Aiemmin julkaistuja Eilen, tänään, huomenna -palstan tekstejä

Palstan vanha nimi oli Seurakunnan saralta.

Oodi Muuruelle

Elämä ilman muistia

Aarteet

Kohtele lähimmäistäsi niin kuin itseäsi toivot kohdeltavan

”Tee minusta rauhasi välikappale!”

Risti + armo = TARMO

Uusia alkuja

Osana sekalaista seurakuntaa

Likoon laitettu elämä

Hidas hetki rannalla

"En mä tuomitse ketään"

Keidas

Pihkuri aava

Mittumaaria!

Lähetysliekki

Kesämuistoja

Virsi

Tulevaisuus Jumalan kämmennellä

Epätäydellisen täydellinen

Jumala rakastaa meitä kuin äiti lastaan

 

Oodi Muuruelle

Taas Muuruen rannalla istutaan

Sinä ja minä.

Laineiden liplatusta katsellaan.

Sinä ja minä.

 

On joka kerta ilme uus,

kun vesi rantaan huuhtoutuu.

Ulappa hopeana hohtaa,

kun auringonsäteet pinnan kohtaa.

 

Lintuemo poikasiaan opettaa,

rinta rinnan joukko kalastaa.

Kuikat kauempana sukeltaa

ja huudot ilmoille toitottaa.

 

Ne kuvion järvelle muodostaa

siinä asioita toisilleen selostaa.

Kurjen ääni taivaalta kajahtaa.

kai kumppaniaan sekin kuuluttaa.

 

Niin monta hetkeä ihanaa

tuo maisema meille tarjoaa.

Tään kaiken Luoja meille loi,

ei tähän koskaan kyllästyä voi.

Siitä kiitos taivohon nousta saa,

ei paikkaa voi olla parempaa.

Eeva Koivumäki, seurakuntalainen
27.9.2017

 

Elämä ilman muistia

Voi sitä iloa, kun hän näkee saaneensa vieraita! Lämpimästi hän kysyy, mitä meille kuuluu. Huolehtivaisesti: olemmeko olleet terveitä. Vastaamme noin viidennentoista kerran. Yritämme vastata joka kerran kuin ei olisi jo kysyttykään, sillä ei se ole tärkeää, monestiko sama asia keskustellaan. Tärkeää on, että läheisellemme on läsnäolomme ja juttelumme tärkeää, ja meille.

Hän puhuu ja järki juoksee hyvin. Hän haluaa tietää, mitä meille kuuluu. Totta kai, onhan hän osa perhettä. Hän vain ei muista, ei puolen minuutin tai viiden vuoden takaisia asioista.

Lapsuutensa hän muistaa hyvin. Hän osaa kertoa, miten ihmiset ja talot elivät kotikylällä. Silloiset naapurinsa hän luettelee sujuvasti nimeltä. Meidän nimemme eivät ole ehtineet lyhyemmässä ajassa juurtua yhtä syvälle. Se ei ole hänen syynsä.

Hän harmittelee välillä, ettei muista kaikkea. Hänen jalkansa ovat vikkelät, vaikka ikää on jo 90 vuotta. Hän asuu hoivakodissa, mutta ei tunne itseään sairaaksi.

Miksi käytte usein, eihän hän muista käyntiänne, kysyvät. Siksi, että elämä on hetkiä. Hänellä on paljon yksinäisiä hetkiä hoivakodissa. Myös meidän elämämme on hetkiä. Sitä paitsi me muistamme.

On muistiviikko. Viekää muistisairaiden luokse nuoret, teinit ja lapset. Kertokaa etukäteen, että häntä on kohdeltava lempeästi. Muistin heikkeneminen ei ihmisestä tyhmää tee. Ei ole syytä ilkkumiseen tai kärsimättömään asioiden oikomiseen. Tarpeetonta on sanoa, että tästä jo puhuttiin. Väärin muistamisia ei ehkä tarvitse korjata. Ollaan vierellä, ei nolata.

Jos hän ei enää puhu tai pysty osoittamaan tunteitaan, hänellä voi ne olla silti. Kädestä tervehtikää, hiuksia kammatkaa. Puhukaa itse, lehteä lukekaa tai lauluja laulakaa.

Tuija Siidorow, tiedottaja
20.9.2017

Aarteet

Hirveää, kauheaa, kamalaa! Pelottavia, masentavia uutisia meiltä ja muualta maailmasta, joka päivä, uutisia mustilla kehyksillä.

Mihin voi pieni ihminen enää turvata tässä epävakaassa maailmassa? Onko mitään pysyvää, turvallista ja toivoa antavaa olemassa?

On! Kiitos Jumalalle!

