Uutislistaukseen

Televisioryhmä kuvaa kaksi messua Viitasaaren kirkossa pian

Viitasaaren kirkossa on kaksi messua, jotka Yle kuvaa lähetettäväksi televisiossa TV1:llä. Messut ovat lauantaina 17. lokakuuta klo 16 ja sunnuntaina 18. lokakuuta klo 10.

Molempiin messuihin toivotaan runsaslukuista osallistumista. Ovet avautuvat puoli tuntia ennen messun alkua.

Lauantain messu taltioidaan lähetettäväksi televisioissa 10. tammikuuta. Sunnuntain messu tulee heti suorana lähetyksenä televisiosta.

Molemmissa messuissa on liturgina kirkkoherra Minna Rantalainen ja avustavana pappina vt. seurakuntapastori Kai Jantunen ja kanttorina on Kari Kropsu sekä suntiona Pertti Ruuska. Lauantaina mukana messua toteuttamassa myös Kaisamari Kekkonen, viulu, ja gospelkuoro. Tekstinlukijoina ja avustajina on seurakuntalaisia. Lauantaina lauletaan Viisikielisestä.

Sunnuntain messussa on Rantalaisen, Jantusen, Kropsun, Kekkosen ja Ruuskan lisäksi urkurina Jukka Hassinen. Lisäksi toteutukseen osallistuu sellisti Jukka Puustinen sekä seurakuntakuoro. Tekstinlukijoina ja avustajina on seurakuntalaisia.

Kirkossa on myös tila, josta kamerat eivät kuvaa. Näin pois ei tarvitse jäädä, vaikka haluaisi väistää omaa mahdollista näkyvyyttään. 

TS

 

 

Thu Oct 15 10:49:56 EEST 2026