Uutislistaukseen

Facebook-reportterit raportoivat tapahtumista

Viitasaaren seurakunta haluaa olla avoin ja helposti lähestyttävä yhteisö. Siksikin joukkoon on saatu vapaaehtoisten kuvaajien joukko, jotka voivat laittavat sosiaaliseen mediaan seurakunnan Facebook-sivulle kuvia ja tekstejä seurakunnan tapahtumista tai muuten ajankohtaisista asioista. Facebook-reportterit tuovat tuulahduksia heille, ketkä eivät itse ole paikalle päässeet.

Olet jo voinut huomata muutamia Facebook-reportterien päivityksiä. Facebook-reportterit esittelevät itsensä tässä:

- Olen Maria Kaisa Aula. Asun Ilmolahdella mieheni ja kahden lapsemme kanssa. Kirjoittelen mielelläni Facebook-päivityksiä seurakunnan tapahtumista, joihin osallistun. Olen kirkkovaltuuston puheenjohtaja.

- Olen myös kirkolliskokouksen jäsen, joten pyrin kertomaan sieltäkin kuulumisia. Harrastuksiini kuuluu muun muassa kuorolaulu ja puutarhan työt.

- - -

- Olen Tero Leppämäki, perheenisä Viitasaaren Kymönkoskelta. Toimin ICT-alalla asiantuntijana. Harrastan liikuntaa monessa muodossa sekä olen mukana erilaisten vapaaehtoisjärjestöjen toiminnassa.

- Osallistumme perheen kanssa seurakuntamme toimintaan mahdollisimman paljon, messuihin, ryhmiin ja tilaisuuksiin. Koen seurakunnan eri toimintamuotojen tärkeimmäksi tehtäväksi uskoon perehdyttämisen sekä oman uskon vahvistaminen ja kasvattamisen.

- - -

- Olen Anniina Palonen, yksi kevään 2016 ylioppilaista. Minulle usko on todella tärkeä asia, ja olenkin kohtalaisen aktiivinen seurakuntanuori ja isonen.

- Minuun saattaa törmätä esimerkiksi nuorten illoissa ja jumalanpalveluksissa sekä etenkin gospelkonserteissa ja muissa musiikkitapahtumissa jopa ympäri Suomen, koska musiikki on minulle se juttu. Olen myös nuorisotyön tukiryhmässä mukana. Juuri tällä hetkellä suosikkiraamatunkohtani on Joh.3:16.

- - -

- Olen Seija Ruuska, 50+ nainen, yrittäjä. Olen naimisissa ja minulla on neljä lasta. Harrastan valokuvausta, reserviläistoimintaa ja liikuntaa mm. kuntosalia, jumppaa ja pyöräilyä. Olen pyöräilynohjaajaksi opiskeleva Viipyyläinen (Viitasaaren pyöräily-yhteisö). Olen täältä kotoisin, mikä tarkoittaa myös sitä, että äitini puolen sukujuuret ovat syvällä Viitasaaren historiassa. Enkä ole ymmärtänyt täältä poiskaan lähteä kun täällä on ollut perhe, koti ja työ.

- Tykkään hakea vähän erilaisia kuvakulmia tuttuihin asioihin. Kirkkokin näyttää aivan erilaiselta jos konttaa ja kuvaa lapsiperspektiivissä pääkäytävällä kuin jos nostaakin kameran linssin kohti kirkon upeaa kattoa. Kuvaan jonkin verran kännykkäkameralla, koska se on yleensä aina mukana. Monelle on yllätys se, että siitäkin löytyy muutakin kuin.

- Olen Suntion tuuraaja. Se on monipuolinen työ seurakuntalaisten ja seurakunnan tapahtumien parissa.

- - -

- Olen Jaana Räihälä ja asun Huopanankoskella. Työskentelen äidinkielenopettajana Haapaniemen koulussa yläluokilla 7 - 9. Seurakuntayhteyteni vahvistui jumalanpalveluksiin ja tapahtumiin osallistujasta viestinnän tukiryhmän jäseneksi syksyllä 2015.

- Harrastan opiskelua, kirjoittamista ja liikuntaa sekä valokuvaamista. Käyn mielelläni aikuisten ihmisten ilmoilla eri tapahtumissa, joten FB-reportterin toimessa saatan olla näyttelyssä tai jossakin kylien tapahtumista.

 

TS

Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna

2016-08-09 11:28:01.0