”On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa, ja kivet kalleimmatkin on sen rinnalla vain multaa.” Tämä aarre on Jumalan SANA: Alussa oli SANA ja SANA oli Jumalan tykönä ja SANA oli Jumala. ”Jos Herran sanaan turvasit muun turvan pettäessä, jos sanan suojaan pakenit maailman myrskytessä, niin löysit paikan siunatun, saa sydän siellä rauhan, sataman löysit suojatun, ei siellä myrskyt pauhaa.”

Raamattu puhuu paljon aarteista: ”Kristuksessa ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä. Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne.” Erikoinen sananpaikka aarteista löytyy Jesajan kirjasta: ”Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä.”

Me itse olemme myös aarteita, Jumalan aarteita. Hän etsii meitä jokaista lahjoittaakseen meille kaikki taivaan aarteet.

Yhdessä on hyvä etsiä aarretta, rukoilla ja siunata toinen toistamme. Tule mukaan löytöretkelle!

Elina Räsänen, seurakuntalainen, Aarteet-iltarukouspiirin vetäjä
13.9.2017

Kohtele lähimmäistäsi niin kuin itseäsi toivot kohdeltavan

Suunnilleen vuosi sitten meidän koulussa oli turvapaikanhakijoita melko paljon. Me päästiin tutustumaan heihin ja se oli mahtava kokemus. Me tehtäisiin mitä vaan, että saataisiin kokea se uudestaan.

Epäluuloisia ihmisiä on paljon suomalaisten joukossa, mutta turvapaikanhakijat ovat todella mukavia ja vieraanvaraisia samoin kuin suomalaisetkin, ehkä jopa vieraanvaraisempia. Meillä on siitä paljon kokemusta. Meistä on kohtuutonta, että suomalaisia kehotetaan pysymään poissa kriisialueilta, mutta silti turvapaikanhakijoita lähetetään sinne takaisin. Olemme nuoria, mutta tajuamme silti mitä maailmassa tapahtuu.

Iso osa turvapaikanhakijaperheistä jotka Viitasaarella vuosi sitten asuivat, eivät enää asu täällä. On ihanaa, että turvapaikanhakijat saivat mahdollisuuden olla osa Suomen yhteisöä ja lapset pääsivät kouluun ja leireille, jotkut heistä saavat olla osa sitä vieläkin. Tiedämme tapauksia joissa turvapaikanhakijoita on kohdeltu halveksien. Esimerkiksi viime talvena muutamaa turvapaikanhakijaa heiteltiin lumipalloilla koulualueella.

Me toivomme, että suomalaiset kohtelisivat turvapaikanhakijoita samoin kuin toisia suomalaisiakin. Tutustukaa heihin ensin ja arvioikaa mieluummin vasta sitten.

Riina Palonen ja Maija Kokkoniemi
6.9.2017

 

”Tee minusta rauhasi välikappale!”

Mitä teit perjantaina kun kuulit uutisen Turun surmista? Itse olin juuri hoksannut, että siskoni on Turussa kyläilemässä. Facebookissa hän kertoi onneksi pian, että turvassa ollaan. Ensin tuli myös mieleen, että onneksi asumme Viitasaarella, turvallisella maaseudulla. 

Maailma on kuitenkin pieni ja Suomi on vielä pienempi. En voi ajatella, että maailman melske ei kuulu minulle. Voin vaikuttaa siihen levitänkö rakkautta vai rauhaa, vihaa vai sovintoa. Voin olla omalla paikallani ”rauhan välikappale” kuten vanhassa rukouksessa sanotaan.

Terrorismissa ei ole kyse ole kristittyjen ja islaminuskoisten vastakkainasettelusta. Kyse on uskonnon väärinkäytöstä ja alistamisesta ihmisen valtapyrkimysten käyttöön. Pahantekijät haluavat nostattaa ihmisiä toisiaan vastaan ja lisätä epäluuloa. Olemme sitä paremmin turvassa, mitä vähemmän lietsomme vihaa. Kohdataan Viitasaarellakin ulkomaalaisen näköiset ihmiset hymyillen. 

Ilmolahden kyläkirkossa rukoilimme: ”Anna maailman johtajille malttia ja viisautta, oli kyse sitten maallisista tai uskonnollisista johtajista. Anna meille rohkeutta toimia maailman uskontojen välisen vastakkainasettelun vähenemisen puolesta. Anna Suomen päättäjille taitoa lisätä myös eri uskontojen välistä vuoropuhelua”.

Maria Kaisa Aula
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja kirkolliskokouksen jäsen

23.8.2017

 

Risti + armo = TARMO

Reformaation juhlavuoden merkeissä järjestettiin heinäkuun lopulla lapsille telttaleiri Ähtärissä. Sinne kokoontui 80 lasta eripuolilta hiippakuntaa, seitsemän myös meiltä Viitasaarelta. Leirillä oli tarjolla tarmoa ihmissuhteissa ja armoa Jumala-suhteessa.

