Aiemmin julkaistuja Ristipistoja

 

Virvon, varvon vitsasella

 

”Virvon varvon vitsasella, kosken pajun oksasella,

Jumala sinua siunatkoon!”
 

”Virvon, varvon vitsasella, tällä pajun oksasella.

En mä sulta palkkaa vaadi, enkä velkakirjaa laadi.

Jumalan siunausta sinulle!”
 

”Tuoreeks terveeks, terveys enenemähän, lääkkeet vähenemähän, tauti häviämähän,

oma jalka kapsakka, leipä suussa napsakka.

Jumala sinua siunatkoon!”
 

Esimerkiksi tällaisilla toivotuksilla ja koristelluilla pajunoksilla varustetut virpojat saapuvat taas sunnuntaina oville.

Virpominen pajunoksilla kuuluu yhä suomalaisiin pääsiäisperinteisiin. Palmusunnuntaina ovelta ovelle kiertäville tytöille ja pojille tapa on usein hauska keino hankkia makeisia ja suklaamunia. Mutta virpomisessa on kyse vanhasta kristillisestä perinteestä. Perinteen taustalla on vahva uskonnollinen symboliikka.

Virpomisperinteen alkuna ovat ne palmunoksat, joita ihmiset heiluttelivat tervehtiessään riemuhuudoin Jeesusta, joka ratsasti aasilla Jerusalemiin. Kun meillä ei ole palmunoksia, tilalle valittiin paju, joka keväällä herää ensimmäisenä pajunkissoineen. Sen oksat koristeltiin värikkäin nauhoin, höyhenin ja erilaisin koristein korvaamaan palmunlehdet. Tapa virpoa on levinnyt meille Karjalasta ja Venäjältä.

Olet tervetullut ensi lauantaina seurakuntatalolle omien pajunoksien kanssa. Koristelemme niitä siellä yhdessä ja sitten voit käydä palmusunnuntaina ilahduttamassa ja toivottamassa siunausta ystävillesi, naapureillesi ja tuttavillesi.

Sillä virpominenhan on siunaus.


Sari Toikkanen, lastenohjaaja

 

Jopa oli kinkerit!

Oletko ollut kinkereillä? Nyt niihin taas pääsee, sillä talven kinkerikierros on käynnissä.

Kinkereiden historia alkaa keskiajan papiston ripitysmatkoista. 1600-luvun loppupuolella kirkkolakiin kirjattiin lukukinkereiden pitäminen. Vanhempien, isäntien, palkollisten ja muun työväen sekä lukuiässä olevien lasten tuli kokoontua lukupiireittäin.

Lukukinkereillä on tärkeä rooli lukutaidon kehittymisessä. Lukutaitoa ja katekismuksen tuntemusta kuulusteltiin kinkereillä. Ennen koululaitoksen kehittymistä ei lukemista muualla juuri opetettukaan. Kinkerit olivat yhtä lailla osa kasteopetusta, kristillistä kasvatusta.

Kaikkialla kinkereitä ei enää järjestetä lainkaan, mutta Viitasaarella niitä on ohjelmassa monia tänäkin kevättalvena ja aiheena on Pyhä Henki. Rohkeasti vain mukaan, jos kinkerit kiinnostavat, vaikka tiedonhalusta. Kinkereillä käy ihan tavallisia, mukavia ihmisiä. Kaikki ovat tervetulleita.

Nykyään kinkerit ovat huomattavasti rennompia tilaisuuksia kuin vielä jokunen vuosikymmen sitten. Tilaisuuksia voi luonnehtia leppoisiksi ja yhteisöllisiksi.

Kinkerit-sanassa kaikuukin myönteinen sävy. ”Jopa oli kinkerit!” ja ”Olisi kinkerit tiedossa” –lausahdukset ovat useimpien korvissa merkki siitä, että mukavaa on ollut tai on tiedossa.

Tuija Siidorow, tiedottaja

 

Pimeydestä valoon

Meillä on upea luonto! Se on Jumalan suuri lahja meille. Aina on yhtä suuri ihme, kun keväällä valo lisääntyy niin vauhdilla. Pimeä väistyy ja valo tulee tilalle. Samoin luonto herää pikkuhiljaa talven jäljiltä eloon. Linnut laulavat ja pian saamme kuunnella upeaa konsertointia ympärillämme. Lumi sulaa pikkuhiljaa samalla paljastaen ruman karun elottoman luonnon, joka lopulta herää henkiin paljastaen kukoistuksensa.

