Aiemmin julkaistuja Eilen, tänään, huomenna -palstan tekstejä

Palstan vanha nimi oli Seurakunnan saralta.

Reformaatio 500 – vanhurskaus

Voit luottaa minuun

Hiljainen rukous

Sotien muistot

Hyvän sään aikaan

Hehkuva elämä

Tasaa massa

Raamattu

Oodi Muuruelle

Elämä ilman muistia

Aarteet

Kohtele lähimmäistäsi niin kuin itseäsi toivot kohdeltavan

”Tee minusta rauhasi välikappale!”

Risti + armo = TARMO

 

Reformaatio 500 – vanhurskaus

Viimeinen Reformaatio 500 -teksti on samalla aivan ensimmäinen. Vanhurskaus sanana nostaa todennäköisesti mieleen lähinnä samalta kuulostavia sanoja, kuten vanha ja hurskas. Sana kuitenkin kääntyy lähinnä ”oikeamieliseksi” tai ”jumalalle kelpaavaksi”. Oikeamielisyys tässä määrittyy Jumalan tahdon kautta. Raamatussa vanhurskaus on ennen muuta Jumalan ominaisuus. Ainoastaan jumala on todella oikeamielinen. Ihmisen kohdalla vanhurskaus on ulkoapäin tuleva hyväksyminen, Jumalalle kelpaavaksi tuleminen.

Reformaation tärkeimmäksi aiheeksi on pitkin kulunutta vuotta nostettu Lutherin oivallus Roomalaiskirjeen äärellä. Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun loppu: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää." (Room. 1: 16-17)

Yksinkertaistetusti sanottuna lauseesta ”Uskosta vanhurskas saa elää” tuli Lutherille reformaation tunnus: usko, ei raha, aneet, pyhiinvaellus tai luostarilupaus, tekee ihmisen Jumalalle kelpaavaksi. Usko ei kuitenkaan Lutherille tarkoittanut vain ihmisen kääntymistä Jumalan puoleen; usko on jotakin, jonka Jumala lahjoittaa meille, ei oma päätöksemme. Usko on lahja ja salaisuus, jonka avaamisen ihminen saa käyttää koko elämänsä.

Vaikka sana ”vanhurskaus” ei enää välttämättä yhdisty tarkoittamaan, mitä pitäisi, uskon lahja on 500 vuotta myöhemmin yhä loputtoman tärkeä. Maailmassa, jossa teot ja oleminen määrittävät yhä enemmän ihmistä, tekee hyvää uskoa, että sinun, minun, meidän ääretön arvomme ja kelpaamisemme tulee ulkoa päin. Lahjaksi.

Sami Siltanen, vs. kirkkoherra
29.11.2017

 

Voit luottaa minuun

Kuinka hyvältä nuo sanat kuulostavatkaan, kun ne kuulee avuntarpeen hetkellä. ”Voit luottaa minuun.” Ja kuinka hyvältä tuntuu, jos tuo lupaus toteutuu käsin kosketeltavana tai  havaittavana. Lupauksenantaja piti lupauksensa, tuli ja toteutti.

Entäpä jos kyse on ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta? Elämän hämmennyksen keskellä usein pyydämme Jumalalta asioita. Jotkin tuntuvat toteutuvan, toiset saattavat jäädä hieman epäselviksi ja jotkin menevät aivan toisella tavalla, kuin mitä itse toivoimme. Mitä silloin pitäisi sanoa? Todetako, että enpä voinutkaan luottaa Jumalan lupaukseen?

Tässä kohdassa kaivan esiin vähän isomman kokonaisuuden. Jumala on luvannut olla meille uskollinen ja avata meille tien pelastukseen. Tämän takia Jeesus tuli todelliseksi ihmiseksi, itki, väsyi, kulki nälkäisenä keskuudessamme ja lopulta kärsi ristillä. Ja tällä yhteydenotollaan Jumala lunasti meille kaikkein tärkeimmän lupauksensa. Hän on meille uskollinen vajavaisuudestamme huolimatta ja hän rakentaa päivittäin ristinmuotoisia siltoja pelastuksemme.

Kaikki ei aina mene omien toiveidemme mukaan ja välistä saatamme asiasta äristä, mutta isommassa mittakaavassa kaikki on jo tehty valmiiksi ja tähän saamme kipuilujemme kanssa uskossa luottaa.

