Aiemmin julkaistuja Ristipistoja

Eniten vanhuudessa yllätti köyhyys!

Yhteisvastuukeräys on kirkkomme suurkeräys, jolla kerätään tänä vuonna rahaa vähävaraisten vanhusten tukemiseen kotimaassa ja maailman katastrofialueilla. Keräyksen teemalla, eniten vanhuudessa yllätti köyhyys, halutaan nostaa esille ikäihmisten köyhyyttä ja ahdinkoa.

Aihe ei ole vieras Viitasaarellakaan. Köyhyys ja rahan tiukkuus on tuttua monelle. Sairautta ja muuta elämässä yllättävää ei voi ennakoida ja pienillä eläkkeillä ei yllätyksiin ole varaa. Diakonian asiakkaista joka neljäs on yli 70-vuotias. Ruokajakelun kävijöistä lähes puolet on eläkeläisiä. Viimevuonna jaoimme EU-ruokia 4500 kg, lisäksi kauppojen lahjoitusruokaa ja koulun ylijäämäruokaa, taloudellista apua oman seurakunnan avustusrahoilla ja haettiin ja saatiin myös avustuksia kirkon diakoniarahastosta. Yksinäisyyttä ja ahdistusta, jota korona-aika vain lisää, pyrimme myös osaltamme torjumaan kohtaamalla vastaanotolla, kotikäynnein ja puheluin.

Keräystuotosta osa menee maailman katastrofien keskellä heikoimmassa asemassa olevien vanhusten auttamiseen, osa Suomessa digitaitojen kouluttamiseen ikäihmisille ja kirkon diakoniarahastolle talousavun antamiseen ja 20 % jää omaan seurakuntaan, joka käytetään meillä paikkakuntamme vanhusten auttamiseen.

Autetaan vanhusta! Lahjoita, lähde lipaskerääjäksi, kerro ideasi keräyksen toteuttamiseksi!

Anneli Palonen, diakonissa

Voit lahjoittaa Yhteisvastuuseen esimerkiksi näiden kautta: yhteisvastuu.fi/viitasaari tai mobilepay 38681.

 

Rippikoulu

Monet pitävät rippikoulun leimapassia vaikeana suorituksena. Sen kymmenen leiman täyttäminen kuulostaa suurelta urakalta, mutta se käy kuitenkin hämmästyttävän nopeasti. Täytyy käydä muutamassa jumalanpalveluksessa, nuortenillassa sekä konsertissa ja suorittaa auttamistehtävä. Olin itsekin odottanut kauhulla tulevia leimankeräyksiä - ehdinkö saada leimani kerättyä, jotta pääsen leirille? Kaikki kävi kuitenkin nopeasti, joihinkin tehtäviin saatiin päivämäärät, mikä kohdallani helpotti ajoitusta.

Koronavirus kuitenkin iski kyntensä myös Viitasaarelle. Viimeiset leimani ovat vielä sen vuoksi saamatta, mutta en pode asiasta stressiä. Jos leimoja oli kerännyt ennen suurempia rajoituksia, tilanne niiden kannalta oli, ja on huomattavan hyvä. Jumalanpalveluksia pystyy katsomaan striimiltä, mikä on mielestäni loistava ajatus, sekä kaiken lisäksi myös erittäin toimiva! Rippileimojen hankkimisesta on tehty yhtä helppoa kuin se ilman koronavirusta olisi ollut.

Odotan ehkä eniten kaiken päättävää konfirmaatiota. Ajatus riparilaisista, jotka kaikki ovat luultavasti laittautuneet samaa tilaisuutta varten, on jotenkin satumainen. Juuri heille järjestetään juhlat, he saavat luvan tulla kummeiksi tai mennä kirkossa vihille.

Erika Tuikkanen, 8.-luokkalainen riparilainen

Käykää yhteiseen pöytään

”Mika, Jussi, Sanna, Janne syömään!” Voin edelleen kuulla tämän ikkunan raosta huudetun kutsun nuotin korvissani. Isällä oli kantava ääni. Leikit jäivät ja kiireellä lähdettiin kohti kotia. Mitä nyt joskus ei olisi malttanut, kun oli hyvät pelit käynnissä naapurin lasten kanssa.

Omassa kodissammekin olemme halunneet säilyttää yhteisen ruokahetken edes kerran päivässä. On mukava kokoontua yhteen syömään ja vaihtamaan päivän kuulumisia. Yhteinen ateria myös liittää meitä perheenjäseniä läheisemmin tosiimme. Yhteisen ajan löytäminen vain tuntuu välillä vaikealta, kun jokaisella on harrastukset ja menot vähän eri aikoina. Usein rauhallisesta hetkestä ei ole tietoakaan, mutta joskus kuitenkin.

Jeesuksella oli tapana kokoontua yhdessä syömään toisten ihmisten kanssa. Pöytätoveruus yhdisti ihmisiä silloin samoin kuin nykyisinkin. Jeesuksen viimeisestä ateriasta opetuslasten kanssa kerrotaan Raamatussa. Tuolloin Jeesus asetti ensimmäisen ehtoollisen ja kehotti viettämään sitä hänen muistokseen. Seurakunnan yhteyden ateria on viime aikoina jäänyt vähiin. Emme ole päässeet yhteiseen pöytään. Ruokaväli on käynyt kovin pitkäksi ja monet kaipaavat jo kokoontumista kotikirkon ehtoollispöytään. Kokoontumisrajoituksista huolimatta olemme päättäneet nyt järjestää, vaikkakin pienimuotoisesti, ehtoollishetkiä. Tulevana sunnuntaina on mahdollisuus tulla ehtoolliselle joko kirkkoon tai seurakuntatalolle, ennakkovarauksella. Tulukaahan syömään!