Ähtärin Tarmo-leiri on lapsille mukavaa ajanvietettä kesälomalla. Siellä telttaillaan yöt omissa teltoissa, joka on vaihtelua tavalliseen kesälomaan. Siellä on myös paljon muuta puuhaa kuten kanooteilla soutamista, makkaran paistoa, uimista, subbailua, jousiammuntaa sekä isosten vetämiä pihaleikkejä ja lauluja. Sitten myös askarrellaan kaikenlaista kivaa, kuten rumpu tai pussissa oleva ristinolla-peli.

Ruuat saa leirin puolesta, keittäjät valmistavat ne. Kioskista lapset voivat ostaa iltaruuan jälkeen vielä omia herkkuja kuten limua, sipsiä tai karkkia. Isoset huolehtivat lasten rahan käytöstä.

Lapset saavat aamulla nostaa ja illalla laskea lipun, leirin vetäjä on mukana auttamassa. Illalla pidetään myös isosten ja vetäjien kanssa iltaohjelmaa lapsille. Iltaohjelman jälkeen on oman ryhmän pieni iltahartaus, jonka jälkeen voi mennä omaan telttaan nukkumaan.

Ville Valorinta, isonen
16.8.2017

Uusia alkuja

Kesälomat ovat monen kohdalla ohi ja paluu arkeen tapahtunut. Sopeutuminen aamuherätyksiin ja ajoissa nukkumaan meneminen voi olla joskus tuskaista. Lapset aloittavat tällä viikolla koulun ja ovat jo odottaneet kavereiden tapaamista, pienimmät hoitokavereiden näkemistä ja yhteisiä leikkejä. Aikuisistakin on mukavaa tavata työkaverit tauon jälkeen ja vaihtaa kesän kuulumiset. Monelle nuorelle syksy on muutosten aikaa, opiskelemaan muutto uudelle paikkakunnalle ja uuteen ympäristöön sekä uusiin ihmisiin tutustuminen. Eläkeikäinen mietti jo minkä harrastuspiirin valitsisi tänä syksynä. Syksy on monelle uusi alku. Seurakunnassa uusi toimintakausi alkaa ja tarjoaa monenlaista toimintaa eri-ikäisille.

Uuden alun antoi myös Jeesus ihmisille, jotka hän kutsui opetuslapsikseen. Heidät kutsuttiin arkisen työnsä keskeltä Jumalan valtakunnan työhön. Tällä tiellä he saivat oppia paljon Jumalasta ja hänen totuudestaan. He oppivat tällä matkalla myös paljon toisistaan ja muista ihmisistä. Uuden alku voi joskus olla pelottava, mutta opetuslapset eivät pelänneet, sillä heidät oli Jeesus kutsunut. Jeesus sanoi ”ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät”. Jeesuksen sanat ovat myös rohkaisu jokaiselle uuden alussa olevalle. Elämä on annettu meille uuden oppimista varten yhdessä. Uudet alut antavat uusia näkökulmia rikkaudeksi elämää varten. Käy rohkeasti tulevaan, sillä kaikki ei ole sinun varassasi , Kristus kulkee kanssasi. 

Psalmi 139.

Voimia ja siunausta syksyysi!

Ansa  Litendahl, diakoni
9.8.2017

 

Osana sekalaista seurakuntaa

Erään sunnuntai aamuna pohdin, että mikä se on se meidän seurakunta. Siis ei se organisaatio vaan se yhteisö. Työntekijöiden lisäksi on iso joukko vapaehtoisia niin tekstin lukijoina ja kolehdin kerääjinä kuin kahvin keittäjinä.  Soittajia ja laulajia, joskus Kunniakin kajahti jonkun muun kuin kanttorin äänellä.   Seurakunnan ilmoituksissa on, jos minkälaista kerhoa, piiriä ja ryhmää joista aika montaa vetää vapaehtoinen yksin tai toisen vapaehtoisen kanssa tai työntekijän kanssa. Kirkkoon tulee myös elämän taitekohdissa olevia ihmisiä.  Jumalanpalvelus kokoaa yhteen ison määrän erilaisia ihmisiä erilaisissa tehtävissä.  Osa kirkossa, osa etänä radioiden äärellä. Se on sekalainen seurakunta.   Me kaikki yhdessä saamme tehtyä jotain suurta, jotain sellaista mihin ei kukaan yksin pystyisi. Eikä edes alkaisi yrittämäänkään yksin. Mutta yhdessä se on mahdollista. Syksyn saapuessa alkavat koulut, työt, harrastepiirit jne. Sielläkin on ”sekalainen seurakunta”.  Eri tehtävissä ja elämän tilanteissa olevia ihmisiä jotka kokoontuvat yhteen jonkun heitä yhdistävän asian tiimoille. Oletko ajatellut että Sinä voit olla se hyvä työ-, koulu- tai muu kaveri joka saa toisen arkiset askeleet kevyemmäksi. Sinä voit ottaa mukaan, kannustaa ja rohkaista joskus vaikka vähän yllyttääkin kaveria. Yhdessä voi saada aikaan jotain sellaista mihin yksin ei ehkä olisi ryhtynytkään. 

