Puput kukkien kimpussa kirkonmäellä

25.7.2019 11.52

Kukat maistuvat Haapasaaren hautausmaalla viihtyville rusakoille. (Arkistokuva.)

Rusakot ovat mieltyneet kirkon ympäristöön, valitettavasti etenkin hautausmaan kukkaistutuksiin. Kirkonmäen eli Haapasaaren hautausmaalla on tänä kesänä paljon rusakoita. Ne ovat pahimmillaan syöneet hautojen kukkia aivan matalaksi.

- Rusakot silppuavat tänä kesänä etenkin verenpisaroita, aivan kokonaan, kertoo puutarhuri, seurakunnan istutuksista vastaava Anja Uusi-Maahi.

- Ne näyttävät myös syövän krysanteemeistä nuput. Myös samettikukkia ja ruusuja ne ovat syöneet jonkin verran. Etenkin leikkoruusuja ne käyvät ainakin katkomassa.

Rusakkojen suihin on Haapasaaren hautausmaan kukkasia joutunut jonkin verran aiempinakin kesinä. Tänä vuonna ongelma näyttää keskittyvän juuri tälle hautausmaalle. Vanhan Kirkkosaaren eli Viitasaaren hautausmaa ja Hiekan hautausmaa kappelin luona on välttynyt rusakoilta.

Begoniat eivät maistu

Anja Uusi-Maahi kertoo, että begoniat rusakot näyttävät jättäneen ainakin toistaiseksi rauhaan.

- Siemenbegonia,  ruusubegonia, kesäbegonia ja tarhapegonia näyttää olevan niitä, jotka eivät maistu.

Joskus voi tulla ihmettelyjä, onko haudan kukkia joku silpunnut ilkivaltaisesti tai onko niitä jäänyt työkoneiden alle. Syylliset ovat kuitenkin todennäköisimmin luonnoneläimet.

TS

« Uutislistaukseen