Aiemmin julkaistuja Ristipistoja
”Tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä”
Valatilaisuuden kenttähartaudessa esitettiin ohje ylitse muiden. Ei se kumoa lukuisia asepalvelustaan suorittavien kuulemia käskyjä, pikemminkin summaa ne. Siltä näin täti-ihmisen ja kasvattajan näkökulmasta tuntuu, kun Kouvolan raviradan pölyssä marssineita nuoria katselee. He ovat elämänsä ja palveluksensa alussa – samoin kuin he, jotka valitsevat tai joutuvat jäämään näistä joukoista eri syistä pois.
Kukin opettelee elämään sovussa läheistensä kanssa eväin, joita on saanut, ja hioutuu yhteen omiensa kanssa. Tämä tehtävä ei ole vapaavalintainen. Elääkseen toisten ja itsensä, Luojansakin kanssa sovussa, on etsittävä sitä, mikä on hyvää, tehtävä sitä, mikä palvelee oikeutta.
Tätä toimintaohjetta annettaessa lainattiin profeetta Miikan kirjaa, sen lukua 6 jakeista 6 ja 8: ”Mitä minun pitäisi tuoda, kun astun Herran eteen, kumarrun korkeimman Jumalan edessä?” Meille vastataan: ”Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.” Kaikessa tässä pätee kuningasohje: Kaveria ei jätetä.
Miikan kirja evästää yhteiseloon, mutta se kertoo myös tulevasta koko maanpiiriä ajatellen. Profeetta näkee jotain, mitä aikaansa seuraava pyytää iltarukouksessa ja koko maailma kaipaa. Miika ennustaa rauhan ajan tuloa. Luku 4 on otsikoitu Tuleva rauhan valtakunta, jakeet 3-4: ”Hän, Herra, ratkaisee kansakuntien riidat, hän jakaa oikeutta väkeville kansoille lähellä ja kaukana. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja. Silloin jokainen saa istua mitään pelkäämättä oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla. Näin on Herra Sebaot sanonut.”
Tätä kohti, pelkäämättä, päivä ja kohtaaminen kerrallaan. Ja siinä, missä onnut ja epäonnistut, saat turvata kaverin apuun, ja laupeuteen. Kelvollisin suoritus on tehty ja hyvä elämä puolestamme eletty, kun Jeesus antoi kaikkensa puolestamme. Lepo vaan!
Marjaana Kotilainen, kirkkoneuvoston ja -valtuuston jäsen
Kun tekniikka palvelee lähimmäistä
Tekniikka on aina kiinnostanut minua, mutta en koe olevani oikein hyvä muistamaan tai ymmärtämään kaikkia teknisiä kommenvenkkejä. Auton moottorin koolla ja teholla on toki mitattava merkityksensä, mutta esimerkiksi auton kaasuttimen kokoaminen on minulle suorastaan rakettitiedettä. Monimutkaisuudesta huolimatta tekniikkaa tarvitaan mahdollistamaan ja palvelemaan meidän kaikkien arkea.
Lentokoneetkin ovat minusta aina olleet kiehtovia. Aikanaan Lapualla järjestettyjä Suomen Lähetysseuran vuosijuhlia tehdessäni keksimme nuorten tiimillä kysyä Suomen Lähetyslentäjiä yhteistyöhön kanssamme ja niinpä he järjestivät Kauhavan lentokentän kautta yleisölennätyksiä lähetysjuhlien maisemiin. Tekniikka siis palveli sekä innostuneita reissaajia, että samalla myös lähetyksen sanoman tunnetuksi tulemista.
Tänäkin päivänä eri puolilla maailmaan lennetään satoja Lähetyslentäjien lentämiä lentoja. Ensiapu- ja sairaalatarvikkeiden kuljetuksia syrjäisille puskakentille, loukkaantuneiden kuljetuksia hoitoon, kenties joku pieni kylä tarvitsee lehmän ruokaomavaraisuuden takaamiseksi tai paikallinen pastori kuljetuksen evankeliointimatkalle vaikkapa Papua Uusi-Guinean vuoristoalueelle. Muun muassa tällaisia lentoja lähetyslentäjät tekevät. Kutsuttuina kanssakulkemaan apua tarvitsevien kanssa ja samalla Jeesuksen viitoittamalla tiellä kutsumaan toiminnallaan ihmisiä Kristuksen armosanoman äärelle.
Viitasaarella MAF:fin (Mission Airforcen) työ tulee elokuun loppuun saakka näkyväksi museolentokoneen vierailun myötä. OH-MAF-museolentokone vieraili täällä edellisen kerran vuoden 2019 elokuussa ja tuolloin koneen äärellä kävi n. 800 eri-ikäistä vierailijaa. Tänä vuonna kone on nähtävillä mm. seurakunnan syyskauden avajaistapahtumassa torstaina 13.8. Tervetuloa tutustumaan Suomen Lähetyslentäjien ja yli 20 vuotta Afrikassa palvelleen koneen historiaan ja kenties vaikka istumaan lentokoneen ohjaimien äärellekin. Lisätietoa Suomen MAF:fin toiminnasta löydät maf.fi-sivuston kautta.
