Seurakunta vakinaisti ja muita päätöksiä

27.6.2018 22.22

Kirkkoneuvosto päätti vakinaistaa yhden pitkäaikaisen kausityöntekijänsä, Arto Hämäläisen, heinäkuun alusta lukien kiinteistötyöntekijäksi. Hän on ollut töissä seurakunnalla kausiluonteisesti vaihdellen vuosikausia ja hoitaa mm. pienkonehuoltoja, ympäristötöitä ja kiinteistöjen kunnossapitoa. Kirkkoneuvoston keskustelussa todettiin, että vakinaistaminen on vastoin seurakunnan henkilöstöstrategiaa. Toisaalta neuvosto totesi, että vakinaistaminen ei merkittävästi lisää kokonaiskustannuksia, kun henkilön määräaikaiset työsuhteet ovat olleet pitkähköjä ja ympärivuotinen työntekijä vähentää ulkopuolisilta ostettavien palvelujen määrää.

Kirkkoneuvosto päätti myös vaihtaa sopimuskumppania jätehuollossa. Jatkossa seurakunnan jätehuollosta vastaa Ympäristöhuolto Kotilainen Oy eikä enää Lassila & Tikanoja.

Kirkkoneuvostolla oli juhannusviikon kokouksessaan pitkä lista asioita. Tiedoksi saatettavissa asioissa todettiin muun muassa, että kiinteistökauppa Koulutiellä peruuntui ostajien vetäydyttyä kaupasta, Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi seurakunnan valituksen maaseudun kehittämishanketuen myöntämisen perusteista Verkon perillä –yhteisöllisyyshankkeelle ja että kirkon tarveselvityksen ja hankesuunnitelman teko aloitetaan syksyllä yhteistyössä ARK-Kantonen Oy:n kanssa.

Löydät kirkkoneuvoston pöytäkirjan täältä.

TS

« Uutislistaukseen