Hyvää alkavaa syksyä hyvän yhteistyön merkeissä.

Seurakuntamestari Seija Ruuska
2.8.2017

Likoon laitettu elämä

”Taivaallinen Isä, en pyydä terveyttä enkä sairautta, en elämää enkä kuolemaa vaan sitä että käyttäisit terveyttäni ja sairauttani, elämääni ja kuolemaani sinun kunniaksesi ja omaksi autuudekseni. Sinä yksin tiedät, mikä minulle on hyödyksi. Sinä yksin olet Herra. Anna minulle tai ota minulta, mutta auta minua tekemään mitä sinä tahdot.”

Blaise Pascal (1623-1662), matemaatikko, fyysikko, filosofi rukoilee Kaikkivaltiasta. Laski viisaasti: Kun tunnustaa suurempansa olemassaolon, voi asettua palvelijaksi suhteessa Häneen, ja muihin. Hän suostuu ihmisen osaan - erehtyvän, tarvitsevan, avun arvoisen. Huolenpito ja vastuu lepäävät Suuremmissa Käsissä, ”kun on joku josta pitää kii.”

Mutta ellei ole ketään, jota kunnioittaa? Ei ketään, jota palvella, tai kiittää? Jos elämä on kipua, epätoivoa - yksinäisyyttä, jota ei voi jakaa edes toisen yksinäisen kanssa?

Etteikö voi? Nouse ja astu askel toista kohti; asemoidu myötäkarvaan sille, mitä Elämä tuo. Hyvä odottaa - onhan ystävän numero yhteystiedoissa, lemmikin kuono kosketuksen päässä, näpeissä paistetun muikun pikkuruoto? Se jonka jätät sivuun, vaikka tiedät voivasi sen niellä, kuten sutkautuksen, joka loukkasi sinua joka olet aina oikeassa?

Kuule - päästä sisään kesä, ilo, ja mene mukaan, toisten luo. Rohkaistu olemaan se, joksi sinut on luotu – yksi meistä, ainoa laatuasi. Hyvää kesää, ihmistoverini, hymyillään kun tavataan! Ja mehän tavataan!

Marjaana Kotilainen
26.7.2017

Hidas hetki rannalla

Rannalla heinä taipuu kevyen suvituulen mukana, nyökkää, niiaa. Sen kaverit myötäilevät kuin rivitanssissa tai laulukuorossa. Kauempaa katsottuna kaartuvat rantaheinät ovat kuin levollisia, vihreitä laineita

Veden pintaan jää vesikirppujen jaloista pienen pienet kuopat. Kun vesikirppu ponkaisee toiseen kohtaan, se näyttää yhtä aikaa harppaavan ja liukuvan. Useita vesikirppuja seikkailee veden päällä. Niillä ei näytä olevan varsinaista päämäärää. Ehkä ne vain nauttivat toistensa seurasta ja kesästä.

Poutapilvet kulkevat verkalleen sinisen taivaankannen laidalta toiselle. Valkoiset hattarat seuraavat toisiaan. Jokin niistä näyttää siirtyneen hiljakseen ohituskaistalle, mutta formulakisojen wroom-äänet ja tiukat mutkat puuttuvat. Hassua, miten yksi pilvi on ihan kuin ankka ankannokkineen! Sillä on hymy, leppoisa hymy.

Lokit huutavat ja kaartelevat kauempana. Jokin niistä syöksähtää pärskähtäen veteen. Se on niin kaukana, etten näe, saiko se kalan kiinni. Hyvä, etten näe.

Kädenselällä tuntuu jotain. Vilkaisen kättäni. Huomaan pienen, vihertävän hyönteisen verryttelevän siinä siipiään. Annan sen olla. Jospa se ei olisi purevaa sorttia. Ei se ainakaan kokonaan jaksa minua syödä. Kohta verryttelijä pompahtaa pitkän loikan heinien sekaan.

Harmaissa pikkukivissä on tarkemmin katsottuna erilaisia värejä. Toisten pinta on karkea, toisten sileä. Kun pilvi purjehtii auringon eteen, kivien sävy syvenee tummemmaksi.

On kuin aika kaartuisi oudolla tavalla menneisyyteen. Lapsena tällaisia hetkiä oli tiuhempaan.

Tuija Siidorow, tiedottaja
19.7.2017

 

”En mä tuomitse ketään” Vai tuomitsenko sittenkin?                                

Tuomitseminen on asia, johon helposti sorrumme. Huomaamattamme voimme ajatella toisesta: ”onneksi minä en tee noin enkä ole tuollainen”. Varmasti tuttua meille kaikille. Kun joku tekee jotain syntiä, mitä itse ei tee, tuomitsee mielessään toisen helposti huonommaksi ihmiseksi.

