Kummius – yl´miärästä hyvvee

Olen ollut kummi jo 22 vuotta. Alkuvuosina oli helppo olla kummi, kun opiskelin samassa kaupungissa kuin kummityttö ja usein pääsin vanhemmille lastenhoitoavuksi. Myöhemmin oli hankalampaa olla hyvä kummi, kun kummilapsia oli enemmän ja ympäri Suomea. Useinkin tunsin huonoa omatuntoa, etten ollut ehtinyt tavata kummilapsia niin usein kun olisin halunnut.

Omien lasten myötä suhde kummiuteen muuttui. En ajattele, että lapseni kummi on hyvä sitten kun hän on leikkinyt kummilapsensa kanssa x määrän kertoja tai tehnyt jotain erityistä. Kummi on elämässä niin sanotusti ylimääräistä hyvää, mukava optio vanhempien tarjoaman perusturvan ohella. Vanhempana ajattelen, että kummin ei tarvitse ottaa mitään stressiä kummin velvollisuuksien hoitamisesta, vaan tekee vain sen, minkä hyvillä mielin ehtii ja jaksaa.

Meidän nelivuotiaassa huomaa, että kummit on esikuvia, ehkä tietämättäänkin. Toiveammatit tällä hetkellä on lehmien hoitaja ja ambulanssi- ja palomies, kumma juttu, että kummit edustavat samoja ammatteja. Samainen nelivuotias leikki mummonsa kanssa aurausmiehiä. Mummo kysyi, että tunteeko mies yhtä tyttöä. Vastaus oli, että ”se on kyllä minun kummityttö, mutta en enää tunnista häntä, kun en ole niin pitkään aikaan nähnyt.” Ajattelen, että ko. aurausmiehen tilanteessa kummiudessa voisi vähän petrata, tapaamisiin siis kummit ja kummilapset! Viitasaaren seurakunta antaa siihen taas ensi vuonna varmasti paljon hyvin mahdollisuuksia, käytetään niitä hyväksi!

Mervi Sahinaho

pappi Saarijärven Konttimäeltä, Jalon ja Tyynen äiti sekä monen lapsen kummi.

Marraskummi, äiti kahden lapsensa kanssa
Tyyne, Mervi ja Jalo lokakuussa 2018. Sittemmin Tyynekin on oppinut juoksemaan, eikä yhteistä potrettia ole en