Uutislistaukseen

Viitasaarelta televisioidaan kaksi jumalanpalvelusta

Viitasaarella kuvataan kaksi jumalanpalvelusta TV1:ssä lähetettäväksi. Kuvauspäivät ovat lauantaina 17. lokakuuta ja sunnuntaina 18. lokakuuta.

Sunnuntain messun Yle lähettää suorana lähetyksenä heti julki klo 10 alkaen. Sen sijaan lauantaina messu taltioidaan. Sen lähetysajankohdaksi on varmistunut kasteen sunnuntai 10. tammikuuta ensi vuonna. Lauantain 17.10. messu alkaa klo 16 kirkossa.

Molemmat jumalanpalvelukset toteutetaan muutoin tavalliseen tapaan, ne vain kuvataan televisiointia varten. Kirkkosalista osa on aluetta, jota ei kuvata. Messuihin voivat siten osallistua hyvin hekin, jotka eivät halua näkyä televisiossa.

Kirkon toivotaan täyttyvän osallistujista molempina kuvauspäivinä. Kirkkoon voi tulla normaalisti kuten muutoinkin tulisi, jonkin verran ennen jumalanpalveluksen alkua. Aiemmin kuin puoli tuntia ennen ei kannata tulla. Sen sijaan viime hetkelläkin mukaan ehtivät pääsevät kirkkosaliin.


Tuottaja Olli-Pekka Salli (vas.) ja ohjaaja Pekka Kallionpää suunnittelivat kuvauksia kirkkoherra Minna Rantalaisen kanssa. Takana suunnittelutyössä myös ääniteknikko Visa Leino (selin), kanttori Kari Kropsu (Leinon takana), seurakuntapastori Jesse Kärkkäinen, kiinteistötyöntekijä Jouni Lindroosi ja seurakuntamestari Pertti Ruuska.

TS

2026-09-02 12:15:00.0