Kun itse joskus huomaamattani olen tuominnut mielessäni toisen inhottavaksi ihmiseksi, tämän sanoessaan jotain mielestäni ikävää, olen unohtanut hetkeksi oman syntisyyteni ja myös Jumalan rakkauden ja suuruuden. Synti minussa saa toimimaan näin ja saa ylpeyden kasvamaan tuoden mukanaan ajatuksen: ”Olen parempi kuin hän”. Eikö Jeesus kuitenkin kuollut meidän kaikkien puolesta.

Toisten tuomitseminen on synti, joka vie meitä poispäin Luojasta. Vain Jumalalla on oikeus meitä tuomita. Vain hän on meitä suurempi. Sen sijaan, että puhuisimme toisistamme pahaa, tulee meidän muistaa olevamme kaikki yhtä armahdettuja. Room. 14: 13: " Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan.”

Ira Sirkiä, kesäteologi
12.7.2017

 

Keidas

Nuotio rätisee vieressäni. Aivan läheltä kuuluu käen kukunta ja joen solina. On tauon paikka. Vapaapäivä yksin hiljaisuudessa tuntui aamulla hyvältä ajatukselta, joten otin eväät reppuuni ja ajoin Salamajärven kansallispuistoon.

Metsä on monelle suomalaiselle pyhä paikka, johon hukutetaan elämän murheet. Minulle se on pakopaikka, jossa saan kosketuksen omaan sisimpääni silloin, kun vauhti on kiihtynyt liikaa ja täytyy kuulostella, mitä minulle oikeasti kuuluu. Ennen kaikkea, pakenen metsään oman sydämeni armottomuutta. Sydämeni, joka on karu ja kova kuin pirunpelto ja synkkä kuin suonsilmä. Liian usein syyttävä sormeni osoittaa toisen ihmisen virheisiin ja epäonnistumisiin. Liian usein kasaan puolestaan itselleni vaatimuksia, joiden alle läkähdyn tuntien itse oman armottomuuteni.

Metsä ei vaadi mitään. Riitän juuri tällaisena. Kelpaan, vaikka reppuuni on kertynyt turhaa painolastia, ja vaikka kenkäni ovat kokeneet sadat kivikot ja mutakuopat. Se on kuin keidas, joka ympäröi muistuttaen Jumalan olemuksesta. Jumalan, joka itse on tullut rotkon pohjalle elämänsä sotkeneen ihmisen lohduttomuuden keskelle. Jumalan, joka ei pelkää likaisia kenkiä ja mutaisia housunlahkeita, vaan ottaa syliinsä sellaisenaan, odottamatta että ihminen peseytyy ensin.

Voisinko siis minäkin tänään katsella itseäni ja toisia tuon Jumalan silmin? Nähdä armollisesti sydämen kivut ja kauneuden. Hyväksyä keskeneräisyytemme, ja olla läsnä itselle ja toiselle.

Anna Karjalainen, kanttori
5.7.2017

 

Pihkuri aava

Hauskaa, miten maisemaa tulee katsottua toisin, kun katselulle on erityinen paikka. Torinrannassa sellainen on kivipaasi, jossa olevasta isohkosta reiästä voi järveä ja sen rantoja tähystää.

Pihkuri aava kuohuu välillä vaahtopäinä, välillä se on peilityyni. Se on kuin elämä itse. Huonoa päivää seuraa ennemmin tai myöhemmin hyvä, kaunis ja lempeä päivä. Toisaalta hyvienkin päivien väliin tarvitaan harmaampia päiviä, että valoa ja tyyneyttä osaa ihmispolo arvostaa.

Kivipaasin tähystyspaikka on oikeastaan aika realistinen malli elämästä. Katsomme keskiötä ja hieman kurkistelemme siitä sivuun. Reunukset auttavat keskittymään vain näkyvään. Toisaalta ne rajaavat tietoisuuden reunoille sen, mikä ei näy tai mitä emme käänny katsomaan.

Haluaisin ajatella, että on hyvä osata katsoa näkymän ulkopuolelle. Tärkeää on katsoa asioita toisesta näkökulmastakin, ainakin päivinä, jolloin itsessä on tarmoa ajatella ja tehdä asioille jotakin. Laajemmalle katsominen on merkittävää.

Mutta on hyvä saada keskittyä vain osaan näkymästä silloin, kun voimat ovat vähissä. Aina ei tarvitse ottaa huolekseen isosti asioita. Vaikka on hyvä olla tukena muille ja hoitaa yhteisiä asioita, ei ketään hyödytä, jos auttaja uupuu taakan alle. Silloin on hyvä lepuuttaa mieltään keskittymällä näkemään kaunista. Jokainen tarvitsee joskus lepovuoron.

Armollista kesää Sinulle!

Tuija Siidorow, tiedottaja
28.6.2017

 

Mittumaaria!

