Uutislistaukseen

Seurakunta muistaa 18-vuotiaita

Viitasaaren evankelisluterilainen seurakunta aloittaa uuden käytännön, jonka mukaan seurakunta lähettää onnittelukortin 18 vuotta täyttäville jäsenilleen. Seurakunta haluaa onnitella ja muistuttaa, että seurakunta on myös aikuisen rinnalla elämän aalloilla.

Onnittelun lisäksi seurakunta lahjoittaa 18-vuotiaalle lahjakortin, jolla hän voi ostaa enintään kymmenen euron hintaisen aterian Pizzeria Firatista, Siam Fast Foodista tai Taresilta. Lahjakortti on henkilökohtainen. Nuori voi noutaa sen seurakuntatalon Takataskusta avoimien ovien tai nuorteniltojen aikaan tai seurakuntatoimistosta aukioloaikoina.

Paikalliset yritykset lähtivät lahjakorttiyhteistyöhön mielellään mukaan. Tänä vuonna yhteistyökumppaneina ovat nämä kolme ruokapaikkaa.

18-vuotiaiden onnittelut lähtevät juhannuksen seutuun heille, keiden syntymäpäivä on ollut alkuvuoden aikana tai on heinäkuussa. Jatkossa onnitteluja postitetaan syntymäpäivien alla.

Huom. Jos näyttää siltä, että onnittelukortti olisi pitänyt jo saapua eikä sitä ole näkynyt, ota yhteyttä seurakuntaan!

TS

2021-06-23 14:30:00.0