Aiemmin julkaistuja Ristipistoja

Määräys korkeimmalta taholta

Kaksi tuhatta vuotta sitten Jeesus käski:

”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28)

Kaste on lupaus: Minä olen teidän kanssanne. Tuokoon tulevaisuus mitä tahansa, Jumala on vierellä. Jeesus pyytää luottamusta, vaikka elämä välillä heittää yllätyksiä eteen.

Kaste on vastuu: Minulla on kaikki valta. Kristuksen nimessä kastettuna voi marssia reteesti takki auki maailmaan. Valta tuo kuitenkin mukanaan myös vastuun. Jeesus opetti huomaamaan yksinäiset, kiusatut ja syrjityt – ei sulkemaan silmiä. Jeesus opetti suvaitsemaan, ei arvostelemaan. Jeesus käski pitämään huolta, ei eristäytymään omiin kupliinsa.

Kaste on tehtävä: Opettakaa heitä noudattamaan. Jeesus kutsui kertomaan siitä, mikä elämässä on lopulta tärkeää.

Antti Hiltunen, kirkkoherra

Tähti pimeällä taivaalla

Olimme vuosia sitten hyvän ystäväni kanssa matkalla Israelissa hänen vanhempiensa luona. He toimivat tuolloin Suomen Lähetysseuran lähetteinä Jerusalemissa. Vaikka olin aiemminkin käynyt Israelissa, yllätyin tuolloin taas siitä, kuinka yllättäen siellä tulee iltaisin aivan säkkipimeää. Mietin, miltä mahtoikaan näyttää ensimmäisenä loppiaisena Jerusalemista vain kivenheiton päässä pienessä Betlehemin kaupungissa, kun suuri tähti loisti taivaalla pimeän kaupungin ja sen tallin yllä, jossa Jeesus-vauva oli? Tähti näytti tietä paimenille ja itämaan tietäjille, jotka saapuivat kumartamaan lasta.

Loppiaisen viesti on se, että tuo seimen lapsi oli ja on koko pimeän ja rauhattoman maailman valo. Hän, Jeesus, ei kutsu kahleisiin, omilla teoilla tai kovalla ponnistelulla Jumalan hyväksynnän tavoittelemiseen. Hän kutsuu Jumalan lapsen asemaan, aitoon ja merkitykselliseen elämään seurassaan. Hän ei kutsu seuraansa vain idän viisaita miehiä ja kedon paimenia, vaan myös sinua, minua ja jokaista maailman ihmistä. Tänäänkin hän nostaa ihmisiä pelon ja rauhattomuuden alta iloon ja vapauteen niin Suomessa kuin Israelissa, Tansaniassa tai Japanissa. Hän on siellä, missä köyhä ja suojaton saa turvan ja ravinnon ja kuulee olevansa hyvän Jumalan rakas lapsi.

Anna Karjalainen, kanttori

Naiset pappeina yli 30 vuotta

Olemme päässeet juuri aloittamaan 2020-luvun. Olkoon se meille lempeä, mutta rohkea, hyvään kannustava.

2010-luvulla monen asian sanotaan muuttuneen nopeammin kuin koskaan ennen. Jotkin asiat muuttuvat nopeasti, jotkin hitaasti. Onko 30 vuotta lyhyt vai pitkä aika sille, että naiset ovat voineet toimia pappeina Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa?

Ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi 1988. Päätös pappisviran avaamisesta naisille oli tehty kirkolliskokouksessa kaksi vuotta aiemmin. Sitä ennen siitä oli äänestetty jo kolme kertaa.

Nyt naisten osuus päätoimisista, kokoaikaisista pappien palvelussuhteista on yhteensä lähes 50 %. Seurakuntapastoreina naisia on 60 %, kappalaisena yli 40 %. kirkkoherroina noin 20 prosenttia ja muissa viroissa noin 60 %.

2000-luvulla enemmistö papeiksi vihityistä on ollut naisia. Piispana on toiminut toistaiseksi kaksi naista.