Vielä muutama viikko sitten katsoimme huolestuneina lämpömittaria. Saimme kokea vuosisadan kylmimmän kevään ja alkukesän. Aiheellinen huoli. Juhannukselta käännymme jo kohti syksyä. Lämpöä kaivattiin ja onneksi vihdoin saatiin.

Elämme juhannusviikkoa ja odotamme keskikesän juhlaa. Kristilliset kirkkokunnat viettävät Johannes Kastajan syntymäpäivää, mistä nimi juhannus juontaa juurensa. Kirkollisena juhlapyhänä juhannuksella on edelleen oma merkityksensä, joskaan esim. juhannushäät eivät ole enää vuosikymmenten takaisessa suosiossa.

Mikäpä ei ole Johanneksen synttäreitä viettäessä. Luonto kukoistaa. Kukkaset, puut ja pensaat kukkivat kauniisti. Kasvi- ja perunamaat alkavat tuottaa odotettua satoa. Kesän sydän sykkii kiivaasti.  Napapiirin pohjoispuolella yötön yö on jo alkanut ainutlaatuisena ja kokemisen arvoisena.

Monet kaupunkilomailijat siirtyvät viettämään kesäelämää mökeilleen tuhansien järvien rannoille. Voiko perinteisempää suomalaista juhannustunnelmaa olla kuin sauna, koivuvihta ja kokko? Kesä rauhoittaa kehon ja mielen. Vapaudumme aikatauluista ja jatkuvasta kiireestä rennoiksi kesäihmisiksi.

Perinteenä on pystyttää koivuja portaiden ja ovien pieleen. Juhannukseen on liittynyt myös erilaisia uskomuksia ja taikoja. Eteläsavolaiseen juhannusruokaperinteeseen kuuluvat uusien perunoiden lisäksi mm. ohraryynirieska ja munavoi.

Nostetaan siis siniristilippu salkoon ja annetaan sen hulmuta koko yöttömän yön ajan juhannuksen ja erityisesti 100 vuotiaan isänmaamme kunniaksi.

Tarja Tarvainen, toimistosihteeri
21.6.2017

 

Lähetysliekki

Olen keski-ikäinen valkoihoinen mies, työurani kirkon parissa pääasiallisesti tehnyt. Uskonasiat ovat kiinnostaneet hieman alle 35 vuotta ja tuosta ajasta olen työskennellyt kirkon töissä hivenen vajaat 30 vuotta. Ajattelen omaavani jonkinmoisen kuvan luterilaisen kirkkomme ja ylipäätään kotimaisen kristillisyyden mielenlaadusta ja opetuksesta. Lähetyssihteerikoulutuksen myötä sain kuulla asiantuntijoilta monia pohdiskeluita maailmanlaajuisen kirkon kasvamisesta esim. Aasian ja Afrikan alueilla.

Siellä Jeesusta rohkeasti julistetaan ja sanaa pidetään esillä. Taloudellisen köyhyyden keskellä on tilaa kärsimyksen Kristukselle ja toisaalta kärsimyksen keskellä sanoma Jumalan rakkaudesta ja taivaan hyvinvoinnista saavat toivorikkaan jalansijan. Liekö vain niin, että Pyhä Henki toimii siellä, missä tahtoo ja meidän tehtävämme on tukea elävää lähetyksen liekkiä. Ei tehdä sitä omassa voimassamme kohkaten, vaan uskollisina palvelijoina omalla pienellä paikallamme. Tänäänkin Sanoma saa levitä lähetystyön entisten kohteiden, nykyisten aktiivien lähettäjäryhmien keskellä.

Kiitos teille lähetysaktiivit ja yhtäläinen kiitos myös kaikille teille, jotka ette ehkä pidä itseänne niin aktiiveina, mutta silti teette mahdolliseksi niin monet asiat. Sydämellisesti tervetuloa myös te uudet lähetysliekin kantajat ja kannattelijat!

Siunaavin lähetysterveisin,

Alpo Syvänen, nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri
14.6.2017

 

Kesämuistoja

Yksi lapsuuteni vahvimmista kesämuistoistani on, kun olin tullut kirjastoautolta kotiin. Meillä oli maalaistalo ja maalaistalon pihassa heinikko, jota ei todellakaan leikattu ruohonleikkurilla (ei meillä sellaista kyllä ollutkaan), vaan niitettiin viikatteella muutaman kerran kesässä. Eli nurmikko oli oikeastaan siis niitty. Sinne niitylle olin levittänyt viltin ja siellä viltin päällä, pitkien heinien keskellä, ihan piilossa siis, sain lukea suosikki kirjasarjani uutta kirjaa… Muistan vieläkin sinisen taivaan, heinikon tuoksun ja sen onnellisuuden ja levollisuuden tunteen.

