Mikäs se olikaan se Mikkelinpäivä?

26.9.2018 03.30

Sunnuntaina 30. syyskuuta vietetään Mikkelinpäivää. Se on luterilaisen kirkon ainoa enkelijuhla ja kirkkovuoden syyskaudelle sijoittuva suuri juhlapäivä. Sitä on vietetty enkelien ja lasten yhteisenä juhlapyhänä, koska Jeesus antoi lapsille erityisen arvon. Seurakuntien lapsityössä Mikkelinpäivä on yksi kirkkovuoden tärkeimmistä päivistä.

Päivä ei varsinaisesti liity Mikkeliin, vaan päivän nimi on peräisin arkkienkeli Mikaelilta. Arkkienkeli Mikael mainitaan Raamatussa viidesti. Suomessa hänelle on omistettu kymmenen keskiaikaista kirkkoa.

Enkeli Mikaelia on pidetty myös taivaallisten sotajoukkojen johtajana. Raamatun enkeleillä on monenlaisia tehtäviä. Usein heidät kuvataan Jumalan sanansaattajina.

Arkkienkeli Mikaelin päivää alettiin viettää Italiassa jo 400-luvulla.

Mikkelinpäivästä alkaa myös iltarukousviikko.

Lasten ja isovanhempien kirkkopyhä ja lähetysteema

Mikkelinpäivän messu on kirkossa klo 10. Lasten ja isovanhempien kirkkopyhä jatkuu lähetystyön teemalla messun jälkeen seurakuntatalolla. Ohjelmassa on ruokailu (vapaaehtoinen maksu Pipliaseuralle) ja toimintapisteitä, joissa on muun muassa askartelua ja musisointia.

TS

 

 

 

« Uutislistaukseen