Edelleen naisten pappeutta myös vastustetaan hieman. Viitisen vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan kirkon jäsenistä ja työntekijöistä naisten toimimista pappeina vastusti 5 %. Seurakuntien luottamushenkilöissä osuus oli noin 9 %.

Minut kastettiin vauvana ortodoksiksi. Ortodoksinen kirkko ei ole naisia papiksi hyväksynyt, mikä on minua rieponut koko ikäni. Äänestin jaloillani, koska koin luterilaisuuden enemmän arvojani vastaavaksi.

Maailma muuttuu. Voimme muuttaa sitä itsekin tai asemoida oma sijaintimme uudelleen. Maailmanhistoriassa 30 vuotta on ohikiitävä hetki, ihmiselossa pitkä pätkä. Minulle luterilaisuus on hyväksyntää ja armoa, vaikka vielä on tekemistäkin tasaveroisuuden tiellä.

Tuija Siidorow, tiedottaja

 

Tulevaisuudenuskosta

Lapuan piispan Simo Peuran mukaan lasten oikeudet jäävät yhä liian usein toteutumatta, vaikka YK:n lasten oikeuksien sopimus on hyväksytty 30 vuotta sitten. Hänen mukaansa myös Suomessa lapsia kohdellaan huonosti.

”Kiusaaminen on edelleen todellisuutta. Sosiaalinen media repii rikki. Vanhemmilla ei ole lapsille ja nuorille tarpeeksi aikaa, ja liian moni nuori jää ammatillisen koulutuksen, työelämän ja lopulta yhteisen hyvinvoinnin ulkopuolelle”, Peura sanoi saarnassaan itsenäisyyspäivänä.

Vastausten löytäminen epäkohtiin on Peuran mukaan poliittisten päättäjien asia. Samalla itse kunkin asenne on tärkeä. ”Vähäisen tulee olla suurin ja erityisesti häntä on palveltava, jopa itsensä unohtaen.”

Hän muistutti, että Jeesus käänsi ylösalaisin niin oman aikansa kuin nykyajankin inhimilliset arvostukset ja arvoasetelmat. Oppilaiden kinastellessa siitä, kuka heistä on suurin, Jeesus nimesi suurimmaksi toisten palvelijan ja lapsen.

”Tänään on huolehdittava tarkasti siitä, että lapsen ja nuorten tulevaisuudenusko säilyy. Huolipuheen sijasta on rohkaistava toivoon ja sanottava, että suuriakin maailman ongelmia voidaan yhdessä ratkoa.”

”Äidin ja isän kutsumus on suuri elämän rikkaus, ja toisen palveleminen ja auttaminen kantaa. Näissä asioissa tekomme ja esimerkkimme puhuvat selvimmin ja vahvistavat lasten ja nuorten uskoa tulevaan.”

Piispa Simo Peuran sanoin Viitasaaren evankelisluterilainen seurakunta toivottaa kaikille siunausta joulun aikaan!

Ajan laskemista jouluun

Lapsille ja nuorille oleellinen osa joulun odotusta on ajan laskeminen jouluun. Hyvissä ajoin ostetut tai askarrellut adventtikalenterit nostattavat pintaan hymyjä ja yllätysten synnyttämää ihastusta. Joulukuun ensimmäinen aamu on monissa kodeissa täynnä jännitystä pyjama-asuisten lasten availlessa kuva-, suklaa-, tai tilpehöörikalentereidensa ensimmäisiä luukkuja.

Meillä kotona on jokavuotinen seinälle ripustettava joulukalenteri, jonka enkeli- ja tähtitaskuihin äiti sujauttaa iltaisin pienen yllätyksen seuraavan päivän avausvuorossa olevalle. Vaikka ihan pieniä lapsia ei meidän perheessämme enää olekaan, myös me vähän vanhemmat iloitsemme siitä. Jokainen avattu luukku vie meidät päivää lähemmäksi joulua, tehden kenties samalla suun makeaksi. Joulukalenteri saa hyvän mielen yhtä lailla muillekin kuin alle kymmenvuotiaille, vaikka mahdollisesti hieman eri tavalla. Tänä vuonna keksimme laittaa joulukalenteriimme myös pieniä tekoja, joilla luukun avaaja ilahduttaa jotakuta perheessämme.

