Uutislistaukseen

Osallistujamäärä 20 uudessa koronatilanteessa

Viitasaaren seurakunta noudattaa aluehallintoviraston 1.12. antamaa määräystä, joka on voimassa 2.-21. joulukuuta. Se kieltää alueellaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Kuitenkin korkeintaan 20 henkilön kokoontumisia voidaan järjestää, kun järjestämisessä noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön hygienia- ja turvallisuusohjetta. Turvavälit ovat tärkeitä. Käsien pesua ja käsidesien sekä maskien käyttöä suositellaan vahvasti.

Esimerkiksi jumalanpalveluksiin, Kauneimpiin joululauluihin ja kirkollisiin toimituksiin, kuten hautajaisiin, voi osallistua enintään 20 henkilöä. Seurakunta on päättänyt perua kokonaan vain muutaman tilaisuuden. Pyrkimyksenä on käyttää usein radio- ja nettilähetyksiä.

- Kun 20 henkilön tilaisuuksia saa järjestää, mieluummin järjestämme ne kuin jätämme kokonaan järjestämättä, kirkkoherra Antti Hiltunen sanoo.

Peruttuja tilaisuuksia ovat 15.12. diakonian jouluateria seurakuntatalolla ja 16.12. eläkeläisten joulujuhla kirkossa. FRESH-yhtyeen vierailu peruuntuu nuorten joulujuhlaan 19.12.  Tenorissimon esiintyminen peruuntuu 20.12. Muissa tilaisuuksissa noudatetaan 20 henkilön rajaa niin, että lukuun sisältyvät järjestäjät. Hautajaisissa kirkkoherra voi käyttää tarkoituksenmukaisuusharkintaa.

Toimistojen ovet kiinni

Seurakuntatalolla toimistot ovat suljettuina hiippakunnan ohjeen mukaisesti. Palvelu tapahtuu pääsääntöisesti puhelimen ja sähköpostin kautta. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto muuttuivat seurakuntatoimistoksi 1.12. alkaen. Seurakuntatoimisto palvelee maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 9-13 ja siirtymäkauden ajan joulu- ja tammikuun puhelimitse myös tiistaisin klo 9-13. Perjantaisin on siis puhelinpalvelukin suljettuna.

Diakoniatoimisto palvelee vain ajanvarauksella: Anneli Palonen p. 050 5884 906 tai Ansa Litendahl ma ja ti p. 050 5884 905.

Eväsreppu ja ruuanjakelu on Takataskussa tämän viikon perjantaina 4.12. aamupäivällä, mutta paikalla voi olla korkeintaan 20 henkilöä kerrallaan.

Kauneimpiin ilmoittautuminen

Kauneimmat joululaulut järjestetään torstaina 3.12. kappelissa klo 18, ja sinne voidaan ottaa siis 20 henkilöä. Tilaisuus lähetetään suorana eli striimataan seurakunnan Facebookissa, mikä näkyy myös seurakunnan kotisivun etusivulla. Kauneimpia joululauluja järjestetään lisäksi kolme kertaa kirkossa: torstaina 10.12. klo 19 ja sunnuntaina 13.12. klo 16 ja klo 18. Kirkossa järjestettäviin Kauneimpiin joululauluihin tulee ennakkoilmoittautuminen. Jouluiset lähetystorit kirkon luona jäävät pois.

Kirkkoon kuljetaan kaikkiin tilaisuuksiin vain pääoven kautta. Jumalanpalveluksiin ihmiset ovat edelleen tervetulleita ilman ennakkoilmoittautumista, mutta 20 henkilön raja huomioidaan. Kaikki sunnuntaisin klo 10 olevat, kirkossa pidettävät jumalanpalvelukset radioidaan Järviradion taajuudella 89,6 MHz.

Sunnuntaina 6.12. klo 10 oleva jumalanpalvelus myös striimataan. Sen jälkeen oleva kunniakäynti sankarihaudoille striimataan myös. Juhlapuheen pitää luontokuvaaja Arttu Kotisara. Veteraanilaulajat jää pois.

Myös sunnuntaina 13.12. klo 10 jumalanpalvelus lähetetään sekä radioon että nettiin. Neljäntenä adventtina Lummeniemen pihalla pidettäväksi aiottu perhejumalanpalvelus jää pois. Sen sijaan siellä järjestetään hartaus, joka lähetetään netissä. Tilaisuuteen mahtuu 20 henkilöä.

- Nämä rajoitukset eivät nyt yllä jouluun asti. Joulun ajan tapahtumista tiedotetaan erikseen. Pidetään kaikki osaltamme huolta, että voisimme osallistua niihin isommalla joukolla, kirkkoherra Antti Hiltunen vetoaa.

TS

Uutista päivitetty 2.12. klo 18.30, lisätty FRESH-yhtyeen vierailun peruuntuminen.

Päivitys 3.12. klo 15.10, lisätty Tenorissimon esiintymisen peruuntuminen.

 

 

2020-12-02 17:28:00.0