Alpo Syvänen, nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri
22.11.2017

 

Hiljainen rukous

”Hiljainen rukous on asettumista paikoilleen katsellakseen maisemaa, jossa tällä hetkellä on. Se ei vaadi muuta kuin halun pysähtyä hetkeksi.”

Jos tunnet itsesi kiireiseksi, väsyneeksi, levottomaksi tai muuten haluat rauhoittua päiväksi hiljaisuuteen, niin hiljaisuuden retriitti on juuri sinua varten. Pysähtyminen tekee hyvää. 

Retriitti on oiva tapa irtautua arjen äänistä. Olemme yhdessä yksin omin ajatuksinemme. Se riittää. Kuuntelemme itseämme ja Jumalaa.

Tähän sinulla on nyt mahdollisuus.

Tule ja jätä kiire hetkeksi taaksesi. Laskeudu rauhassa lähenevään adventtiin hiljaisuuden retriittipäivässä. Leirikeskuksen rauha, hiljainen luonto, saunan lämpö, tuleen tuijottelu, oma aika ulkoilla ja lukea tai vaikka nukkua virittävät sinua levollisuuteen. Suorittamista ei tarvita, kaikki on valmiina. Pöytä on katettu Lummeniemen maistuvalla ruoalla.

Hiljaisuus on tie, jolle kuka tahansa voi astua.

 

Pyhiinvaeltajan siunaus

”Kutsukoon tie sinut matkaan,
olkoon tuuli myötäinen,
suokoon aurinko lämpöään kasvoillesi,
virkistäköön sinua raikas sade,
herättäköön matka sinussa uusia ajatuksia. 
Siunatkoon sinua Jumala,
kunnes jälleen kohdataan.”

terveisin Sari Toikkanen,
seurakunnan lastenohjaaja,
joka viihtyy (myös) hiljaisuudessa

Sotien muistot

”Joko ankarat sotien muistot ovat hiljalleen häipyneet pois? Voinko elää vain ohitse käyden, niin kuin niitä ei ollutkaan ois?” Näin lauletaan eräässä Lasse Heikkilän Suomalaisen messun laulussa.

Sotien muistot ovat seuranneet suomalaisia usean sukupolven ajan. Ne kahlitsivat myös erään nuoren naisen, joka lähti talvisodan lopulla evakkotaipaleelle Viipurista. Jatkosodassa nainen palveli sairasjunassa lääkintälottana. Rauhan tultua hän perusti perheen. Sodan kauhut valtasivat kuitenkin hänen mielensä aina ukkosenilmalla, ja koko elämänsä ajan hän oli katkera kodin menettämisestä, vaikka koitti peittää sen leikkisän luonteensa alle.

Katkeruus oli surematonta surua. Se ei saanut tulla itkuna ulos. Kuten monet aikalaisensa, oli hänenkin vain pidettävä pintansa ja jaksettava. ”Sota on aina väärin.” hän opetti.

Tuo nainen, meidän mummi on jo taivaan kodissa. Kauniimmassa maassa kuin Karjala. Siellä itkemättömät itkut on pyyhitty, sotien ja elämässä koettujen laiminlyöntien muistot unohtuneet, ja ihmisten välillä aito sovinto ja rakkaus.

Tähän sovintoon elämän ja toistemme kanssa Taivaan Isä kutsuu jo täällä. Luottamaan hänen anteeksiantoon ja antamaan toisille anteeksi. Sotien muistot ja laiminlyönnit eivät välttämättä unohdu tämän elämän aikana, mutta niiden ei tarvitse kahlita.

Anna Karjalainen, kanttori
8.11.2017

 

Hyvän sään aikaan

Kesä on monelle lämmön ja latautumisen aikaa. Se on loma-aikaa: henkisten pattereiden lataamista aurinkoenergialla, jotta virtaa riittää työssä ja touhussa.

Sananlasku varottaa makaamasta poudalla, ettei tarvitse soutaa sateella. Kun työn tekee ajallaan, voi levätä rauhassa huonoilla keleillä. Elämä ei nykyihmiselle ole niin säähän sidottua, joten nykyihmisen huono sää eli kiire pilaa monta mukavaa työtä.

