Uutislistaukseen

Nuorilla maltillisia toiveita

Seurakunta haluaa tietää lasten ja nuorten toiveita ja tarpeita seurakuntatoiminnassa. Niitä on kartoitettu muun muassa nuorten vaikuttajaryhmän ja kyselyjen avulla. Nuorilla näyttää olevan melko maltillisia ja toteutettavia toiveita.

Somea ja säkkituoleja nuorille

Viestinnässä korostuu sosiaalinen media. Nuorten ympäristöä ovat muun muassa WhatsApp-palvelu, Instagram ja Snapchat. Some eli sosiaalinen media on monelle nuorelle olemassaolon jatke, jossa kommentointi, keskustelu ja jakaminen muodostavat suuren osan elämästä ja osallisuudesta esim. tapahtumiin.

Sometyön kehittäminen vaatii ensisijaisesti käytön oppimista ja säännönmukaisuutta. Taloudellisesti sometyö kysyy seurakunnalta myös rahallista panostusta tuleviin puhelinhankintoihin, jotta työntekijät voivat töiden ohessa hoitaa myös sosiaalisen median työtä vaivattomasti.

Tapahtumissa yksi keskeinen aihe on entistä monipuolisemman konserttitapahtuman järjestäminen. Pelkän konsertin lisäksi toivottiin esimerkiksi kahvilatoimintaa, kahvilatoimintaa, puheenvuoroja, yhteislaulua ja pientä oheistapahtumaa, jota nuoret itse haluaisivat järjestää. Aiemmin rahaa on käytetty puhtaasti artistin hankkimiseen. Uudessa mallissa monipuolisempi tapahtumasuunnittelu kysyy myös rahankäytön uudelleenmiettimistä. Samalla on mahdollisuus perinteisiä työalarajoja ylittävään yhteistyöhön.

Eniten valtuuston tukea tarvitaan kuitenkin nuorisotilojen kuten Takataskun, bändikämpän ja myös Lummeniemen kehittämiseen. Toiveet ovat kuitenkin maltillisia: kelloja, säkkituoleja tai lattiatyynyjä, isompi naulakko, viestiseinä yms. Seiniä voisi maalata ja tilojen kolkkoutta vähentää.

Tytöt ja pojat haluavat tehdä itse

Myös tyttöjen ja poikien eli 6-14-vuotiaiden vaikuttajaryhmä toivoi myös tiloihin lisää viihtyisyyttä esimerkiksi taulujen, kasvien ja moninaisemman värimaailman avulla. Jumalanpalveluksiin toivottiin teemoja ja eri paikkoja, esimerkiksi luontojumalanpalvelus. Lapset haluavat tehdä ja suunnitella itse sekä liikkua pitkän istumisen sijaan. Herkut ovat tärkeitä ja sunnuntaiaamu on huono ajankohta.

Kerhoihin, toimintailtoihin ja leireille toivottiin vaihtelua, uuden kokeilemista ja liikuntaa sekä ulkoilua, hartauksiin toiminnallisuutta. Seurakuntatalon pihaa voisi uudistaa toimivammaksi ulkoilupaikaksi. Savivuorta voisi hyödyntää nykyistä enemmän.

Kirkkoneuvosto sai toiveet tiedokseen kesäkuun kokouksessaan.

TS

 

2016-06-21 11:24:00.0