Uutislistaukseen

Ehdokasillassa otetaan ehdokkaista mittaa to 3.11.

Seurakunta järjestää torstaina 3.11. vaalitilaisuuden, johon on kutsuttu kaikki ehdokkaat. Yleisöä toivotaan myös paikalle runsain mitoin.

Vaalitilaisuudessa otetaan ehdokkaista mittaa, mutta ei mittanauhalla eikä puntarilla. Ehdokkaat voivat saapua tilaisuuteen rauhallisin mielin, sillä "mittauksia" ei tarvitse pelätä - leikkimieltäkin on mukana. Äänestäjille tilaisuus toivottavasti antaa vinkkiä siitä, kuka olisi juuri itselle sopiva ehdokas arvoiltaan ja ajatuksiltaan äänestettäväksi marraskuun seurakuntavaaleissa.

Tilaisuuden alussa kuullaan Viklat-kuoroa, joten heti päästään mukavaan tunnelmaan. Sitä ennenkin päästään oikeastaan, sillä kun itse tilaisuus alkaa klo 18, alkaa kahvitarjoilu klo 17.30. 

Ehdokasilta ei ole lainkaan perinteisen vaalipaneelin kaltainen. Tilaisuudessa nähdään muun muassa yllätyksellinen, nopeahko näytelmäsuoritus, jonka esiintyjät pidetään vielä salaisuutena.

Tilaisuus päättyy hartauteen ja virteen. Tilaisuus striimataan eli lähetetään suorana seurakunnan Facebook-kanavalla.

TS

 

 

2022-11-02 11:19:00.0