Hyvän sään aikaan siis kannattaa olla ahkera ja tehdä asioita, jotka auttavat kylmässä ja sateessa. Talven pakkasiin varautuminen on monelle halkojen ja pilkkeiden tekemistä ja liikuttelua paikasta toiseen. On sitten jotain, mitä pistää uuniin, kun lumihiutaleet leijailevat maahan eivätkä sula pois.

Maatiloilla kesä on vuoden kiireisintä aikaa. Pitää saada tehtyä työt, jotka auttavat pääsemään talven yli: rehut eläimille, sadonkorjuu oman toimeentulon turvaamiseksi. Talvella kiire katoaa. On aika ladata niitä akkuja, joiden voimin tehdään taas seuraavan kesän tarpeelliset urakat.

Siinä tilassa, jossa on aikaa pysähtyä, näkee selvemmin, miten onnistui tai miten voisi onnistua paremmin. Kiireen jälkeen on siis hyvä sää kaikenlaiseen itsetutkiskeluun. Lempeästi ilta-auringon valossa, takkatulen loimussa tai kynttilän valossa.

Jaana Räihälä, viestinnän tukiryhmän jäsen
25.10.2017

Hehkuva elämä

Hehkuvaa ja loistavaa värien ilotulitusta on tämä syksy tarjonnut silmillemme. Keltainen, oranssi, punainen, vihreä ja ruskea kaikkine sävyineen ovat maalanneet metsät, pellot ja rannat lähes epätodellisiksi.

Pian on edessä harmaampi aika, kunnes lumi muuttaa tilanteen. Luonnon ja vuoden kiertokulkua ei voi olla pohtimatta syksyn lehdissä kahlatessaan.

Koivun hiirenkorvat keväällä, hennot ja vaaleanvihreät. Voiko ihanampaa ollakaan? Kuin ihmisvauva: kaunis ja täydellinen jo pienenä. Odotettu ja tervetullut.

Koivun lehdet keskikesällä. Vahva väri ja varma oman tilan otto, jossa takana oleva maisema jää koivikon piiloon.

Koivu syksyllä aurinkoisen keltaisine lehtineen, mikä hurmaava näky. Juhlaan on puu pukeutunut. Tekee mieli ajatella, että se riemuitsee eletystä kesästä kaikkineen. Ajattelen, että eläkeikään ehtinyt ihminen on elämänkokemuksensa ja matkan varrella keräämiensä tietojensa ja taitojensa ansiosta kuin juhlapukuun pukeutunut puu: parhaimmillaan, upeimmillaan, hehkuva.

Loppusyksystä koivut pudottavat lehtensä. On aika levätä, kerätä voimia uuteen kasvukauteen. Hymyilyttää. Sehän on kuin ihminen menisi saunaan. Ensin kuoritaan kamppeet päältä, sitten vain ollaan omassa olossa maailmasta välittämättä. Annetaan välillä kiukaan hehkua.

Tuija Siidorow, tiedottaja
18.10.2017

Tasaa massa

Sanaleikkejä: Tasaa massa,  tasamaassa, tasamassaa, taasmaassa, vaiko vain yksinkertaisesti tasaamassa? Maailmaan mahtuu niin paljon sanoja ja niin monia tahtoja tulkita kuulemaansa. Näin on arkielämässä, politiikassa ja ihan yhtä lailla meillä kirkossakin. Vahva usko omaan oikeutukseensa ja oikeassa oloonsa voi siivittää mielenkiintoisiin ratkaisuihin suhteessa lähimmäisiin, ihmisarvoon ja Jumalaan. Mutta mihin meidät on kutsuttu? Rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Kuinka tämä voisi näkyä arkielämässämme? Puheinamme, tekoinamme, ajankäytössämme vai kenties siinä, miten asetamme itsemme terveellä tavalla palvelijoiksi?

Perjantaina 13. ja lauantaina 14.10. Viitasaarella kerätään perinteistä Tasauskeräystä. Keräys on Suomen Lähetysseuran syyskeräys ja tällä kertaa keräyksen pääteemana on: ”Ääni ilman oikeutta”. Keräyksen nettisivuilta löydät mm. Meenan, Happyn ja Najinan tarinat siitä, kuinka lähetyksen tekemä työ on parantanut heidän elämäänsä. Lähetyksen mahdollistajina autamme sanoman ja sen kautta rakkauden ja tasa-arvon leviämisessä maailmaan. Eli toimimme Jumalan tahdon mukaisesti. Oletko sinä mukana tasaamassa noina päivinä? Tähän sinua kutsun ja samalla toivotan siunausta syysharmaan ja ​ruskan keskelle.

