Uutislistaukseen

Kirkkoneuvosto päätti diakonian virasta ja hautausmaksuista

10.6.2022 17.29

Kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan keskiviikkona 8.6. muun muassa diakonian viran vakinaisesta täyttämisestä. Heidi Syvänen siirtyy elokuun alusta lukien vakituisesti diakoniatyöntekijän virkaan siten, että työhön sisältyy edelleen kasvatustyötä 10-30 prosenttia kokonaistyöajasta. Hän on jo hoitanut diakoniatyöntekijän virkaa määräaikaisesti viime syksystä alkaen ja tehden varhaisnuorisotyötä keskimäärin 20 prosenttia työajasta.

Neuvosto päätti myös haudankaivupalvelujen järjestämisestä ja uusista arkkuhautauksen hinnoista. Arkkuhautauksen hinta nousee paikkakuntalaisilta 250 eurosta 400 euroon ja muilla 400 eurosta 550 euroon heinäkuun alusta lähtien. Muut hautauspalvelumaksut säilyvät ennallaan.

Korotuksen syynä ovat uudet haudankaivuhinnat. Seurakunta ei aiemmin saanut tarjouksia haudankaivupalveluista ja niihin liittyvistä lisätöistä. Neuvottelujen jälkeen seurakunta pääsi sopimukseen haudankaivusta ensi vuoden toukokuun loppuun asti paikallisen yrittäjän kanssa. Hintoihin on aiheuttanut korotuspainetta muun muassa polttoaineen hinnan nousu. Kirkkoneuvosto hyväksyi sopimuksen.

TS