Uutislistaukseen

”Viitasaaren kirkko on erityinen”

Kirkon remontointisuunnitelmia esitellyt arkkitehti Tuija Ilves luonnehtii Viitasaaren kirkkoa erityiseksi: Hyväksi esimerkiksi aikansa kirkkorakentamiskohteesta.

- Jos sitä vertaa johonkin muuhun rakennukseen, niin tässä on edellisestä isosta remontista kuitenkin sata vuotta ja sähkötkin ovat 90-vuotiaat. Työt on tehty aikoinaan hyvin, Ilves sanoo.

Talouspäällikkö Kirsi Salojärvi painottaa, että Viitasaaren kirkko on tehty aikoinaan piirustusten mukaan, mikä ei ollut joka paikassa itsestäänselvyys. Se lienee osaselitys sille, että kirkko on saatu tehtyä hyvin. Ongelmia ovat tuoneet viime vuosikymmenten muutokset.

Vaikka tehdyt virheet hirsirakenteiden alaosissa olivat ikävä yllätys, Ilves luottaa siihen, että nyt tilanne on hyvällä mallilla. Hän antaa kiitosta sille, että mukaan on saatu kokenut hirsisuunnittelija Marko Kosti.

- Kirkkohallituksen ja Museoviraston kannat korjauksiin ovat muuttuneet. Nyt sallitaan tilojen muutos. Taloudellisesti rakentamiseen suhtaudutaan realistisesti, Ilves sanoo.

Hänen mukaansa tulevaisuudessa on aiempaa helpompi ajatella kirkkotilojen toimintoja siltä kannalta, kannattaako korjata elinkaarensa päähän tulevia muita seurakunnan tiloja vai siirtää niiden toimintoja osin kirkon seinien suojiin.

Tämä ei ole vielä ajankohtainen asia Viitasaarella, mutta kirkkosalissa näkyviin tulevaa nykytekniikkaa korjaussuunnitelmat sisältävät. Kuva-aineistojen esitykseen soveltuva valkotaulu on alas laskettuna selvästi näkyvä muutos. Ylös puuverhoilun taakse rullattuna valkotaulu ei näy välttämättä lainkaan.

- Kirkkohallituksen ja Museoviraston ohjeiden mukaista on ottaa ratkaisuksi valkotaulu mieluummin kuin isoja näyttöjä, jotka ovat tilassa koko ajan, Tuija Ilves kertoo.

Suunnittelulle on ollut tarvittava rauha

Kustannuksia laskenut konsultti Pertti Helin luonnehtii Viitasaaren kirkkoa mielenkiintoiseksi ja haastavaksi kohteeksi. Hän antaa kiitosta seurakunnalle siitä, että työn tilaajat ja edustajat ovat ammattitaitoisia.

- Kun tukitangoilla saatiin seinien liike pois, se antoi rauhaa suunnittelulle, hän sanoo.

- Kustannusten laajuus on ollut huoli, kun seurakunta ei ole valtavan suuri. Nyt on vähän helpompi edetä, kun saatiin yli puolet karsittua pois. Kuitenkin kaikki pakolliset tehdään, esimerkiksi runko korjataan, Helin painottaa.

Asiantuntijoiden mukaan Viitasaaren kirkon korjauksen haasteita ovat muun muassa vaatimukset, joita suojeltuun rakennukseen aina liittyy. Myös esimerkiksi kirkon korkeus on yksi haaste.

Lue korjaussuunnitelmasta aiempi uutinen klikkaamalla tästä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Huom. Anna omat huomiosi, toiveesi ja kannanottosi kirkkoherra Antti Hiltuselle viimeistään pe 13.11. Palautteita toivotaan! Sähköposti: antti.hiltunen(at)evl.fi

TS

 

2020-11-09 14:53:00.0