Uutislistaukseen

Paljon tapahtumia joulukuussa

Joulukuussa löytynee jokaiselle ainakin jokin sopiva tapahtuma tai toiminta, mihin on mukava osallistua: jumalanpalvelukset, joulujuhlat ja –ateriat, konsertit ja keräykset.

Perjantaina 9.12. seurakuntatalon emännät loihtivat jouluaterian, johon toivotaan osallistumaan erityisesti työttömiä ja vähävaraisia. Jouluateria on jo perinne, joka on suosittu. Hieman ohjelmaakin on luvassa. Kolmasluokkalaiset lukevat jouluevankeliumin klo 11.

Myös jo perinteeksi muodostunut Eläkeikäisten joulujuhla on keskiviikkona 14.12. Juhlassa on puuro- ja kahvitarjoilu alkaen 12.30. Tapahtuman toinen järjestäjä on kaupunki. Ohjelma alkaa klo 13. Kyyditys on päiväkeskukselta klo 12.30 (3€).

Sunnuntaina 18.12. on Rauhanyhdistyksen joulujuhla klo 14 Lummeniemessä.

”Jotta joulu tulisi kaikille”

Seurakunnalta on mahdollista saada myös avustuksia, jos omat varat ovat tiukalla. Niistä kannattaa olla rohkeasti yhteydessä diakoniatoimistoon. Raha-avustuksen voi saada enintään kolme kertaa vuodessa.

Diakoniatoimistossa on myös varattu paketteja myös muille, esimerkiksi yksinäisille. Jouluavustuksia jaetaan työttömille ja pienituloisille perheille diakoniatoimistosta klo 9-12 torstaina 8.12., maanantaina 12.12., torstaina 15.12., maanantaina 19.12. ja torstaina 22.12. Samoina päivinä jaetaan myös esimerkiksi leipää mukaan, mutta sitä saa tarpeen vaatiessa muinakin päivinä.

Diakoniatoimisto on mukana myös Joulupuu-keräyksen toteuttamisessa. Joulupuun avulla autetaan vähävaraisten perheiden lapsia saamaan lahja ja jouluiloa. Joulupuu-lahjat toimitetaan diakoniatoimistoon tai kirjastoon ma 12.12. mennessä. Lisätietoja saa Anneli Paloselta: 050 5884906.

- Yksinäisten paketteja tehdään yli sata. Niitä toimitetaan esimerkiksi laitoksissa oleville ja kotipalvelun asiakkaille. Aivan ihanaa on, että lapset ovat talkoilleet perhepäivähoidossa ja kotonaan sata korttia, jotka ilahduttavat yksinäisiä, diakonissa Anneli Palonen iloitsee.


Lapset ovat tehneet kortteja liitettäväksi lahjoihin. Kiitos!

- Viitasaarelaisilla on hirveän paljon hyvää tahtoa. Esimerkiksi neulottuja sukkia ja lapasia ilmestyy diakoniatoimistoon muovikasseittainkin, ilman että neuloja edes haluaa kertoa keneltä ne on. Vapaaehtoiset ovat myös osallistuneet lahjojen paketoimiseen, Palonen hymyilee.

Viitasaarelle tulee jouluapua myös Hyvä Joulumieli –keräyksestä. Diakoniatoimisto on apuna yhtenä tahona toimittamassa niitä perille. Hyvä Joulumieli –keräyksen toteuttajina ovat mm. Yle, SPR ja MLL. 70 euron rahalahja on suuri apu.

- Leijonat ovat jakamassa jouluapua aivan joulun alla, Anneli Palonen kertoo.

Kaksi konserttia

Seurakunta on mukana toteuttamassa kahta konserttia. Jippu – Made on heaven –konsertti on sunnuntaina 11.12. klo 19 kirkossa. Lippu maksaa 10 euroa.

Maanantaina 19.12. on klo 10 seurakuntatalolla Matkalla jouluun –konsertti lapsille.

Laulajia toivotaan runsain mitoin mm. Kauneimmat joululaulut –tapahtumiin.

Ajankohtaisimmat tapahtumat näet aina kotisivun Kirkollisista ilmoituksista.

TS


Moni vapaaehtoinen kutoo sukkia ja lapasia joulumuistamiseksi itselleen tuntemattomille. Kiitos!

 

 

 

Tallenna
Tallenna

Thu Dec 08 14:20:01 EET 2016