Uutislistaukseen

Tuomasmessuun kutsutaan toteuttajia

Tuomasmessu pidetään Viitasaaren kirkossa sunnuntaina 7. toukokuuta. Sitä toivotaan toteuttamaan seurakuntalaisia moniin eri tehtäviin. 

Maanantaina 24.4. musiikkiryhmä kokoontuu ensi kerran seurakuntatalon Isoon saliin klo 16. Silloin kaikkia laulamisesta ja soittamisesta kiinnostuneita kutsutaan yhteissuunnitteluun, jota tehdään Kaisamari Hiltusen ja Pauliina Näsäsen johdolla. Mukaan tullakseen ei tarvitse olla esimerkiksi kuorolainen, vaan tärkeintä on halu olla mukana toteuttaa messun musiikkia.

Keskiviikkona 26.4. on kirkossa messun suunnittelu klo 18. Tähän kutsutaan kaikkia, joita kiinnostaisi olla mukana toteuttamassa yhteistä messua. Tehtäviä on paljon esirukousalttareiden valmistelusta ja rukousavustajana toimimisesta kirkkokahvien järjestelyyn.

Tule mukaan, jos yhtään siltä tuntuu!

 

Tuomasmessun taustasta on kerrottu tarkemmin Jussi Summalan Ristipistoja-kirjoituksessa.

 

Juttua korjattu 19.4.: Keskiviikkona 26.4. on messun suunnittelu kirkossa. Tekstissä oli aiemmin virheellisesti keskiviikkona 25.4.

 

 

 

8.4.2023 20.53