Se onkin monen muun ohella asia, jota rakastan joulussa – se, että joulu antaa kaiken kiireen keskellä iloa myös etukäteen. Lopulta kaikkien valmisteluiden jälkeen on mukava rauhoittua viettämään joulua läheisten ihmisten kanssa joululaulujen, herkkujen ja jouluevankeliumin äärelle.

Jouluisin terveisin Elsa Summala

Odota rauhassa

Nopeus ja vauhti lisääntyvät. Tiedonsiirto, matkustaminen ja monet työtehtävät helpottuvat ja nopeutuvat jatkuvasti. Tuntuu, että nopeuden ja vauhdin suoma mukavuus kuitenkin häviää: kun vauhti lisääntyy, lisääntyy myös kiire. Kun tahti kiristyy, kasvavat myös odotukset ja vaatimukset. Nopeammin tehdystä työstä tai vauhdikkaammin tehdystä matkasta huolimatta jäljelle jää lopulta vähemmän aikaa.

Adventtiaika opettaa rauhoittumista. Vanha neuvo kuuluu: älä tee sitä, millä on kiire, vaan se, mikä on tärkeää. Adventtiaika tarjoaa tilaisuuden kysyä itseltämme, mikä elämässä on tärkeää. Voisiko elämää yksinkertaistaa, jotta tärkeälle jäisi aikaa? Voisiko jotain kiireellistä jättää tekemättä?

Adventtiaika opettaa levollisuutta. Aika kuluu kuin laadukas kynttilä, tasaisesti. Joulu lähestyy päivä kerrallaan. Odotammepa innolla tai peläten, joulu tulee, kun on sen aika. Samoin on Jumalan lupausten kanssa. Ne täyttyvät, kun Jumalan aika täyttyy. Me saamme odottaa ja opetella luottamaan.

Adventtivirsi muistuttaa:

”Näin Herraasi saat luottaa öin päivin kokonaan

kyselemättä suotta, tuleeko auttamaan.

Hän voi, hän tahtoo tulla, hän tietää vaivasi

ja täynnä rakkautta sen muuttaa rauhaksi.” (Virsi 8)

Antti Hiltunen, kirkkoherra

 

Rokkia, räppiä ja Jumalan Sanaa

Toissa viikonloppuna kokoontui Maata Näkyvissä -festareille, Turun Messukeskukseen ja Gatorade Centeriin, yhteensä 17 500 kävijää. Viikonloppuun mahtui kymmeniä konsertteja, raamattuopetuksia, näytelmiä ja ylipäätään paljon mukavaa tekemistä. Viitasaarelta festareille osallistui noin kolmekymmentä reissaajaa, osa nuorisotyön järjestämällä yhteiskuljetuksella ja osa omilla kyydeillään.

Itselleni nämä festarit olivat jo 30. tai 31. käyntikerta ja ryhmässämme reissasi niin monia festarikonkareita kuin myös festareiden ensikertalaisiakin. Nuorilta keräämäni palaute on ollut varsin positiivista ja jo nyt monet suunnittelevat ja odottavat ensi vuoden retkeä. Eräs nuori määritteli kokeneensa valtavan lämmintä yhteishenkeä, hauskanpitoa ja silti myös mietteitä herättäviä opetuksia Jumalasta ja ihmiselämästä. Eli voisiko ajatella, että hän oli tuolla elänyt seurakunnan elämää, jos kohta ihan joka päivä ei meilläkään ole tarjolla noin lennokasta toimintaa.

Eiköhän liene niin, että arjen puurtamista tarvitsemme elämän ylläpitämiseksi, mutta oma sijansa on myös juhlahetkillä, Sanan puhuttelulla ja hyvällä mielellä. Toivottelen siunattua adventtiaikaa ja rauhaa maan päälle ja ihmisten mieliin.