Kesällä luonto on meitä lähellä. Miten herätellä lapsessa yhteyttä luontoon ja oman sielun syvyyksiin? Lähde lasten kanssa metsäretkelle, Tuijotelkaa nuotionpaikan tulta, tarinoikaa, nauttikaa. Marjanpomintaretki kutkuttaa kaikkia aisteja, makua myöten. Lintujen elämän seurailussa tulee koko vuodenaikojen kiertokulku esiin. Vain mielikuvitus on rajana, kun käytössä on koko Luojan luomakunta.

Jeesus oli esikuvana siinä, että ihmisen on hyvä rukoilla luonnossa, avoimen taivaan alla. Jeesus vetäytyi säännöllisesti pois ihmisruuhkan vaatimuksista. Sen jälkeen Hän jaksoi taas palata omaan työhönsä: opettamaan ja parantamaan. Meidän ei tarvitse jaksaa yhtään sen enempää. Sinulla on oikeus vetäytyä kiireestä, vaatimuksista, paineista ja odotuksista välillä syvemmälle; hiljaisuuteen ja rauhaan. Sitten taas jaksaa, vaikka elämässä tulisi vastaan vaikka mitä. Kesä ja mahdollinen loma tarjoavat tähän oivan mahdollisuuden.

"Hiljaisuuden virvoittava maa, kutsuu kohti Jumalaa. Hiljaisuuden kautta kulkee tie, lähteelle se meidät vie. Hiljaisuus on lahja, salaisuus. Aikaan virtaa ikuisuus. Hiljaisuuteen kiire raukeaa. Kristus meitä hoitaa saa.”

Levollista ja siunattua kesää meille kaikille!

Sari Toikkanen, lastenohjaaja
7.6.2017

 

Reformaatio 500

Virsi

Virsi on yhteislauluksi tarkoitettu hengellinen laulu, jota kristityt laulavat jumalanpalveluksissa, pyhissä toimituksissa ja henkilökohtaisen hartauden harjoituksena. Virsiä ja hengellisiä lauluja on laulettu aina alkuseurakunnan ajoista lähtien, mutta reformaation myötä niistä tuli keskeinen osa jumalanpalveluksen liturgiaa. Virret ovat rukousta, ylistystä ja opetusta, mutta ne ovat myös merkittävä osa kulttuuriperintöämme. Suomen Turku julistaa joulurauhan aloittamalla Martti Lutherin virrellä Jumala ompi linnamme.

Virsissä on hoitava vaikutus. Huomasin tämän jo lapsena kun kävimme vanhempieni kanssa dementiaa sairastaneen isoäitini luona Parikkalan vanhainkodissa. Mummi ei loppuvaiheessa muistanut enää meitä, mutta lapsuutensa virren Jeesuksesta laulan hän muisti ulkoa. Usein tunnin veisaamisen jälkeen hän tunnisti isäni. Virret olivat parasta terapiaa mummille. Virren veisuussa on myös yhteisöllisyyden voimaa. Kanttorin työn huippuhetkiä ovat ne hetket kun seurakunta laulaa yhdessä ja laulu kuuluu parvelle asti. Parin päivän päästä koululaiset laulavat taas kesäloman toivossa ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen.” Viime keväänä meinasin pudota urkupenkiltä kun alkusoiton jälkeen alhaalta kuului niin reipasta lasten laulua, etten kuullut edes omaa urkujen soittoani. Saa nähdä kuinka tänä vuonna käy. Yksi pieni laulaja ei kuulu kovin kauas, mutta pientenkin ihmisten suuressa seurakunnassa on laulun joukkovoimaa, joka voi tuoda valon maailman pimeimpäänkin kolkkaan.

Anna Karjalainen, virren veisuu -vastaava
31.5.2017

 

Tulevaisuus Jumalan kämmennellä

Missä kirkon tulevaisuus ratkaistaan?   Kysymykseen peräsi minulta vastausta lehtitoimittaja kirkolliskokouksen käytävillä toukokuun alussa.  Kirkon tulevaisuuskomitean raportti oli arvioitavanamme.
Niin missä se ratkaistaan? Pappien toimissa? Diakonia-, lapsi- ja nuorisotyössä? Seurakunnissa? Mediassa?

Vastasin, että kirkon tulevaisuus ratkaistaan ihmisten korvien välissä. Kokevatko ihmiset kirkon tarpeellisena muistuttamassa Jumalan läsnäolosta ja toisesta todellisuudesta maailman ajan tuolla puolen?
Arkkipiispa Mäkinen puhui Turussa kirkon perustehtävästä.  Jumalan läsnäolo ei ole kirkosta riippuvainen mutta kirkon tehtävä on auttaa ihmisiä vuoropuheluun korkeimman kanssa.

Viitasaarella seurakunta on muistuttanut Jumalan läsnäolosta jo kohta 400 vuoden ajan. Kirkko on seisonut keskellä kylää, kokenut ihmisten, perheiden ja yhteisön elämän käänteet,  jakanut ilon koulun kesäloman alkamisesta sekä tehnyt hyvää lähimmäisille lähellä ja kaukana.