Siunaavin syyskauden aloitusmiettein
Alpo Syvänen, nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri
Pleikkareita, sadetta ja pyhiä hetkiä
Kesälomaani eivät mitanneet viikot tai hellepäivät, vaan sitä rytmittivät nuorten konfirmaatiot – kolme erilaista messua, kolme erilaista alttaria, kolme pysähdystä saman pyhän äärellä.
Kaikki alkoi äidin roolissa kotoisasti Viitasaaren kirkossa. Penkissä ympärille katsellessani näin sukupolvien jatkumon. Omien läheisteni lisäksi siinä istuivat lapseni koulukaverit, omat nuoruusvuosien ystävät ja heidän vanhempansa. Kaikki oli tuttua ja turvallista. Jälkeenpäin tämä messu keräsi juhlaväeltä kehuja lämpimästä tunnelmasta, joka kantoi meitä kokonaiset kaksi tuntia.
Kaksi viikkoa myöhemmin istuin Siilinjärven pienehkössä kirkossa ystävien ympäröimänä. Siellä nuoriso oli selvästi saanut vapaat kädet, ja lopputulos oli nerokas. Kirkkokansa hörähteli, kun rippikoululaisten esirukouksessa kiitettiin jalkapallon MM-kisoista ja pyydettiin Jumalalta PlayStation 6 -konsolin tulemista, sekä ettei tämä rippikirkko olisi kovin pitkä. Muiden rukouspyyntöjen toteutuminen jäi epäselväksi, mutta toiveista huolimatta Taivaan Isä päätti siunata juhlapäivää kaatosateella.
Seuraavana sunnuntaina Taulumäen suuressa kirkossa musiikki tarjosi hienon yllätyksen. Jyväskylän kanttori laittoi urut pauhaamaan nuorten itse toivomaa elokuvamusiikkia. Game of Thronesin ja Interstellarin mahtipontinen tunnusmusiikki nimittäin kuulosti kirkon holveissa todella juhlavalta ristisaaton saapuessa ja poistuessa keskikäytävää pitkin. Myös virsien alkusoittoihin oli upotettu sävelmiä juhlaväelle tutusta nykymusiikista. Yhteistä konfirmaatioille oli, että rippikoululaisten esittämissä lauluissa vanha punainen laulukirja loisti poissaolollaan, kun rippilapset lauloivat Juha Tapion ja Aki Tykin pop-lyriikoita. Vaikka oma nostalginen sydämeni kaipasi hetkittäin niitä perinteisempiä veisuja, on myönnettävä, että juhla on nuorten. He ansaitsevat omat sanansa.
Kaikista havainnoistani yksi oli kuitenkin hieman surullinen: mitä suurempaan kaupunkiseurakuntaan mentiin, sitä vaisummaksi kävi kirkkokansan yhteislaulu ja sitä enemmän messussa oli kiireen tuntua - juhlallisuus ja hartaus meinasivat jäädä etenemisen jalkoihin.
Silti, kaiken erilaisuuden keskellä, ydin ei muutu miksikään. Saarnat puhuttivat meitä kirkossa harvemmin vierailevia lempeästi, ja kyyneleet kihosivat silmiini poikkeuksetta joka ikinen kerta täsmälleen samassa kohdassa. Siinä, kun pappi kehotti meitä vanhempia, kummeja ja ystäviä muistamaan tehtävämme nuoren elämän tukena. Se on tärkein pyyntö, joka pitää – kirkon koosta, urkubiisistä tai vuosikymmenistä riippumatta.
Asta Kuntsi, diakonian projektityöntekijä
Monenlainen loma
Tätä kirjoittaessani on kesälomakausi vielä vilkkaasti käynnissä. Juhannukselta lomalle jääneet ovat toki jo töissä, mutta heinäkuun lomailevat viettävät vielä lomaa. Osittain varmaan siitä syystä, että koska Suomen kesä on usein varsin lyhyt ja niin erilainen kuin valtaosa vuodesta on, latautuu niihin muutamiin viikkoihin usein paljon odotuksia, suunnitelmia ja toiveita.
Sosiaaliseen mediaan monet postaavat kuvia lomareissustaan. Kuvissa on upeita maisemia, suomalaisittain erikoisia kohteita ja ennen kaikkea iloisia ja onnellisia ilmeitä. Näin toki kuuluukin tehdä. Onnensa ja ilonsa saa näyttää myös ulospäin. Kaikille loma ei tietenkään tarkoita tätä samaa.
Monet odottavat lomaltaan ennen muuta huolettomampaa aikatauluttomuutta. Aamulla kello ei ole soimassa tiettyyn aikaan eikä puhelimessa ole hälytystä päällä muistettavista asioista, kun päivän aherrusta ei tarvitse sovittaa tiettyyn aikatauluun. Aikatauluttomuus tuo vapautta ja väljyyttä.