Jussi Summala, seurakuntapastori

Mitä sydämellä?

Työpöydälläni on monitorin edessä kolme esinettä. Ensimmäinen niistä on öljypuusta tehty kämmeneen mahtuva seimiasetelma. Sain sen joulun alla lahjaksi pitkäaikaiselta nimikkolähetiltämme. Joulu on jo jäänyt taakse ja uutta kirkkovuotta pakerramme. Mutta yhä huomaan lauleskelevani uudelleensanoittamaani joululaulua: Jos vain joulunlapsi saa, sydämessäs asustaa, niin parhaan vuotes tulet tuntemaan. Niin, lapsen asialla, lapsen uskolla.

Toinen esine on pieni puinen sydän ja siinä punaisella tussilla kirjoitettu nro 1. Minulle tuo muistuttaa siitä, että kaikessa inhimillisessä vajavaisuudessani voin turvata täydelliseen Jumalaan. Uskon horjuessa ja oman vaelluksen hämärässä Jumalan rakkaus on ykkösasia. Armo riittää. Siihen saan turvata, minä mato matkamies maan.

Kolmas esine on valtakunnallisen lastensuojelujärjestön stressilelu, iso ja pehmeänpullea punainen sydän, johon on painettu valkoisella teksti: Mitä sydämellä? Tuota koitan muistaa kysellä läheisiltäni niin seurakunnan nuorisotyönohjaajana kuin arki-ihmisenä. ”Mitä sinun arkeesi kuuluu? Mitä on sydämelläsi?”

Arkirukouskirjoja nämäkin.

Siunausta vuoteen!

Alpo Syvänen
nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri

Veden varassa

Sunnuntaina oli kasteen muistamisen päivä. Tässä yhteydessä on paikallaan kerrata Katekismuksen sanoin muutama asia kasteesta:

  • Kastevesi on tavallista, puhdasta vettä. Jumalan sanaan liitettynä se on pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaaksi kaikesta synnistä.

  • Kasteen sakramentissa Jumala kutsuu jokaisen nimeltä omakseen. Tämä armo annetaan kaikille, myös lapsille. Kasteen arvo ei riipu meidän asenteestamme, sillä kaste ja usko ovat Jumalan teko meissä.

  • Kaste tekee meistä Kristuksen opetuslapsia ja kristillisen kirkon jäseniä. Pyhä Henki synnyttää meidät uudesti ja lahjoittaa meille uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupauksiin.

  • Kaste velvoittaa luottamaan yksin Kristukseen ja elämään hänen esimerkkinsä mukaisesti.

  • Kerran saatu kaste kantaa läpi koko elämän. Kasteen liitto on varma silloinkin, kun uskomme horjuu. Kun turvaamme kasteen armoon, meidän ei tarvitse omin voimin tehdä parannusta. Kaste antaa meille rohkeuden sekä elää että kuolla.

Katekismuksen ohella suosittelen myös virsikirjaan tarttumista. Tällä viikolla virsivinkkeinä olkoot numerot 215 sekä liiteosan puolelta 836.

Antti Hiltunen, kirkkoherra

Uusi mahdollisuus

Harva meistä unohtaa viime vuoden. Poikkeukselliset ajat ja sinnittely jatkuvat vielä. Silti uutta se ei ole auringon alla.

Mummoni syntyi vuonna 1900. Hän oli 17-vuotias, kun Suomi itsenäistyi. Syttyi sisällissota uhreineen ja sadan vuoden päähän ulottuvine vaikutuksineen. Tuli espanjantauti, joka vaati kuolonuhreja Suomessa noin 20 000. Hän oli 39, kun talvisodan sytyttyä oli pakkasaamuna lähdettävä evakkoon pienten tytärten ja ikääntyvän äidin kanssa. Kotiin tykkien kumuun jäi vielä mies ja poika, isäni, hevosista huolehtimaan.

Alle 44-vuotiaana mummoni keräsi katraansa uudestaan. Pysyvästi taakse jäivät uudelleen rakennetut rakennukset. Sotatoimissa Suomea puolustettaessa oli kuollut perheen kaksi vanhinta poikaa. Mummoni veljistä osa jäi Venäjän puolelle. Mummoni ei heitä nähnyt enää koskaan. Nyt tiedän, että ainakin yksi veljistään joutui Venäjällä rintamalle Suomea vastaan taistelemaan. Vastassa oli mm. oma veljenpoika.

En kuullut mummoni valittavan kohtaloaan koskaan. Hänestä jokainen päivä oli uusi mahdollisuus.

Yritän muistaa mittakaavan, kun tekee mieli nurista maskista. Nyt meillä edes on niitä.

Toiveikasta uutta vuotta!

Tuija Siidorow, tiedottaja

 

 

​​​Paluu Ristipistoja -sivulle