Uutislistaukseen

Kirkonkellot soivat vuoden vaihtuessa Suomen itsenäisyydelle

Vuoden vaihtuessa Viitasaaren kirkon kellot soivat iloisen juhlasoiton Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi. Samaan aikaan kirkonkellot soivat useimmissa evankelis-luterilaisissa seurakunnissa Suomessa.

Itsenäisyyden juhlavuoden teema on Yhdessä. Itsenäisyyden juhlavuotta valmisteleva Valtioneuvoston kanslia on tehnyt yhteistyötä evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. Juhlavuosi huipentuu 6.12.2017, kun Suomi täyttää sata vuotta.  Itsenäisyyden juhlavuosi osuu suurimmaksi osaksi samaan ajanjaksoon kuin reformaation merkkivuosi. Kummallakin merkkivuodella on oma luonteensa, mutta myös paljon yhteistä.

Reformaatio tuki suomen kielen ja koulutuksen asemaa, mikä loi pohjaa kansallisen identiteetin synnylle ja itsenäisyyspyrkimyksille. Kirkko on ollut keskeinen yhteiskunnallinen toimija, kouluttaja, sosiaalisen vastuun kantaja, tuki kriisiaikoina, kulttuurin luoja ja kansainvälisyyskasvattaja. Itsenäisyyden juhlavuosi on myös seurakuntien juhlavuosi. Seurakuntien elämä ja työ tuovat yhteen ihmisiä Suomessa ja Suomen ulkopuolella ja näin rakentavat yhteistä tulevaisuutta. Aktiivinen osallistuminen juhlavuoden toteuttamiseen luo mahdollisuuksia kohtaamisiin ja uudenlaiseen yhteistyöhön.

Jumalanpalvelukset illalla ja aamulla, tervehdys hetki ennen keskiyötä

Viitasaaren kirkossa vietetään rukoushetkeä uudenvuoden aattona lauantaina klo 18. Uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus on kirkossa sunnuntaina 1.1.2017 klo 10. Sunnuntain jumalanpalvelus radioidaan Järviradioon taajuudella 89,6 MHz.

Kirkkoherra Antti Hiltunen osallistuu uudenvuoden vastaanottajaisiin kaupungintalon edustalla uudenvuodenyönä klo 23.30 alkaen. Hän pitää juhlassa seurakunnan tervehdyspuheen. Juhlassa puhuu myös kaupunginjohtaja Janne Kinnunen ja musiikkia esittää lukion lauluryhmä. H-hetkellä alkaa ilotulitus.

TS
Lähteenä Kirkkohallitus

 

Tallenna

2016-12-30 16:05:00.0