Alpo Syvänen, nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri

 

Lasten valtakunta

Vietämme tänään keskiviikkona 20.11. lapsen oikeuksien päivää. Päivä tuo mieleeni monet kastejuhlat, joissa olen saanut olla mukana. Kasteperheessä vanhemmat ovat valmistelleet juhlaa, vauvan hiukset on harjattu, päälle on puettu suvussa kulkeva kastemekko, pöytä on katettu, liinat silitetty, kakut leivottu ja kuorruteltu. Sukulaisten ja läheisten piiri on kokoontunut juhlataloon. Tilaisuuden aluksi laulamme usein Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehenMinne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa… Juhlassa luetaan aina lasten evankeliumi Markuksen evankeliumista. Siinä Jeesus asettaa lapsen esikuvaksi aikuisille ja sanoo: Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse. Huomaan miettiväni, miten lapset sitten ottavat Jumalan valtakunnan vastaan lapsen tavoin.

Toissa sunnuntaina me aikuiset saimme hyvän esimerkin lapsen luottavasta ja kyseenalaistamattomasta uskosta. Saarnassani pyysin lapsia tulemaan kirkon etuosaan katsomaan samana aamuna saamiani isänpäivälahjoja. Juttelimme samalla Jumalasta. Eräs lapsista kertoi, että hän ajattelee Jumalan kuulevan. Hän sanoi ajattelevansa, että kun iltarukouksessa laittaa kädet ristiin, avautuu vähän niin kuin kännykkäyhteys Jumalalle. Hänen kanssaan voi jutella asioistaan ja vaihtaa kuulumisia.

Lapsenoikeuksien päivän teemana tänä vuonna on lapsen oikeus olla oma itsensä. Meidän aikuisten tehtävänä on turvata tämä oikeus lapsillemme. Kastejuhlan päähenkilöt osaavat ainakin olla tilanteessa omana itsenään. Joku itkee, joku katsoo rauhallisesti sylikummiaan silmiin, joku kunnioittaa tilaisuutta nukkumalla sikeästi toimituksen ajan. Omana itsenämme saamme jokainen luottaa, että Jumala on ja Jumala kuulee.

Jussi Summala, seurakuntapastori

Valoa pimeyteen

"Lopuilla rahoilla, viimeisilläni, ostin keltaisen krysanteemin.
Ja jokaisella hehkuvalla teriöllään se lunastaa elämää takaisin.
Katselkaa kedon kukkia, sanoi Jeesus, ja minä katselen syvälle ja kauan
krysanteemini sydämeen, kunnes toivo kuin arka pieni lintu
asettautuu kämmenelleni."

Elämme vuoden pimeintä aikaa, kaamosta. Tässä pimeydessä tarvitsemme lisävaloja, kynttilöitä ja lyhtyjä luomaan tunnelmaa ja antamaan lohtua ja toivoa. Toivoa siitä,että aikanaan taas valo voittaa pimeyden.

"Sydäntalven kalpea auringon timanttisuihke huurrepuiden oksilla, oksistojen lomassa vain taivaan tähtiä.
Käperryn pieneksi lämpimään, uneksin levosta laavunuotiolla, verkkaisesta vaelluksesta talven hiljaisuuden halki heleään kevääseen.
Roihuava tulipallo laskee metsän taa,
timantteja puissa."

Raamattu puhuu paljon valosta. Jeesus itse sanoo: "Minä olen maailman valo." On turvallista tietää, että Kristus - valo loistaa pimeimmässäkin yössä, aina ja ikuisesti. Psalmeissa löydämme myös lohdun ja rohkaisun sanoja: "Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. (Ps 119:105 )Sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo. (Ps 139:12)

Sytytellään toivon kynttilöitä ja luetaan rohkaisua Raamatusta!

Elina Räsänen, jumalanpalvelustukiryhmän vetäjä, kirkkovaltuutettu

 

Paluu Ristipistoja -sivulle