Useat ihmiset nauttivat lomallaan myös siitä, että voi kiireettömästi nauttia kahvittelusta hyvän kaverin kanssa. Voi liottaa varpaitaan viileässä järvivedessä ja samalla kuunnella lokin kirkumista järven yllä ja katsella laineiden liplatusta auringonkilossa. Myöhäinen pyöräretki heinäpellon viertä pitkin, jolloin tuoksuna on vasta kaadetun heinän tuoksu ja näkymänä usvan nouseminen pellosta, joka saa maiseman näyttämään pehmeältä ja rauhalliselta. Aikaisin aamulla auringon ensisäteet siivilöityvät upeasti puiden lomasta. Aamukävelyllä metsäpolulla voi nauttia lintujen konsertista kera vienon kukkaistuoksun. Eikä tuo auringonlasku Savivuorelta katsottuna häpeä yhtään auringonlaskua mistään muualtakaan.
Edellä mainittu on meille useimmille ihmisille mahdollinen ja ilmainen tapa nauttia kesästä ja vapaammasta elosta. Kaikki eivät pääse kokemaan tätäkään. Laitoksissa on paljon ihmisiä, joille vuoden- tai loma-aikojen vaihtelut eivät näy mitenkään. Olisikohan meillä muilla mahdollisuus muuttaa tätä tilannetta ja tarjota vaikka pieni hetki vaihtelua heille? Asian ei tarvitse olla iso. Jäätelön ja mansikoiden syönti ulkona, makkaranpaistaminen nuotiolla tai vaikka kävelylenkki lähimaastossa. Meille nämä voi hyvinkin olla pieniä asioita ja helppo järjestää, mutta laitoksessa olevalle kenties ainutkertainen kokemus kesästä.
Mukavaa kesää Sinulle miten ikinä sen vietätkin!
Jaana Hyppönen, varhaiskasvatuksen tukiryhmän pj.
Valintojen viidakossa
Kesä on valon, vapauden ja rajattomien mahdollisuuksien aikaa, varsinkin meille suomalaiselle, jotka puoli vuotta kerrallaan odotamme valon ja lämmön saapumista. Kalenteri täyttyykin helposti menovinkeistä, tapahtumista ja tekemisistä. Maailma pursuaa tarjontaa ja sosiaalinen media muistuttaa, mitä kaikkea juuri nyt pitäisi kokea ja nähdä.
Mutta kun kaikkea on tarjolla yllin kyllin, voi huomata seisovansa risteyksessä tietämättä, mihin suuntaan kääntyisi. Oleellinen hukkuu taustahälyyn.
Hyvät, kauniit ja viihdyttävätkin asiat voivat muodostua meluksi, joka peittää alleen sen kaikkein tärkeimmän. Huomaamatta sydämemme voi alkaa täyttyä levottomuudesta.
Ensi sunnuntain evankeliumissa (Matt. 7:13–14) Jeesus puhuu kahdesta tiestä: ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään! Vain harvat löytävät sen.”
Jeesuksen sanat saattavat ensikuulemalta tuntua ankarilta tai rajoittavilta. Mutta kenties ne ovatkin suurin mahdollinen rakkaudenosoitus ja opaste erilaisten polkujen varrella. Lavealla tiellä virta vie mukanaan, tartutaan kaikkeen siihen, mitä hetken mielijohde tai ympäristön paine vaatii. Mutta kun yritämme tarttua kaikkeen, kätemme saattavat jäädä lopulta tyhjiksi.
Ahdas portti ja kapea tie kutsuvat meitä pysähtymään ja karsimaan. Se ei tarkoita ilon kieltämistä, vaan keskittymistä. Se on kutsu kysyä itseltään: mikä ravitsee sieluani oikeasti? Mikä kantaa minua? Mitä minä itse haluan?
Kapea tie on luottamuksen tie. Se on suuntautumista kohti Jumalaa, joka ei vaadi meitä suorittamaan tai optimoimaan kaikkea. Hän kutsuu meitä olemaan läsnä, missä sitten olemmekaan tai mitä teemmekään. Silloin olemme enemmän kokonaisia.
Tänä kesänä on lupa hidastaa. On lupa sulkea puhelin, istua laiturin nokkaan ja kuunnella tuulen suhinaa puissa, huomaamaan arjen pienet ihmeet, ne, jotka vilisevät ohi, kun juoksemme niin lujaa. Keskellä elämän moninaisuutta Jumala kutsuu radikaaliin lepoon, luottamukseen, että maailma pyörii hetken ilman meitäkin.
Anna heräävän aamun tai hiljaisen iltarannan muistuttaa sinua siitä, että kaikkein arvokkain löytyy usein siitä, mikä on yksinkertaista, aitoa ja hiljaista. Hyvää kesää!
Minna Rantalainen, kirkkoherra