Alpo Syvänen, nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri
11.10.2017

 

Reformaatio 500

Raamattu

Martti Lutherin raamatunkäännös ei ollut ensimmäinen koko Raamatun käännös. Alkukielestä kreikasta latinaan käännetty Versio Vulgata ajoitetaan vuosille 382-420. Lutherin raamatunkäännös ei ollut edes keskiajan ensimmäinen kansankielinen raamatunkäännös. Tämän palkinnon saa vuonna 1383 julkaistu Wycliffen Raamattu. Lutherin käännös ei ollut edes ensimmäinen saksankielinen yritys kääntää Raamattua.
Lutherin käännöstyön erinomaisuus ei ole sidottu aikaan vaan laatuun. Reformaattorin käännös on erinomainen saksankielinen laitos. Työn jälki on poikkeuksellisen hyvää ottaen huomioon, että keskiajalla Raamatun kääntämiseen suhtauduttiin katolisenkirkon piirissä torjuvasti. Tästä syystä varsinkin Lutherin saksankielinen uusi testamentti on samalla osa hänen kirkkoprotestiaan.
 
Yliopiston raamatunselitysopin professorina Lutherin Raamattu-suhde ei ole vain innokas, vaan myös paneutuva. Luther siteeraa Raamattua tarkasti perustellessaan reformaation löydöksiä. Hänen lukee Raamattua intohimoisesti ja kirjoittaa löydöistään yhtä palavasti.
Lutherin Raamattu-periaatte tiivistetään usein lauseeseen ”Yksin Raamattu” tai ”Yksin Kirjoitukset”, latinaksi Sola Scriptura. Tämä nostaa Raamatun ainutlaatuiseen, korkeaan asemaan koko kirkon ylimmäksi auktoriteetiksi. Raamattu on se pohja, jolle kirkko rakentuu. Raamattu on linssi, jonka läpi kirkon traditiota ja päätöksiä tarkastellaan.
 
Lukiessamme me koettelemme Raamatun tekstiä, mutta samalla Jumalan sanana Raamattu koettelee meitä. Raamatussa, niin Uudessa kuin Vanhassa testamentissa, kohtaamme Kristuksen, joka on Jumalan elävä Sana. Raamattu kokonaisuutena on Jumalan puhetta ihmisille, Jumalan hyvän sanoman ilmoitusta. Lutherin sanoin ”on vain yksi evankeliumi, niin kuin vain yksi Uusi Testamentti, ja vain yksi usko, ja yksi Jumala.”​
 
Sami Siltanen, vs. kirkkoherra
3.11.2017
 

Oodi Muuruelle

Taas Muuruen rannalla istutaan

Sinä ja minä.

Laineiden liplatusta katsellaan.

Sinä ja minä.

 

On joka kerta ilme uus,

kun vesi rantaan huuhtoutuu.

Ulappa hopeana hohtaa,

kun auringonsäteet pinnan kohtaa.

 

Lintuemo poikasiaan opettaa,

rinta rinnan joukko kalastaa.

Kuikat kauempana sukeltaa

ja huudot ilmoille toitottaa.

 

Ne kuvion järvelle muodostaa

siinä asioita toisilleen selostaa.

Kurjen ääni taivaalta kajahtaa.

kai kumppaniaan sekin kuuluttaa.

 

Niin monta hetkeä ihanaa

tuo maisema meille tarjoaa.

Tään kaiken Luoja meille loi,

ei tähän koskaan kyllästyä voi.

Siitä kiitos taivohon nousta saa,

ei paikkaa voi olla parempaa.

Eeva Koivumäki, seurakuntalainen
27.9.2017

 

Elämä ilman muistia

Voi sitä iloa, kun hän näkee saaneensa vieraita! Lämpimästi hän kysyy, mitä meille kuuluu. Huolehtivaisesti: olemmeko olleet terveitä. Vastaamme noin viidennentoista kerran. Yritämme vastata joka kerran kuin ei olisi jo kysyttykään, sillä ei se ole tärkeää, monestiko sama asia keskustellaan. Tärkeää on, että läheisellemme on läsnäolomme ja juttelumme tärkeää, ja meille.

