Uutislistaukseen

Kirkko ”ällistyttävän suora”

Kirkkotupa-hanke uudisrakennuksena on nostettu hyllylle odottamaan ja nyt seurakunta selvittää mahdollisuuksia tehdä muutoksia itse kirkkoon etenkin vessojen saamiseksi kirkon yhteyteen. Kirkkoherra Antti Hiltunen kertoi ilmoitusasiat-kohdassa kirkkovaltuuston kokouksessa torstaina 25.8. siitä, että ensin pitää tehdä kirkon perusteellinen nykytilanteen kartoitus digitaalisine piirroksineen sekä kuntokartoitus. Työtä on jo aloitettu ja asiantuntijoilta on kuultu ensimmäisiä suullisia arvioita.

- Sen selvittämiseksi, missä kunnossa kirkko todella on, joudutaan sisäpintojakin vähän avaamaan. Kuitenkin sellaisia arvioita on jo kuultu, että Viitasaaren kirkko on hämmästyttävän hyvin rakennettu ja ällistyttävän suora, Hiltunen kertoi.

- Aikataulu on sellainen, että ensi vuoden budjettiin tarvitaan jokin summa selvitystyön jatkamiseen. Mahdolliset muutostyöt, jos niitä päätetään tehdä, olisivat vuorossa aikaisintaan vuonna 2018 tai jopa vasta 2019. Jos siihen päädytään, tulee sitten ratkaistavaksi myös se, miten toimitaan, jos kirkko olisi noin vuoden poissa käytöstä muutostöiden takia. Tarvittaisiin väistötila, kirkkoherra kertoi.

Myös raha-asioiden järjestämisessä on selvitettävää. Viitasaaren seurakunta ei juuri ole avustuksia saanut, mutta kirkon muutostöihin sellaisia kannattaisi ehkä hakea.

Lue myös uutinen asian käsittelystä kirkkoneuvostossa.

TS

27.8.2016 12.31