Uutislistaukseen

Kesäkuussa pääsee kirkkoon!

23.5.2020 19.14

Koronaepidemian aiheuttamia varotoimia muutetaan kesäkuun alusta lukien. Seurakunnan osalta se tarkoittaa etenkin sitä, että jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin eli häihin, ristiäisiin ja hautaisiin voi osallistua paikan päällä enemmän kuin kymmenen henkilöä. Osallistujamäärä pitää suhteuttaa tilan kokoon niin, että turvavälit voidaan pitää.

Tähän asti jumalanpalveluksia on pidetty poikkeusaikana vain etänä eli radion ja Facebookin kautta, joten tämä on iso muutos. Viitasaaren kirkkoon jumalanpalveluksiin voi tulla jonkin verran enemmänkin kuin 50 ihmistä, linjaa kirkkoherra Antti Hiltunen. Kappaliin mahtuu väljästi 50 henkilöä.

Seurakuntatalolla Isoon saliin mahtuu 50 henkilöä väljästi. Aula ja etenkin Pikkusali ovat vähän pienempiä tiloja. Käytännössä näitä kolmea tilaa on käytetty esimerkiksi muistotilaisuuksissa.

Saman perheen jäsenet voivat istua lähekkäin. Hautaan siunauksissa on edelleen mahdollinen ja hyvä käytäntö se, että siunaaminen tapahtuu haudalla.

Ehtoollista vietetään kesäsunnuntaisin

Muutos mahdollistaa myös ehtoollisen, joskin käytännöt muuttuvat hieman aiemmasta. Esimerkiksi turvavälit täytyy muistaa myös tässä tilanteessa sekä ehtoolliselle tultaessa penkeistä että alttarikaiteen luona. Ehtoollispikareiden osalta tulee muutos käytäntöön niin, että jokainen ottaa alttarikaiteen ääreen tullessaan pikarin tarjottimelta ja lopuksi palauttaa toiselle tarjottimelle: Näin ehtoollisviinin jakaja ei pikariin koske missään vaiheessa.

Tiloihin tullessa on hyvä käyttää käsidesiä, jota löytyy paikalta. Sekä tullessa että lähtiessä on hyvä muistaa liikkua kauempana muista. Jokainen vastaa itse siitä, että pysyy turvallisella etäisyydellä muista.

Antti Hiltunen kertoi näistä asioista seurakunnan Facebook-sivulla julkaistussa Perjantailivessä. Pääset siihen tästä:

https://www.facebook.com/viitasaarenseurakunta/videos/717822712375017/

Takataskun toimintoja aukeaa

Lisäksi rajoitusten lieveneminen näkyy monella muullakin tavalla. Kesän aikana voidaan järjestää mm. leirejä.

Muutos tarkoittaa myös mm. sitä, että nuoret pääsevät Takataskuun nuorteniltoihin ja avoimiin oviin ihan paikan päälle ja perjantaiaamupäivisin suosittu Eväsreppu-toiminta jatkuu. Eväsreppu toteutetaan pe 5.6. alkaen Takataskun edustalla ulkona klo 10-12. Tarjolla on kahvia ja teetä ja jaossa on EU-ruokaa ja kauppojen lahjoittamaa ruokaa,

TS