Hän puhuu ja järki juoksee hyvin. Hän haluaa tietää, mitä meille kuuluu. Totta kai, onhan hän osa perhettä. Hän vain ei muista, ei puolen minuutin tai viiden vuoden takaisia asioista.

Lapsuutensa hän muistaa hyvin. Hän osaa kertoa, miten ihmiset ja talot elivät kotikylällä. Silloiset naapurinsa hän luettelee sujuvasti nimeltä. Meidän nimemme eivät ole ehtineet lyhyemmässä ajassa juurtua yhtä syvälle. Se ei ole hänen syynsä.

Hän harmittelee välillä, ettei muista kaikkea. Hänen jalkansa ovat vikkelät, vaikka ikää on jo 90 vuotta. Hän asuu hoivakodissa, mutta ei tunne itseään sairaaksi.

Miksi käytte usein, eihän hän muista käyntiänne, kysyvät. Siksi, että elämä on hetkiä. Hänellä on paljon yksinäisiä hetkiä hoivakodissa. Myös meidän elämämme on hetkiä. Sitä paitsi me muistamme.

On muistiviikko. Viekää muistisairaiden luokse nuoret, teinit ja lapset. Kertokaa etukäteen, että häntä on kohdeltava lempeästi. Muistin heikkeneminen ei ihmisestä tyhmää tee. Ei ole syytä ilkkumiseen tai kärsimättömään asioiden oikomiseen. Tarpeetonta on sanoa, että tästä jo puhuttiin. Väärin muistamisia ei ehkä tarvitse korjata. Ollaan vierellä, ei nolata.

Jos hän ei enää puhu tai pysty osoittamaan tunteitaan, hänellä voi ne olla silti. Kädestä tervehtikää, hiuksia kammatkaa. Puhukaa itse, lehteä lukekaa tai lauluja laulakaa.

Tuija Siidorow, tiedottaja
20.9.2017

Aarteet

Hirveää, kauheaa, kamalaa! Pelottavia, masentavia uutisia meiltä ja muualta maailmasta, joka päivä, uutisia mustilla kehyksillä.

Mihin voi pieni ihminen enää turvata tässä epävakaassa maailmassa? Onko mitään pysyvää, turvallista ja toivoa antavaa olemassa?

On! Kiitos Jumalalle!

”On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa, ja kivet kalleimmatkin on sen rinnalla vain multaa.” Tämä aarre on Jumalan SANA: Alussa oli SANA ja SANA oli Jumalan tykönä ja SANA oli Jumala. ”Jos Herran sanaan turvasit muun turvan pettäessä, jos sanan suojaan pakenit maailman myrskytessä, niin löysit paikan siunatun, saa sydän siellä rauhan, sataman löysit suojatun, ei siellä myrskyt pauhaa.”

Raamattu puhuu paljon aarteista: ”Kristuksessa ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä. Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne.” Erikoinen sananpaikka aarteista löytyy Jesajan kirjasta: ”Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä.”

Me itse olemme myös aarteita, Jumalan aarteita. Hän etsii meitä jokaista lahjoittaakseen meille kaikki taivaan aarteet.

Yhdessä on hyvä etsiä aarretta, rukoilla ja siunata toinen toistamme. Tule mukaan löytöretkelle!

Elina Räsänen, seurakuntalainen, Aarteet-iltarukouspiirin vetäjä
13.9.2017

Kohtele lähimmäistäsi niin kuin itseäsi toivot kohdeltavan

Suunnilleen vuosi sitten meidän koulussa oli turvapaikanhakijoita melko paljon. Me päästiin tutustumaan heihin ja se oli mahtava kokemus. Me tehtäisiin mitä vaan, että saataisiin kokea se uudestaan.

Epäluuloisia ihmisiä on paljon suomalaisten joukossa, mutta turvapaikanhakijat ovat todella mukavia ja vieraanvaraisia samoin kuin suomalaisetkin, ehkä jopa vieraanvaraisempia. Meillä on siitä paljon kokemusta. Meistä on kohtuutonta, että suomalaisia kehotetaan pysymään poissa kriisialueilta, mutta silti turvapaikanhakijoita lähetetään sinne takaisin. Olemme nuoria, mutta tajuamme silti mitä maailmassa tapahtuu.

