Uutislistaukseen

Kirkko ja seurakuntasali hiljentymispaikkoina

19.3.2020 11.14

Mahdollisuus omaan rukoilemiseen tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin kahden tunnin ajan. Tarkennus hautajaisten osallistujamäärästä: Yli kymmenen osallistujaa sallittu, että lähiomaiset pääsevät osallistumaan.

Kirkko on avoinna jumalanpalveluksen jälkeen sunnuntaisin klo 11-13 heille, jotka haluavat hiljentyä tai rukoilla kirkossa. Jumalanpalveluksen aikana kirkossa sen sijaan voi olla vain sen toteuttajat. Jumalanpalvelusta sunnuntaisin klo 10-11 voi seurata Järviradiosta 89,6 MHz.

Kirkko on avoinna myös torstaisin klo 16-18, alkaen torstaista 26.3. Seurakuntasali seurakuntatalolla on myös avoinna hiljentymistä ja rukoilua varten tiistaisin klo 10-12 alkaen tiistaista 24.3.

Näinä aikoina kirkossa ja seurakuntasalissa on paikalla myös seurakunnan työntekijä.

Kymmenen hengen kokoontumisraja koskee myös näitä kaksituntisia. Tilassa ei voi olla kerrallaan sitä enemmän ihmisiä, mikä täytyy huomioida ja mitä valvotaan.

Tarkennus hautajaisten osallistujamäärään

Piispat ovat tarkentaneet ohjettaan osallistumisesta hautaan siunaamisiin. Yleisenä rajana pysyy edelleen rajoitus kymmeneen osallistujaan. Hautaan siunaamisissa voivat pastoriaalisista syistä kuitenkin olla läsnä vainajan kaikkein lähimmät omaiset, vaikka tämä ylittäisikin 10 henkilön rajan.

Tartuntariskiä tulee minimoida esimerkiksi niin, että osallistujat ovat riittävän etäällä toisistaan. Vähänkään hengitystieoireita saaneen henkilön ei tule osallistua siunaustilaisuuteen.

Jumalanpalveluksia eri viestimissä

Viitasaaren seurakunta ei tässä vaiheessa ala striimata jumalanpalveluksia, koska jumalanpalvelukset radioidaan entiseen tapaan Järviradion kautta. Valtakunnallisia lähetyksiä jumalanpalveluksista on kuitenkin tulossa myös liikkuvan kuvan kautta lisää. Televisiossa on lähetys sekä juhlapyhinä että jokaisena sunnuntaina.

Yle Radio 1:ssä on aamu- ja iltahartaudet uusintoineen joka arkipäivä sekä lauantaisin. Sunnuntaisin on kaksi jumalanpalvelusta, muina juhlapyhinä yksi. Tv 1:n ohjelmistossa on normaalisti lauantaisin Pisara-hartaus.