Uutislistaukseen

Seurakuntamestarin tehtävissä perheensisäinen vaihto

17.6.2022 10.12

Perin harvinaista lienee, että seurakuntamestarin työ siirtyy aviopuolisolta toiselle, mutta niin on käynyt Viitasaaren seurakunnassa. Seija Ruuska irtisanoutui ja lähti töihin Tikkakoskelle. Pertti Ruuska tuli valituksi vakinaiseen tehtävään Viitasaarelle. Pertti Ruuska siunattiin tehtäväänsä sunnuntaina 12. kesäkuuta iltajumalanpalveluksessa. Seija Ruuskaa kiitettiin työvuosistaan Viitasaaren seurakunnassa.

Seurakuntamestarin tehtävää hoiti Seijan ja Pertin välissä sijaisena Vilho Luokkanen, joten aivan ”lennossa” vaihto ei kuitenkaan tapahtunut. Ruuskat ovat yhä molemmat Viitasaaren seurakunnan jäseniä ja asuvat vakituisesti Viitasaarella, vaikka käytännön vuoksi heillä on toinen asunto Jyväskylässä.

Seija Ruuska työskentelee nyt Jyväskylän seurakunnan Tikkakosken alueseurakunnassa. Hän on jo muutamassa kuukaudessa edennyt urallaan Tikkakoskella siten, että hän toimii Tikkakosken-Palokan yhteistyöalueella suntioiden tiimivastaavana. Hän suoritti tehtävään tarvittavat lisäopinnot keväällä.

-Jyväskylässä meillä on kaikkiaan neljä suntioiden tiimiä. Tiimivastaavat tuuraavat toisiaan eri alueilla tarvittaessa. Jyväskylän seurakunta on muuten maailman suurin evankelisluterilainen seurakunta, lähes 100 000 jäsentä, Seija Ruuska kertoo.

Pertti Ruuskalle Viitasaaren seurakunta on työpaikkanakin ennestään tuttu, koska hän on tehnyt sijaisuuksia ja myös suntion ammattitutkinnon harjoittelun Viitasaarella. Hän on työskennellyt myös Äänekoskella, johon kuuluvina seurakunnan tilat ja alueet Suolahdessa, Sumiaisissa ja Konginkankaallakin tulivat tutuiksi. Ennen Viitasaarelle paluutaan hän työskenteli Uuraisten seurakunnan seurakuntamestarina.

-Työmatkat olivat jo iso kustannus. Istuin kaksi ja puoli tuntia päivässä autossa, kun työmatka Uuraisille oli 83 kilometriä suuntaansa, Pertti Ruuska sanoo.

Sunnuntai-iltana kirkossa Seija kertoi löytäneensä kotoaan jotakin seurakunnalle kuuluvaa ja luovutti sen suoraan Pertille: työtakin. Seurakunnan tiloissa puolestaan on Seijan kahvimuki, jonka Pertti voi viedä kotiin Seijalle.

Seija ja Pertti Ruuska saivat sunnuntaina kotiseurakunnan eli Viitasaaren kirkossa muun muassa amppelimansikan, kun jumalanpalveluksen yhteydessä juhlistettiin Pertin töihin tuloa ja kiitettiin Seijaa hänen työvuosistaan seurakunnassa.

TS