Samoin on elämänkin laita. Joskus on synkkää ja tuntuu, että elämästä valo on kadoksissa. Sitten joku saa valon pilkahtamaan synkkyyteen. Tuohon tarvitaan usein avuksi toisia ihmisiä kohtaamaan, kuuntelemaan, tukemaan, kulkemaan rinnalla. Jeesus opetti meitä rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseään ja tekemään toiselle niin kuin toivoisi itselle tehtävän. Näin kun aina tekisimme, voisimme tuoda valoa monelle kanssakulkijalle ja samalla saada lisää valoa omaankin elämään.

Paaston aikana valmistaudumme pääsiäisen ilosanoman vastaanottamiseen, siihen, että Jeesus kulki raskaan tien ristille kantaen meidän epätäydellisyytemme ja ylösnousemisellaan voitti kuoleman. Siksi ja siihen luottaen elämä ja valo voittaa pimeyden. Jumala rakastaa meitä jokaista ja haluaa kulkea mukana elämässämme.

Kuljetaan eloa toisiamme rakastaen ja tukien, autetaan toisiamme pimeydestä valoon!

Anneli Palonen, diakonissa

 

Kristus, kirkkauden toivo

"Niinkuin on hanki valkoinen kirkkaimman auringon alla, puhdistuu tunto ihmisen armolle antautumalla. Jokainen muisto kunniaton pois kirjoista taivahan pyyhitty on, kun kaikki synnit on anteeksi annettu Jeesuksen ristin tähden."

Tätä Lasse Heikkilän laulua olen viime päivinä usein hyräillyt ja ihmetellyt tätä valtavaa maaliskuun hankien kirkkautta ja valon lisääntymisen tuomaa uutta elämää koko luomakunnassa. Pihapiirin linnut ovat alkaneet sirkuttelemaan ja jostain kaukaa tuoksahtaa hentoisesti jo kevään ensi tuoksut.

Tänään on kevätpäiväntasaus. Talven selkä on taittunut ja kuljemme valoa kohti. Olen itse syntynyt juuri tähän aikaan, ja koen vahvasti valon elvyttävän ja piristävän voiman.Valo myös paljastaa kaiken pölyn ja lian, ja kutsuu siivoustalkoisiin. Myös sisäinen ihmiseni kokee tässä häikäisevässä valossa puutteellisuutta, rikkinäisyyttä ja synnin likaa. Miten selviän tästä kaikesta seesteisyyteen ja puhtauteen? Hyräilen jälleen tuota ihanaa laulua: "Niinkuin on metsä hiljainen sylissä yön avaruuden, vaiti on kaiku syytösten huoneissa sydämen uuden. Poissa on paino menneisyyden, käy armahdus ylitse ymmärryksen, kun kaikki synnit on anteeksi annettu Jeesuksen ristin tähden."

Jumala kutsuu meitä kaikkia tykönsä, omistamaan kokonaisesti Poikansa Jeesuksen Kristuksen täydellisen sovituksen Golgatan ristinpuulla. Saamme asettautua turvallisesti valoon, Jumalan Sanan valoon. Minkä valo paljastaa, sen veri puhdistaa!

Kristus Jeesus on Jumalan kasvojen säteily, kirkkauden toivo!

Jesajan kirjasta saamme lukea: "Niin Hän tuli heidän pelastajakseen, vapautti heidät ahdingosta. Ei sanansaattaja, ei enkeli, vaan Hänen kasvojensa kirkkaus pelasti heidät."

Siunattua paastonaikaa!

Elina Räsänen, jumalanpalvelustukiryhmän vetäjä, kirkkovaltuutettu

 

Osallistu sinäkin piispantarkastukseen

Seurakunnassamme on loppuviikon ajan erityinen juhlahetki, piispantarkastus. Siihen voivat osallistua kaikki.

Ennen muuta haluan kutsua kaikkia viitasaarelaisia sunnuntaina kirkkoon viettämään perhemessua, jonka piispa toimittaa yhdessä seurakunnan lasten ja aikuisten kanssa. Messun jälkeen kirkossa piispa ja hänen työryhmänsä jäsenet pitävät päätöspuheenvuorot eli kertovat keskeiset näkemyksensä seurakuntamme tilanteesta. Kirkosta siirrymme lounaalle seurakuntatalolle, jossa halutessasi voit tukea Yhteisvastuu-keräystä.

Perjantaina piispantarkastus alkaa kaikille avoimella rukoushetkellä ja aamupalalla seurakuntatalon alakerrassa, Takataskussa. Siellähän kokoontuu joka perjantai Eväsreppu –niminen aamiaistapahtuma, jossa myös jaetaan kaupoista ylijäänyttä ruokaa.

Perjantaina klo 16 kutsun kaikkia Haaveeni 2.0 –valokuvanäyttelyn avajaisiin Wiitakeskukseen.

