Uutislistaukseen

Iloa vauvoista ja iloa vauvoille Vauvan päivässä

Valtakunnallista Vauvan päivää ja vauvoja juhlittiin Viitasaarella perjantaina 27. syyskuuta hemmottelun merkeissä. Tapahtumassa oli mm. vauvamuskari ja vauvahierontaa.

- Äidin näkökulmasta tämä oli erilainen päivä arkeen. Vauva Alma-Lotta tykkäsi myös, Saija Moisio kertoo omasta ja kahdeksan kuukauden ikäisen tyttärensä kokemuksesta.

- Oli leikkiä, laulua, vauvahierontaa, evästauko, tanssia, jossa marssittiin vauvat sylissä. Oikein mukava fiilis jäi. Oli kaikenkattava päivä ja ajallisesti sopiva, 2-3 tuntia.

Moisio käy vauvan ja pian neljä vuotta täyttävän esikoisen kanssa muissakin lasten tapahtumissa mielellään. Tuttuja ovat seurakunnan päiväkerho ja MLL:n perhekahvila. Aivan Vauvan päivän kaltaista tapahtumaa ei ole aiemmin tullut vastaan.

- Vauvalle tämä oli uusi kokemus ja äidillehän tämä oli mukava irtautuminen. Sehän on myös tärkeää, että vauva näkee muita vauvoja, Moisio pohtii.

Tapahtuman järjestäjiä olivat lastenohjaaja Sari Toikkanen ja kanttori Anna Karjalainen seurakunnasta sekä Sonja Leppänen / Hierontastudio Eloa. Tapahtumaan oli ennakkoilmoittautuminen ja 12 vauvan yläraja täyttyi hetkessä.

Alma-Lotta Moisio pääsi kokemaan uutta ja näkemään muita vauvoja Vauvan päivässä.

 

Teksti: TS
Kuva: ST

 

2019-10-01 18:02:00.0