Uutislistaukseen

Lasten ja nuorten kuoro aloittaa syksyllä

30.6.2016 10.39

Seurakunnan uusi lapsi- ja nuorisokuoro aloittaa toimintansa syyskuussa, mikä jo ennakkotietona perheiden mietintään kerrottakoon. Kuoroon ovat tervetulleita kaikki 7-14-vuotiaat riippumatta laulu- tai soittotaidoista. Kuoroa ohjaa kanttori Anna Karjalainen.

Laulamisen lisäksi kuoro käyttää soittimia jonkin verran, etenkin rytmisoittimia kuten rumpuja. Kuoron tyyli pyritään pitämään vapaana, mutta luultavasti kappalevalintoihin päätyy muun muassa kansanmusiikkia ja ulkomaisiakin kappaleita. Toiveita otetaan mielellään.

- Tehdään nimenomaan yhdessä. Haluan olla muusikko lasten keskuudessa. Ei niin, että toiminta on ylhäältä päin määrättyä.

Kuoroon tulijoille ei pidetä laulukoetta. Anna vakuuttaa, että jokainen oppii laulamaan. Jokainen kuoroon halukas kuoroon myös pääsee. Kuoroon ei ole osallistumismaksua.

Nimeä miettimään, kuka keksii?

Kuorolla ei ole vielä nimeä. Lapsilta toivotaan nimiehdotuksia. Tarkoitus ei ole tehdä ”Tiiroja Tiirojen päälle”, joten uusi nimilinja on etsinnässä.

Kuorolle tulee jonkin verran esiintymisiä. Perhemessujen lisäksi voidaan mahdollisesti järjestää konsertti tai olla messuilla esiintymässä. Esiintymiset tuovat toimintaan päämäärätietoisuutta.

Kuoron ensimmäinen kokoontumiskerta on torstaina 8.9. klo 16 seurakuntatalolla.

TS

Kesällä laulellaan missä laulellaan, syksyllä päästään kuoroon.