Lauantain ohjelma keskittyy neuvotteluihin luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa, mutta kutsun kaikkia seurakuntatalolle klo 14 päiväkahville ja sen jälkeen pidettävään seurakuntaneuvottelun yleiseen osioon.

Seurakunnalle piispantarkastuksessa on tärkeää mahdollisuus saada uusia näkökulmia ja ohjausta toiminnan kehittämiseen. Ulkopuoliset näkevät ehkä jotain sellaista, jota minä tai muut pitkäaikaiset vastuunkantajat eivät huomaa. Tuntuu mukavalta, että monella viitasaarelaisella on mahdollisuus tavata piispa. Mielestäni Simo-piispamme on viisas mies ja hyvä tyyppi.

Antti Hiltunen, kirkkoherra

 

Tuhkakeskiviikko, paasto

Vuosi on vierähtänyt taas, olemme tuhkakeskiviikossa. Juuri oli laskiainen, laskeuduimme paastoon. Meidän pitäisi jaksaa syödyllä  hernekeitolla ja läskillä  pääsiäisaamuun asti. Ei vaineskaan, eihän Jeesus käskenyt, että kurittaisimme itseämme.

Jeesus sanoi paastoamisesta  (Matt.6:16-18): Kun te paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti he ovat jo palkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

Jeesus kutsui meitä sydämen paastoon. Paastolla on monta sektria, ruokapaasto opettaa meitä ymmärtämään sisarta ja veljeä jotka kärsivät puutteesta, paasto parhaimmassa tapauksessa avaa silmämme. Eräs mummu kertoi pitävänsä kahvipaastoa. Aina, kun kahvihammasta alkoi pakottaa, mummu alkoi rukoilla.

Jesaja ohjeistaa hyvin paastoon (Jes.58:3): ”Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme? Etkö näe, kuinka me kuritamme itseämme?” Näen kyllä! Paastopäivinäkin te ajatte omia etujanne, te ahdistatte niitä,jotka raatavat puolestanne.

Voitto Niskanen, riviluterilainen

 

Mustaa ja valkoista

Akasia-puun siluetti polttavaa ilta-aurinkoa vasten ja savannimaisemaa silmänkantamattomiin. Siitä alkoi nuortenillassa vierailleen Eetun esitys. Kuvamatka nuoren miehen lähetyskoulutusreissulle Tansaniaan. Suomen lähetysseuran järjestämä harjoittelumatka vei hänet niin kahden miljoonan asukkaan Mwanzaan kuin äärettömän köyhiin maalaiskyliin. Maakunnan pääkaupungin tuomiokirkosta savannikylän riukujen ja pressujen vuoraamaan kyläkirkkoon. Nuortenillassa pääsimme myös vilkaisemaan Tansanian luterilaisen kirkon nuorten leireille, joissa innostus korvaa puitteiden karuuden ja sanoman tuoma aito ilo vapauttaa monista menneisyyden taakoista. Ehkä tuo sanoma, ehkä tuo vapautumisen tunne, ehkä mieleen syttyvä ilo ovat osaltaan syitä kirkon valtavalle kasvuvauhdille. Hyvää uutista on hyvä kertoa toisillekin ja he taas vuorostaan kertovat sitä eteenpäin.

Mustia ja valkoisia tasa-arvoisina yhteistyökumppaneina, tasa-arvoisina ihmisinä Luojansa edessä. Tästä saimme kuulla ja oppia. Kenties jollekulle syttyi pieni kipinä lähteä inhimilliselle matkalle Jumalan työkaveriksi tai pohdinta tukea toisen lähtemistä.

Iloitsevin terveisin,

Alpo Syvänen, nuorisotyönohjaaja, lähetyssihteeri

Pieniä askelia

Uutisvirran keskellä istun. Suru-uutisten, niin tuttujen kuin julkistenkin henkilöiden jättäessä tämän vaelluksen ja ilouutisten, pienten ihmeiden saapuessa ja ihmisten löytäessä toisensa. Tämän keskellä istun. Ja ihmettelen. Ihmettelen arkea ja ihmettelen elämää. Tämän kaiken saamme lahjaksi ja samalla tämän kaiken saamme kannettavaksi. Voittoja ja tappioita, juhlia ja surujuhlia, kohtaamisia ja pohjatonta yksinäisyyttä. Kaikkea saamaamme emme välttämättä haluaisi, mutta elämäämme se kuitenkin kuuluu. Kiitos siitä, vaikka välistä kiitos kuulostaisikin katkeralta. Kiitos. Pienillä askelilla lähdemme matkaan, jossain vaiheessa kiiruhdamme ja harpomme, sitten taas jatkamme pienillä askelilla hitaasti kiiruhtaen. Elämänvirran valtatiellä, Luojan luomien yhteisellä ristin ja toinen toisensa kantajien kotitiellä.