Mutta kuka on kirkko? Kirkkohan olemme kaikki me, kristityt Viitasaarella ja koko maapallolla.  Seurakuntalaiset eivät ole palveluiden asiakkaita vaan Kristuksen kirkon tekijöitä.  Tulevaisuuden kirkko on sitä vahvempi, mitä paremmin se osallistaa erilaiset ja eri–ikäiset jäsenensä.

Maria Kaisa Aula
Kirjoittaja on Viitasaaren kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja kirkolliskokouksen jäsen
24.5.2017

 

Epätäydellisen täydellinen

Apua, en jaksa! Näin tekee mieli huutaa, mutta liian usein se huuto jää sisimpään ja jatkan entiseen malliin. Yritän jaksaa, tehdä sen kaiken jota minun pitää jaksaa. Vai pitääkö? Kenen mittaa yritän täyttää?

Haluaisin olla täydellinen äiti, en huuda, olen kärsivällinen, tasapuolinen. Haluaisin olla täydellinen vaimo, en nalkuttava, äkäinen, itseeni käpertyvä. Haluaisin olla tehokas ja aikaansaava harrastustoiminnassa ja varsinkin työssä. Haluaisin pystyä ja ehtiä auttamaan kaikkia apua tarvitsevia. Mutta joka päivä törmään omaan riittämättömyyteni ja epätäydellisyyteni. En jaksa, en selviä. Jumalalle on helppo huutaa, Auta, anna voimia. Vaikeampaa on sanoa ääneen jollekin, että nyt en jaksa. Kun uskaltaa tunnustaa toisille oman epätäydellisyytensä, huomaa, että tässä täydellisyyttä tavoittelevassa ajassa on muitakin saman asian kanssa painivia.

Meistä ei tule täydellisiä, mutta ei kai meidän tarvitse ollakaan. Riitämme tämmöisenään. Olemme Jumalan silmissä täydellisiä. Emme siksi, että olisimme jaksavia ja täydellisiä teoissamme, vaan siksi, että Hän on meidät luonut ja Hän antoi poikansa kuolla ristillä, kantaen sinne meidän epätäydellisyytemme. Saamme jättää oman keskeneräisyytemme ja rikkinäisyytemme sinne ristin juurelle. Jeesus antoi meille käskyn rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme. Huolehditaan itsestämme ja toinen toisistamme ja jäädään rakastavan Jumalan huolenpitoon.

Anneli Palonen, diakonissa
17.5.2017

 

Jumala rakastaa meitä kuin äiti lastaan

Äitienpäivä ei ole kirkollinen juhlapäivä, mutta on jokavuotinen meitä kaikkia syvästi koskettava, Jumalan luomistyöstä ja rakkaudesta muistuttava päivä.                         

Raamatussa Jumala vertaa rakkauttaan ihmisiä kohtaan äidin rakkauteen lastaan kohtaan profeetta Jesajan suulla: ”Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää?”                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          

Jumala ei rakasta meitä siksi, että olemme onnistuneita, vaan siksi, että olemme hänen luomiaan. Jumala rakastaa meitä niin kuin äiti lastaan, antaakseen meille, mitä tarvitsemme: ravintoa ja läheisyyttä ja hoivaa, vaientaakseen itkumme ja auttaakseen meitä löytämään elämälle tarkoituksen, merkityksen ja sisällön.

Varmuudeksi - että huomaisimme kysymyksen olevan vertauksesta, Jesaja jatkaa: ”Mutta vaikka unohtaisikin, en minä sinua unohda.”

Kristillisen sanoman suurinta on sanoma Jumalan rakkaudesta, joka oli valmis jopa kuolemaan meidän puolestamme. Kaikkein syvimmällekin vaipunut saa rohkaistua uskomaan, että Jumala ei hylkää, vaan nostaa kantaa ja pelastaa.

Tällaisen kokemuksen Jumala haluaisi antaa sinulle äiti ja meille kaikille:
Kokemuksen siitä, että väsyneinä, uupuneina, hermostuneina ja kiukkuisina - niin kuin lapsi usein, saamme turvata Häneen. Vaikka emme osaa hahmottaa tunteitamme, olemme Jumalan rakkauden kohteina ja saamme turvallisin mielin käpertyä hänen syliinsä.  Rakkaudellaan Hän tyynnyttää mielemme ja antaa uutta iloa, valoa ja toivoa elämäämme.

Tänään sinä äiti saat olla erityisellä tavalla myös lastesi rakkauden kohteena. Heijastakoon lasten kiitollisuus ja juhlamieli sinulle uusia voimia ja iloa arkipäivän puurtamiseen saakka.

Toivotan kaikille äideille ja siinä sivussa myös isille ja koko perheelle Taivaallisen Isän runsasta siunausta.

Seppo Korhonen, rovasti
10.5.2017