Iso osa turvapaikanhakijaperheistä jotka Viitasaarella vuosi sitten asuivat, eivät enää asu täällä. On ihanaa, että turvapaikanhakijat saivat mahdollisuuden olla osa Suomen yhteisöä ja lapset pääsivät kouluun ja leireille, jotkut heistä saavat olla osa sitä vieläkin. Tiedämme tapauksia joissa turvapaikanhakijoita on kohdeltu halveksien. Esimerkiksi viime talvena muutamaa turvapaikanhakijaa heiteltiin lumipalloilla koulualueella.

Me toivomme, että suomalaiset kohtelisivat turvapaikanhakijoita samoin kuin toisia suomalaisiakin. Tutustukaa heihin ensin ja arvioikaa mieluummin vasta sitten.

Riina Palonen ja Maija Kokkoniemi
6.9.2017

 

”Tee minusta rauhasi välikappale!”

Mitä teit perjantaina kun kuulit uutisen Turun surmista? Itse olin juuri hoksannut, että siskoni on Turussa kyläilemässä. Facebookissa hän kertoi onneksi pian, että turvassa ollaan. Ensin tuli myös mieleen, että onneksi asumme Viitasaarella, turvallisella maaseudulla. 

Maailma on kuitenkin pieni ja Suomi on vielä pienempi. En voi ajatella, että maailman melske ei kuulu minulle. Voin vaikuttaa siihen levitänkö rakkautta vai rauhaa, vihaa vai sovintoa. Voin olla omalla paikallani ”rauhan välikappale” kuten vanhassa rukouksessa sanotaan.

Terrorismissa ei ole kyse ole kristittyjen ja islaminuskoisten vastakkainasettelusta. Kyse on uskonnon väärinkäytöstä ja alistamisesta ihmisen valtapyrkimysten käyttöön. Pahantekijät haluavat nostattaa ihmisiä toisiaan vastaan ja lisätä epäluuloa. Olemme sitä paremmin turvassa, mitä vähemmän lietsomme vihaa. Kohdataan Viitasaarellakin ulkomaalaisen näköiset ihmiset hymyillen. 

Ilmolahden kyläkirkossa rukoilimme: ”Anna maailman johtajille malttia ja viisautta, oli kyse sitten maallisista tai uskonnollisista johtajista. Anna meille rohkeutta toimia maailman uskontojen välisen vastakkainasettelun vähenemisen puolesta. Anna Suomen päättäjille taitoa lisätä myös eri uskontojen välistä vuoropuhelua”.

Maria Kaisa Aula
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja kirkolliskokouksen jäsen

23.8.2017

 

Risti + armo = TARMO

Reformaation juhlavuoden merkeissä järjestettiin heinäkuun lopulla lapsille telttaleiri Ähtärissä. Sinne kokoontui 80 lasta eripuolilta hiippakuntaa, seitsemän myös meiltä Viitasaarelta. Leirillä oli tarjolla tarmoa ihmissuhteissa ja armoa Jumala-suhteessa.

Ähtärin Tarmo-leiri on lapsille mukavaa ajanvietettä kesälomalla. Siellä telttaillaan yöt omissa teltoissa, joka on vaihtelua tavalliseen kesälomaan. Siellä on myös paljon muuta puuhaa kuten kanooteilla soutamista, makkaran paistoa, uimista, subbailua, jousiammuntaa sekä isosten vetämiä pihaleikkejä ja lauluja. Sitten myös askarrellaan kaikenlaista kivaa, kuten rumpu tai pussissa oleva ristinolla-peli.

Ruuat saa leirin puolesta, keittäjät valmistavat ne. Kioskista lapset voivat ostaa iltaruuan jälkeen vielä omia herkkuja kuten limua, sipsiä tai karkkia. Isoset huolehtivat lasten rahan käytöstä.

Lapset saavat aamulla nostaa ja illalla laskea lipun, leirin vetäjä on mukana auttamassa. Illalla pidetään myös isosten ja vetäjien kanssa iltaohjelmaa lapsille. Iltaohjelman jälkeen on oman ryhmän pieni iltahartaus, jonka jälkeen voi mennä omaan telttaan nukkumaan.

Ville Valorinta, isonen
16.8.2017