Työssäni saan tavata niin monen ikäisiä ihmisiä. Matkansa alkuvaiheen viisaudesta ammentavia ja niitä, joilla elämänkokemuksen syvä kaivo on täynnä ihmisyyttä ja toivottavasti myös armoa. Todellisen viisauden alkua kun vaan uskaltaisimme etsiä. Tai hyväksyä sen, että Hän kun etsii meitä ristille rakkauden syleilyyn ojennetut kädet avoimina.

Alpo Syvänen, nuorisotyönohjaaja, lähetyssihteeri

 

Ansaittu armo

Kuvitellaanpa, mitä tapahtuisi, jos me ihmiset saisimme määrittää mitä on armo. Asiat olisivat voineet mennä tähän tapaan.

Tehtävään tartuttiin ja koottiin ihmiskunnan viisaimmat miettimään. Ajatuksia sinkoili ilmassa. Yksi ehdotti, että mietittäisiin, millaisin ehdoin armon saisi. Toisella oli jo lista mielessään siitä, millaiset ihmiset jätettäisiin ulkopuolelle. Välillä keskustelu yltyi melkein riidaksi. Lopulta oltiin samaa mieltä siitä, että armon saannilla täytyisi olla minimivaatimukset. Listaan tuli mm. rikkomusten sovittaminen, halu olla armon arvoinen, halu käyttäytyä hyvin lähimmäisiä kohtaan sekä elämän ja Jumalan kunnioittaminen. Lopputuloksena saatiin määritelmä: ansaittu armo. Työryhmä oli hyvin tyytyväinen työnsä tulokseen.

Millaiseksi elämä muodostui tällaisen armon kanssa? Kaikille jaettiin pienet vihot, joihin tuli merkitä asiat, joiden arveli vaikuttavan armon saantiin myönteisesti. Pian ihmiset alkoivat vertailla vihkojaan. Naapurin vihko näytti paljon täydemmältä kuin oma. Kateus ja kilpailu alkoivat täyttää elämää. Ihmiset olivat riidoissa keskenään, koska jokaisella oli jotakin sanottavaa toisen ansiolistasta. Mikä hyväksyttäisiin mukaan ja mikä ei?

Pian maailma oli täynnä surullisia ja yksinäisiä ihmisiä. Ansaittava armo oli onnistunut kehittämään armottoman maailman.

Jumala katseli ihmisten puuhia murheellisena. Hän tiesi, etteivät ihmiset koskaan pystyisi ansaitsemaan armoa, mutta hän silti rakasti heitä jokaista. Hän päätti antaa armon lahjaksi. Hän antoi armon, joka on niin avara, että parhainkaan ei kelpaa Jumalalle omilla ansioillaan eikä huonointakaan suljeta ulkopuolelle. Hän lähetti maailmaan Jeesuksen, oman Poikansa.

Antti Hiltunen, kirkkoherra

 

Haasteita ja lupauksia

Jokainen on varmaan joskus verrannut itseään muihin. Jos jotenkin olet onnistunut välttelemään tätä, voin kertoa, ettei se oikeastaan koskaan pääty hyvin. Ei ole väliä sillä, kuinka hyvä jossain asiassa on, joku muu on aina parempi siinä ja monessa muussakin asiassa. Kun kokee olevansa huonompi kuin kukaan toinen, mikään ei enää onnistu.

Näin tammikuun lopulla on mukava seurata toisten onnistumisia vuoden vaihtuessa tehtyjen lupausten osalta. Joku on onnistunut ulkoilemaan joka päivä tai opetellut laittamaan itse ruokaa. Joku on lukenut 10 kirjaa ja toinen on opettanut itselleen tehokasta työskentelyä. Minä olen opetellut vain katsomaan vierestä, kun muut toteuttavat unelmiaan. Minä olen levännyt ja se tuntuu hyvältä. Samalla kuitenkin ärsyttää se, että muut ovat onnistuneet hienoissa jutuissa, mutta minä en.

En minä oikeastaan edes osaa levätä tai nukkua kovin hyvin. Pikkuveljeni on niissäkin paljon parempi. Varmuudella voin kuitenkin sanoa, että on olemassa joku, joka ei vertaile meitä toisiimme. On olemassa joku, joka ei näe meitä toinen toistaan huonompina. On olemassa Hän, joka rakastaa heitäkin, jotka epäonnistuivat lupaustensa täyttämisessä.

Marja Puustinen, nuori seurakuntalainen

 

Paluu Ristipistoja -sivulle