin vasemmalla puolella olleen jyhkeän pylvään, jonka viereen alttarin ääreen sain polvistua ensimmäiselle ehtoolliselle.

Rippikoulussa tutustuimme kirkon historiaan ja tiloihin. Kirkkosali näytti suurelta ja avaralta urkuparvelta katsottuna. Kellotapulista ihailimme kirkonkylän maisemaa. Myös varhaislapsuuden joulu- ja kevätkirkko, holveissa kaikunut suvivirsi ja alttarilta jännityksellä lausuttu kevätruno tulivat mieleeni.

Raivokas palo torniin osuneesta salamaniskusta tuhosi kirkon 1984. Suru oli suuri ja menetys historiallisesti arvokas. Ylioppilaskeväänä veimme ruusuja sankaripaadelle. Tiilikirkon ulkoseinien kruunu, pehkupaaleilla suojattu lattia ja pihalla kuumuudesta sulaneet valolamput olivat lohduton näky. Muistovitriinin kuvista voi tapahtuneen elää yhä uudelleen.

Muutaman vuoden kuluttua uusi, modernin kaunis kirkko nousi entiselle paikalleen kirkonmäelle. Raunioista löytynyt virsikirjan lehti vanhasta virrestä 145 kehottaa turvaamaan yksin Jumalaan, sillä mikään aineellinen ei kestä. Uusi kirkko sai nimekseen Turvapaikka (Refugium). Olkoon kirkko turvapaikkana myös Sinulle täällä Viitasaarella.

Tarja Tarvainen
toimistosihteeri

Yhteistä hyvää tekemässä II

26 kättä saa nopeammin aikaan valmista kuin kaksi tai neljä kättä. Ehkei tämä ihan aina päde, mutta ainakin lentokoneen kokoamisessa tämä pitää paikkansa. Oli ilo saada innokas avustajajoukko kokoamaan ”MAF – Peltienkelin äärellä” -lähetysnäyttelyä Hurrikaani-hallille.

Silmät ilosta vilkkuen joukko nuoria, nuoria aikuisia ja keski-ikäisiä irrotti peräkärryyn kiinnitettyjä lentokoneen siipiä ja pakettiauton perään pakattuja vakaimia. Yli 1000-kiloinen lentokoneen runko rullattiin kärrystä tekonurmelle ja sitten se sai rivakkaan tahtiin siivet, vakaimet, alustatuet ja ties mitkä paikoilleen.

Tekemisen riemu näkyi ja taisipa joku kuitata sanoneensa työpaikalta lähtiessään lähtevänsä kokoamaan lentokonetta. Oli kuulemma herättänyt vähintäänkin lievää keskustelua ja iloista hämmennystä.

Kiitos teille kaikille, jotka tähän projektiin jo aikaanne ja lahjojanne annoitte. Meidän kaikkien osalta paras kiitos olisi ehkä se, että poikkeamme katsomaan iloisten tekijöiden kädenjälkeä, eli tervetuloa Hurrikaani-hallille!

Ja sitten tähän hätään vielä suuri kiitos teille kaikille, jotka jo annatte lahjanne ja aikanne niin monenlaisiin projekteihin! Seurakunnan toiminnan syyskausi on pyörähtämässä käyntiin ja yhteistä hyvää teemme. Tule sinäkin.

Siunaavin terveisin, Alpo Syvänen
nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri

Pienestä koululaiseksi

Kun pieni kasvaa, muuttuu mukana koko perheen elämä. Yksi lapsuuden suurimpia virstanpylväitä on lähtö esikouluun ja kouluun. Pieni on voinut olla jo kerholainen, mutta koululainen on jo tavallaan iso.

Koululainen on silti myös pieni. Hän tarvitsee turvaa ja tukea, kannustamista, ohjaamista. Ajatuksissamme voimme palata siihen hetkeen, kun oma koulu alkoi. Jännää oli, vai eikö? Tuntui hyvältä, kun muut ympäristössä elivät hetkessä mukana, vaikka vain sekunteja.

Koulutaipaleen alkaminen on vanhemmille muistutus ajan kulumisesta. Kuinka nopeasti aika on rientänytkään! Se aika on koostunut pienistä hetkistä. Mihin ne hetket menivät?

Koulunaloitus on muistutus myös siitä, että lapsi itsenäistyy. Hän on jo hetkiä ”maailmalla” yksin, eikä kuitenkaan yksin. Pakataan evääksi vähän evästeitä siitä, miten toisia kohtaan käyttäydytään ja miten pidetään huolta omista asioista: ettei kiusata, ei juosta tielle, katsotaan miten pyöräillään, pakataan reppuun mitä tarvitaan, puhutaan nätisti, kuunnellaan opettajaa.

Voi kuinka toivon, ettei kukaan tunne olevansa yksin, ei eskarissa eikä ysillä. Pieniä olemme me ihmiset kaikki, mutta ollaan ihmisiä toisillemme. Jo hyväksyvä katse voi olla päivän pelastus ja siunaus.

Tuija Siidorow, tiedottaja

 

 

Paluu Ristipistoja -sivulle